|
uef.fi / | |
Filosofinen tiedekunta | Aiemmat ja muualla tehdyt opinnotAiemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta käytetään lyhennettä AHOT. Käsite kattaa sekä aiempien opintojen että muualla kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen hyväksilukemisen. Hyväksilukemisen päätyypit ovat korvaaminen ja sisällyttäminen. KorvaaminenKorvaamisella tarkoitetaan sitä, että opetussuunnitelmaan kuuluvia opintoja korvataan muualla suoritetuilla vastaavilla opinnoilla. Opintoja voi korvata myös osoittamalla esimerkiksi työelämässä hankittua vastaavaa osaamista. Korvaavuutta on haettava yliopistolta siitä oppiaineesta, joka opinnot järjestää. Filosofisen tiedekunnan oppiaineita koskevat korvaavuushakemukset palautetaan hallintopalvelukeskukseen. SisällyttäminenSisällyttämisellä tarkoitetaan muualla suoritettujen opintojen liittämistä osaksi tutkintoa esimerkiksi sivuainekokonaisuuksina tai vapaasti valittavina opintoina. Aiemmin suoritetut opinnot eivät siis korvaa suoraan jotakin opetussuunnitelmassa vaadittua kurssia. Muualla kuin muodollisessa koulutuksessa hankittua osaamista ei voida sisällyttää tutkintoon. Hakemus opintojen sisällyttämisestä tutkintoon palautetaan hallintopalvelukeskukseen. Kuka voi hakea?Hyväksilukemista voivat hakea Itä-Suomen yliopistoon läsnä oleviksi opiskelijoiksi ilmoittautuneet opiskelijat. Joidenkin oppiaineiden opiskelu ja myös opintojen hyväksilukeminen edellyttävät ko. oppiaineen opinto-oikeuden hankkimista. Avoimen yliopiston opiskelijat voivat hakea hyväksilukua vain niihin oppiaineisiin, joihin heillä on opinto-oikeus. Osaamisen osoittaminenOsaamisen arviointi perustuu opintojakson tai opintokokonaisuuden osaamistavoitteisiin, toisin sanottuna opiskelijan osoittamaa osaamista arvioidaan vertaamalla sitä opetussuunnitelmassa asetettuihin osaamistavoitteisiin. Osaamisen voi osoittaa esimerkiksi opintotodistuksilla, näyttökokeessa, haastattelussa tai osaamisportfoliolla. LisätietojaLisätietoja AHOT-käytännöistä antavat oppiaineiden amanuenssit ja suunnittelijat. |