Markku Tiitta, kesä 2007

Nykyään yliopiston tutkijana toimiva Markku  Tiitta on tehnyt niin akateemista kuin teollisuuden sovellusten parantamiseen tähtäävää tutkimustakin. Hän opiskeli Kuopion yliopistossa, valmistuen maisteriksi vuonna  1991 lääketieteellisen elektroniikan linjalta. Fysiikkaa opiskelemaan hänet johdatti kiinnostus  luonnontieteisiin, niin matematiikkaan, kemiaan kuin fysiikkaankin. Kuten monilla muillakin Kuopiossa fysiikkaa lukeneilla, oli myös Tiitalla ajatuksena tulla sairaalafyysikoksi. Hän kertoo opiskelun olleen silloin hieman käytännönläheisempää ja kokeellisempaa, kun se nykyään on hieman enemmän teoriaa painottava. Ensimmäisen vuoden hän kertoo keskittyneen matematiikkaan, jonka merkitystä fysiikan ymmärtämiselle kaikki eivät aina heti tajua. Hänelle tällainen koulutus sopi erinomaisesti, ja hän pitääkin opiskeluaikaa yhtenä elämänsä parhaista, vaikka 
raskastahan opiskelu välillä oli.
 
Työn etsiminen tutkimuksen parista oli Tiitalle luonnollinen valinta, sillä hän kertoo pitäneensä rakentamisesta ja kokeilemisesta jo pienestä pitäen. Valmistumisensa jälkeen hän onkin tehnyt vuosia erilaisia tutkimuksia. Vaikka Tiitta opiskeli ihmisen fysiikkaa painottaen, hänen uusin tutkimuksensa soveltaa ihmisen tutkimukseen käytettäviä eli lähinnä ainetta rikkomattomia menetelmiä  puuteollisuuden tarpeisiin. Esimerkiksi ultraäänen tai sähkökentän tutkimisen avulla  saadaan käytännölle hyvin tärkeää tietoa mm. puun lujuus-, kosteus- ja lahoamisominaisuuksista. Samoilla menetelmillä Tiitta on tutkinut myös kivien ja paperien ominaisuuksia. Hänen työhönsä on kuulunut monimuotoisesti niin laboratoriotyöskentelyä, mittauksia käytännön paikoilla kuin suunnitelmien laatimistakin.  Työn monimuotoisuutta hän kuvaa samalla virkistäväksi ja yhtä aikaa rasittavaksi: vaikeaan ongelmaan kun ei voi keskittyä pitkään ja hartaasti, vaan välillä pitää tehdä muunlaisiakin töitä. Lisäksi aikataulutus on projektin kanssa ollut tarkkaa. Täytyy tietää tarkasti, mitkä asiat on tehtävä huomiselle, ja mitkä ovat pidemmän ajan ongelmia, Tiitta kuvailee. Puun tutkimukseen Tiitta on syventynyt sen verran, että hän väitteli syksyllä 2006 tohtoriksi aiheenaan ainetta rikkomattomat menetelmät puumateriaalin karakterisointiin.
 
Työnsä negatiiviseksi puoleksi Tiitta mainitsee projektiluontoisuuden, eli jokaiseen tutkimukseen täytyy löytää rahoittaja. Kun edellinen projekti loppuu, on töiden jatkuvuus epävarmaa. Viime aikoina Tiitta on toiminut yritysten rahoittamana, jolloin työkin painottuu käytännön sovellusten löytämiseen, eikä sovellusten kannalta merkityksettömien tulosten käsittelyyn jää aikaa, vaikka näillä onkin varmasti myöhemmin käyttöä jollain tavalla. Yritykset asettavat myös osaltaan paineita tutkijan työlle, sillä ne odottavat tuloksia tulevan 
tasaiseen tahtiin ja vaativat  tiukkojen aikataulujen noudattamista. Toisaalta yritysten palkkaamana tutkija pääsee testaamaan omaa osaamistaan käytännön sovelluksiin. 
 
Tällä hetkellä Tiitalla on kaksikin noin kolmen vuoden projektin anomusta vetämässä, ja hän toivoo ainakin toisen saavan rahoituksen. Tällöin hän pääsisi taas tekemään enemmän akateemista tutkimusta ja kirjoittamaan havaintonsa tieteellisiksi artikkeleiksi, mikä on yliopistollisen tutkimuksen ehdoton etu.
 
Tiitta on myös ohjannut ja ohjaa edelleen Kuopion yliopiston opiskelijoita heidän laboratoriotöissään, mikä kuuluukin kuvaukseen hänen normaalista arkipäivästään. Arkeen kuuluvat myös tutkimussuunnittelut ja suunnilleen kolme kertaa viikossa tapahtuvat palaverit. 
 
Tiitan mukaan teollisuuden sovellusten kehittämiseen tähtäävän tutkijan ammattiin tarvitaan oikeanlainen asenne ja tietenkin innostus luonnontieteisiin. Esimerkiksi matematiikan ei pidä tuottaa pahoja ongelmia, jos tavoitteena on saavuttaa fysiikan 
maisterin tutkinto. Ajan mukana pysyminen tarkoittaa jatkuvaa opiskelua valmistumisen jälkeenkin, eikä se saa maistua puulta, jos työssä aikoo viihtyä pidempään. Tutkijan työ vaatii kykyä venyä, sillä välillä työtä riittää virka-ajan ulkopuolellekin. Kaikkiin teollisuuden palkkaamiin tutkijan töihin ei välttämättä vaadita kovinkaan syvällistä fysiikan osaamista, mutta tietenkin tutkijan tulee tietää mitä tutkimuksessa fysikaalisesti tapahtuu ja miksi näin tapahtuu. Tieteellisten artikkeleiden kirjoittaminen sitten vaatiikin vankat, fysiikan kielellä kirjoitetut perustelut. Nykyaikana myös ohjelmoinnin hallitseminen auttaa huomattavasti tutkijaa, ja monissa töissä se voidaankin katsoa pakolliseksi osata. Erityisesti yritysten kanssa toimiminen vaatii myös neuvottelutaitoja, sillä yritykset haluavat tarkasti tietää 
saavansa rahoilleen vastinetta. Toki yhteistyötaitoja tarvitaan myös julkisen puolen tutkimuksissa, sillä tutkimustyö on hyvin harvoin yksinäistä puurtamista; yliopistollahan on oikea lauma fysiikan professoreita ja muita fyysikkoja.