Vuosi tablettien kanssa

Saima 2/2014

Savonlinnan normaalikoulussa lopetellaan ensimmäistä kouluvuotta taulutietokoneiden parissa.

Koko koulun henki on muuttunut positiivisemmaksi ja täällä on nyt aito tekemisen meininki, kehuu lehtori Kimmo Nyyssönen.

Savonlinnan normaalikoulu on toiminut eräänlaisena pilottikouluna tablettien käytössä. Viime syksynä noin puolet koulun oppilaista sai käyttöönsä henkilökohtaiset taulutietokoneet. Nyt kun ensimmäinen lukuvuosi alkaa olla takana, on hyvä arvioida kannattiko oppikirjat vaihtaa tabletteihin.

– Ehdottomasti kannatti. Meidän koulussamme on nyt tajuttu tablettien pedagogiset kyvyt eikä niitä pidetä enää pelkkinä välineinä. Oppilaat rakentavat, tuottavat ja hakevat tietoa niiden avulla aivan eri tavalla kuin ennen, kertoo viidettä luokkaa opettava Nyyssönen.

Eikä kirjoista ole vieläkään täysin luovuttu. Jos joku oppilas tuntuu oppivan paremmin perinteisen kirjan ja kynän avulla, se mahdollisuus hänelle annetaan.

Oppimista myös työelämän tarpeisiin

Lehtori Sanna Metsälä toimii toisen luokan oppilaiden opettajana ja iloitsee myös tablettien antamista mahdollisuuksista.

– Omat tietokoneet auttavat selvästi oppilaita ratkomaan ongelmia itsenäisemmin. Tätä taitoa he tulevat tarvitsemaan tulevaisuuden työntekijöinä.

Myös koulutyöskentelyn mielekkyys tuntuu kasvaneen, ja vanhemmilta saadun palautteen mukaan lasten oppiminen on lisääntynyt tekemisen ja tutkimisen kautta. Tietoa ei anneta enää valmiina.

– Aluksi tämä tuotti meille opettajille lisätyötä, mutta nopeasti uuteen työtapaan tottui. Ja nyt me opettajatkin jaamme opettajainhuoneessa tietoa ja vinkkejä jatkuvasti.

Opiskelussa käytetään vain muutamaa sovellusta eikä opettajankaan tarvitse osata ihan kaikkea. Ongelmat ratkaistaan aidosti ryhmissä, minkä oppilaatkin ovat sisäistäneet.

– Kyllä he pitävät huolen siitä, että omassa ryhmässä jokainen pysyy mukana ja tieto kulkee ryhmän sisällä, sanoo Nyyssönen.

Tulevia tiimityöskentelijöitä siis.

Kohti uusia haasteita

Molemmat opettajat muistuttavat, että lasten tulee myös leikkiä ja harrastaa. On vanhempien vastuulla valvoa, ettei tietokoneen tuijottelu mene liiallisuuksiin.

– Minun tunneillani tehdään yhä moniakin asioita käsin, eikä tietokonetta tuputeta liikaa, muistuttaa Nyyssönen.

Paluuta pelkkään oppikirja-aikaan ei silti enää ole. Päinvastoin. Ensi lukuvuonna henkilökohtaiset tabletit otetaan käyttöön melkein koko koulussa. Savonlinnan normaalikoulun rehtori Mikko Ripatti perustelee päätöstä muun muassa sillä, että tietoliikenteen määrän arvioidaan yli satakertaistuvan nykyiseen verrattuna 2020-luvulla.

– Nyt on siis aika edetä rohkeasti koko koulutussektorilla!

Teksti: Nina Venhe Kuva: Varpu Heiskanen