Työ ja elämä liikkeessä

Digitalisaatio mullistaa perinteisen palkkatyön kohti uusia työn muotoja. Oppimisen ilo ja kyky ovat tulevaisuuden työntekijän tärkeimmät ominaisuudet, sanoo yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen.

Tekstit Risto Löf, Ulla Kaltiala, Nina Venhe Kuvat Tuija Hyttinen

Digitalisaatio, robotisaatio, globaalit logistiikkaratkaisut. Nämä suuret trendit muuttavat ratkaisevasti työntekemistä tulevaisuudessa – ja samalla käsitystämme koko työelämästä.

– Arkitajunnassa kuvittelemme edelleen, että työelämä merkitsee lähinnä tehtaita, mutta jo tilastoissakin näkyy vahvistuvana trendinä, että suhteelliset monet tekevät jo etätöitä erilaisilla digitaalisilla alustoilla. Tämä suuntaus on selvä kaikissa Euroopan maissa. Uusia työpaikkoja syntyy erityisesti palvelualoille, sanoo työntutkija, professori Eeva Jokinen (yläkuvassa).

Kehittyvä teknologia ja sen tuomat uudet työtavat asettavat uudenlaisia vaatimuksia työntekijöillekin. Millainen tuhattaituri tulevaisuuden työntekijän pitää olla?

– Ei tarvitse olla tuhattaituri, vaan kannattaa opetella pitämään oppimisesta. Voi löytää itsestään oppimisen ilon ja kyvyn nauttia siitä. Siksi on sama, mitä aluksi opiskelee, kunhan opiskelee sitä, mistä on kiinnostunut, Jokinen luonnehtii.

Digitalisaatiohuuman keskellä Jokinen muistuttaa, että ihmisellä on rajansa. Meistä ei ole roboteiksi.

– Kysymys on, kestävätkö ihmiset muutosten perässä. Muutokset ovat nopeita, mutta ihmiset muuttuvat hitaammin. Arjen tutkijat korostavat, että ihmisillä on tapoja, rutiineja ja horisontti, millaiseksi päiväsi ja elämäsi muodostuu. Elämän elettävyys kärsii, jos siihen tulee koko ajan jotain uutta.

Perinteisen palkkatyön idealisoitu kivijalka on ollut yksi vakinainen työura, joka johtaa eläkkeelle saakka. Tulevaisuudessa selkeä työura koskettaa yhä harvempaa. Moni ei edes haikaile sen perään.

– Selkeä työura takasi elämän perspektiivin ja sosiaalisen turvallisuuden. Mutta se, että ihminen on palkkatyössä, ei ole arvo sinänsä. Asennetutkimusten mukaan monia nuoria kauhistuttaa ajatus, että joutuisi jumiin yhteen duuniin. Ratkaisu sekä työmarkkinoiden että ihmisten halujen muutoksiin voisi olla vastikkeeton perustulo. Silloin ihmisen ei tarvitsisi vain toimeentulon takia myydä työvoimaansa yhdelle työnantajalle, Jokinen sanoo.

Palkkatyön voikin nähdä yhtenä kehitysvaiheena työn historiassa.

– Palkkatyön yhteiskunta syntyi teollistumisen myötä. Teollistuminen oli alusta, jolle voitiin pystyttää hyvinvointivaltio, ja palkkatyö loi sosiaalista turvallisuutta. Siinä tapahtuu nyt murtumaa. Vaikka palkkatyötä on jatkossakin, uudenlaiset työn muodot nousevat esiin. Työhän ei lopu, sitä tulee olemaan aina.

Epätyypilliset työsuhteet voivat pian olla uusi normaali. Nykyisin kahdella kolmasosalla työllisistä suomalaisista on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, mutta lyhyiden työsuhteiden ja osa-aikatyöllisten osuus kasvaa.

– Osa-aikatyöllisyys on lisääntynyt paljon. Suuri osa tekee osa-aikaa vastentahtoisesti, mutta esimerkiksi monet pienten lasten vanhemmat tekevät mielellään osa-aikatyötä, ja siksi tarvitaan enemmän välimuotoja kokopäivätyön rinnalle.

Digitalisaatio pilkkoo työtä osiin ja luo siten työmahdollisuuksia itsensä työllistäjille. Jokisen mukaan itsensä työllistäjiä on nykyisin noin 6 prosenttia työllisistä, ja määrä on kasvussa. Itsensä työllistäjien sosiaaliturva on kuitenkin toistaiseksi puutteellinen.

Epätyypillisten työsuhteiden myötä työn ja elämän suhde on myös murroksessa – niin hyvässä kuin pahassa.

– Ajatus, että työ on yhtäällä ja muu elämä toisaalla, on aika ongelmallinen uusien työnmuotojen kannalta. Taannoin tekemässäni haastattelututkimuksessa tuli esiin kaksinainen tendenssi: työ ja elämä menivät arjessa limittäin ja päällekkäin, ja samaan aikaan ihmiset rakensivat rajaa siihen väliin. Nykykielellä sanottuna leppoisan kotoilun järjestäminen vaatii hirveästi työtä.

Kun työstä puhutaan, Eeva Jokinen tietää olevansa etuoikeutetussa asemassa, sillä hänellä on vakituinen työ, jossa on paljon vapausasteita. Yli 30 vuoden aikana työelämässä on tapahtunut paljon hyvää. On vähemmän epävirallista suosimista ja enemmän työmahdollisuuksia naisille, sukupuolten tasa-arvo on parantunut, kiusaamiseen puututaan, hän luettelee.

Digitalisaation kaltaisissakin megatrendeissä on lopulta kysymys poliittisista valinnoista, Jokinen sanoo. Millaisen työelämän haluamme?

Luottamuksellinen ilmapiiri vähentää työn kuormittavuutta

Luottamus vaikuttaa keskeisesti työhyvinvointiin ja työn kuormittavuuteen. Tämän on havainnut tutkijatohtori Sari Lindblom-Häkkinen, joka tekee ratkaisukeskeistä case-tutkimusta luottamuksesta yritysten arvona ja työhyvinvoinnin välineenä.

Lindblom-Häkkisen mukaan luottamus arvolupauksena vaatii yrityksiltä työn psykososiaalisen kuormittavuuden huomioimista, työntekijöiden vahvaa ammatillista itseluottamusta, luottamuksen arvoisuutta ja yrityksen vahvaa sisäistä brändiä.

– Jos työntekijän rooli ja asema ovat epäselvät esimerkiksi vastuun ja vallan osalta, tilanne voi olla hyvin kuormittava. Esimerkiksi yritysfuusiot ovat usein takapainotteisia henkilöstön suhteen, vaikka sanotaan, että asiat on valmisteltu hyvin. Ihmiset ovat hukassa, kun he eivät tiedä, mihin kuuluvat ja asemoituvat uudessa organisaatiossa.

Esimies- ja johtotyössä korostuu luottamuksen arvoisuus, johon kuuluvat kyvykkyys, peräänantamattomuus ja johdonmukainen käytös sekä hyväntahtoisuus. Luottamusta nakertaa, jos johtaja on jämäkkä mutta vailla tunneälyä – tai toisinpäin. Kuormittavuutta tuovat varsinkin tilanteet, joissa johtaja ei seiso päätöstensä takana tai toimii vastoin yrityksen linjauksia esimerkiksi HR-käytänteissä.

Lindblom-Häkkinen muistuttaa samalla, että luottamuksellisen ilmapiirin synnystä ovat vastuussa kaikki, niin työntekijät kuin johto.

– Meillä ladataan paljon odotusarvoja yhdelle johtajalle tai esimiehelle. Sekin kuormittaa, jos johtaja kantaa yksin yhteisöllisen vastuun.

Yksinään suorittavien suomalaisten tulisikin oppia kantamaan vastuuta yhdessä.

– Luottamus tulee siitä, että hitsautuisimme enemmän yhteen. Mutta pakottamalla sitä ei voi tehdä. Ei ketään voi käskeä luottamaan toiseen. Luottamus vaatii keskinäistä arvostusta.

Nuorten työpolku on palasista koottu

Nykynuorten suhde työhön on muuttunut aiempaa väljemmäksi. Nuorille työ ei ole enää elämän ja identiteetin perusta kuten vanhempiensa kohdalla.

– Ennen sanottiin, että olen opettaja ja harrastan purjehtimista. Nyt sanotaan, että olen purjehtija ja rahoitan harrastusta tekemällä opetustyötä. Se kuvastaa nuorten suhtautumisen muutosta, kertoo yliopistonlehtori ja nuorisotutkija Päivi Armila.

Armila on haastatellut maakuntien nuoria, jotka ovat toisen asteen opintovalinnan edessä. Peruskoulun päättävät nuoret ovat usein huolettomia, ja heidän polkunsa työelämään näyttää häilyvältä.

– Nuoret eivät rakenna niin tarkkaa työuravisiota. Vaikka meidän ohjausrakenteet ohjaavat nuoria täsmävalintoihin, nuoret eivät ole omaksuneet sellaista ajattelua eivätkä edes suostu siihen, että tekisivät koko ikänsä yhtä ammattia.

Armila muistuttaa, että epätyypilliset työsuhteet kuten keikkatyö ja osa-aikatyö ovat koskettaneet nuoria aina. Apupoikia ja -tyttöjä on ollut monissa ammateissa ennenkin, mutta nykynuoret ovat tietoisempia tilanteesta.

– Nuorten polku työmarkkinoille on palasista koottu. Palasista kokoamisen ideaan liittyy mielikuvia monista vapaistakin valinnanmahdollisuuksista. Vapaudessa on silti se toinen puoli: se on myös turvatonta. Tietynlainen epävarmuus on lisääntynyt, ja lyhyistä työsuhteista voi tulla hyväksikäytetyn tunne.

Nykyajalle erityisenä Armila pitää syrjäseutujen nuorten ajattelua, että työllistyminen edellyttää muuttamista pois omalta kotiseudulta, kun työmarkkinat keskittyvät maakuntakeskuksiin.

– Monet nuoret haaveilevat paluusta takaisin kotiseudulle. Tosin tilastot kertovat, että monet heistä eivät kuitenkaan palaa takaisin.

Työssä pysymistä tuetaan monin tavoin

Eläkeuudistuksen myötä suomalaisten eläkeikä nousee. Miten se näkyy työterveyshuollossa?

– Yhteistyön tarve työterveyshuollon ja työpaikkojen välillä lisääntyy, koska ikääntyvillä on enemmän tarvetta työn sopeuttamiseen ja muokkaamiseen. Siihen on kuitenkin jo hyvät valmiudet. Työkyvyn tukemiseksi 2010-luvulla on kehitetty varhaisen tuen malleja ja otettu käyttöön työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon välinen työterveysneuvottelu, sanoo työterveyshuollon professori Kimmo Räsänen.

Nyt myös laki velvoittaa työnantajan ilmoittamaan työterveyshuoltoon, kun työntekijän sairauspoissaolo on kestänyt 30 päivää.

– Sen myötä työterveyshuolto on entistä enemmän mukana pohtimassa ratkaisuja, joilla työssä pysymistä voidaan tukea.

Osittainen työhön paluu, osasairauspäiväraha, ammatillinen kuntoutus, väliaikaiset työjärjestelyt, työn muokkaaminen, ergonomia ja apuvälineet… Ratkaisuja on monia.

– On aikansa elänyt ajatus, että töitä voi tehdä vain terveenä ja kaikkien on annettava sataprosenttinen työpanos.

Työterveyshuolto on toiminut varsin erillään muusta terveydenhuollosta. Se voi korostua työntekijöiden ikääntyessä, kun sairauksia hoidetaan työterveyshuollon ulkopuolella.

– Toiveena on, että muusta terveydenhuollosta annettaisiin varhain lähete työterveydenhuoltoon, jos sairaus vaikuttaa työkykyyn. Työterveyshuolto on tarjoutunutkin ottamaan enemmän vastuuta työkyvyn arvioinnista.

Työnteosta on Räsäsen mukaan enemmän hyötyä kuin haittaa terveydelle iän karttuessakin. Useimmat tekevät töitä vähintään alimpaan eläkeikäänsä.

– Palkka on tärkeä kannustin jatkaa pitempäänkin. 

Työllistymisen tueksi monialaista palvelua

Työelämän merkittävät muutokset vaativat myös työllisyyspalvelujen kehittämistä.

– Työllisyyspalvelut ovat siirtymässä palvelulähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen, sillä asiakkaiden palvelutarpeet ovat nykyisin moninaisia. Ratkaisevaa on, miten monialainen palveluverkosto saadaan toimimaan samaan suuntaan, ja miten luodaan palvelukokonaisuuksia, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeisiin, kertoo projektipäällikkö Kai Hyttinen.

Hyttinen vetää Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelun Aducaten, Pohjois-Karjalan kuntien ja TE-toimiston, KELAn ja Honkalampi-säätiön yhteistä Työtä!-hanketta, joka etsii ratkaisuja erityisesti haastavassa työllisyystilanteessa olevien ihmisten työllisyyden parantamiseksi.

Työllisyyspalvelujen eri toimijoiden kesken tarvitaan Hyttisen mukaan yhteneviä toimintatapoja, selkeämpää rooli- ja vastuujakoa sekä työllisyys- ja sosiaalipalveluiden tiiviimpää yhteistyötä.

– Pitkäaikaistyöttömien tarpeita ei aina ratkaista työllisyyspalveluilla, vaan heidän palvelutarpeet voivat painottua myös sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluihin. Ihmisten työkykyisenä ja osallisena pitäminen on tärkeää koko yhteiskunnalle.

Hyttinen muistuttaa, että työelämän ulkopuolella olevista löytyy paljon osaamista ja potentiaalia. Pitkäaikaistyötön voi olla paras mahdollinen työntekijä yritykselle, jos hänen osaamistaan kehitetään.

– Välttämättä ammatillinen tausta ei ratkaise työllistymistä vaan yhä useampaan työtehtävään työllistytään hyvin erilaisista ammateista. Työntekijän ominaisuudet ja potentiaali korostuvat. Monitaitoisuus on yksi keskeinen ominaisuus tämän päivän työmarkkinoilla, ja siksi on tärkeää, että ihmiset katsovat laaja-alaisemmin työmahdollisuuksiaan.

Lue myös: Urasuunnittelu tukee opiskelijaa mielekkään uran rakentamisessa

Juttu on julkaistu Saima-lehdessä 2/2017