Kirjallisuuden tutkimus

Itä-Suomen yliopiston kirjallisuus-oppiaineen piirissä tehtävällä tutkimuksella on kolme keskeistä painotusta

  1. Kirjallisuuden sosiologinen tutkimus tarkastelee kirjallisuutta ja kirjallista elämää kulttuuris-yhteiskunnallisena ilmiönä ja sosiaalisena järjestelmänä.
  2. Kontekstuaalinen ja kulttuurintutkimuksellinen kirjallisuudentutkimus tutkii kirjallisuutta suhteessa kulttuurisiin konteksteihin, joita ovat esimerkiksi sukupuoli etnisyys, kansallisuus sekä kulttuuri- ja kirjallisuushistoria.
  3. Kirjallisuusteoreettinen ja filosofinen kirjallisuudentutkimus kohdistuu teoreettisten ja metodisten hahmotusten soveltamiseen ja kehittämiseen.

Kirjallisuus on osa Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen koulutusohjelman monitieteistä tutkimusyhteisöä. Kulttuurintutkimuksen eri alojen tutkimus kohdistuu paikallisuuteen ja siinä ilmeneviin muutoksiin ja pysyvyyteen, monikulttuurisuuteen ja etnisyyteen. Painopisteitä ovat lisäksi kirjallisuus- ja taidejärjestelmät, populaari- ja mediakulttuuri, äänimaisemat ja ympäristökulttuurit sekä ylirajaisuus ja kulttuurien sukupuolittuneisuus.