Tutkija ja lainvalmistelija

Professori Tomi Voutilainen tarkastelee valmistelemiaan lakeja tutkijan kriittisin silmin, koska lait ovat usein erilaisten kompromissien lopputulosta. Tällaista vuoropuhelua tarvitaan entistä enemmän yliopistojen ja muun yhteiskunnan välille.

Teksti Sari Eskelinen Kuva Varpu Heiskanen

Yliopistojen pitäisi olla aktiivisia toimijoita yhteiskunnassa, sanoo professori Tomi Voutilainen. Erityisesti yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa käytännön rajapinnan tulisi olla mukana tieteen tekemisessä.

– Yliopistojen pitäisi kannustaa tutkijoita siinä, että näillä on mahdollisuus käydä hoitamassa välillä käytännön tehtäviä ilman, että ovi tutkijan tehtäviin menee kiinni, neuvottelevana virkamiehenä valtionvarainministeriössä parhaillaan työskentelevä Voutilainen painottaa.

Hän on ollut valmistelemassa uutta tiedonhallintalakia, jonka edellinen eduskunta hyväksyi viime töikseen. Lain keskeisenä tavoitteena on parantaa kansalaisten tietoturvaa ja helpottaa tiedonkulkua eri viranomaisten välillä.

Kutsu valmistelutehtäviin tuli Voutilaisille tutkimustyön kautta. Hän on ollut vanhan tietohallintolain näkyvimpiä kriitikoita ja julkaisi jo vuonna 2013 artikkelin, jossa todettiin lain täytäntöönpanoon liittyvät ongelmat.

– Teimme lisäksi jatko-opiskelijoiden kanssa aiheesta omaehtoisesti selvityksen, joka julkaistiin valtionvarainministeriön julkaisusarjassa. Yliopistojen tulisikin olla proaktiivisia ja tehdä yhteiskuntaa palvelevaa tutkimusta myös perusrahoituksella. Yhteiskuntatieteellisellä tutkimuksella tulisi olla tuntosarvet yhteiskuntaan eikä vain kilpailun rahoituksen kautta.

 

Voutilainen on ollut valmistelemassa myös viime maaliskuussa hyväksyttyä lakia digitaalisten palvelujen tarjoamisesta. Sekä tiedonhallintalaki että digipalvelulaki vastaavat Voutilaisen mukaan muuttuvan maailman tarpeisiin.

– Kyse ei ole uusista asioista, mutta sääntelyä lakien sisältämistä asioista ei ole saatu aiemmin aikaiseksi.

Uusi tiedonhallintalaki mahdollistaa muun muassa vakiosisältöisten tietojen vaihtamisen eri viranomaisten tietojärjestelmien välillä, mikä keventää hallinnollista taakkaa. Tiedonsaantioikeudet on oltava kuitenkin kunnossa eri viranomaisten välillä.

– Vaikka tieto kulkeekin jatkossa viranomaisten välillä entistä paremmin, ongelmana on edelleen viranomaisten tietovarantojen sisällön laatuun liittyvät heikkoudet, jonka vuoksi sääntelyä tältä osin pitäisi jatkossakin kehittää edelleen.

Digipalvelulaissa taas säädetään muun muassa viranomaisten digitaalisten palvelujen saavutettavuudesta sekä viranomaisen velvollisuudesta tarjota digitaalista asiointimahdollisuutta hallinnon asiakkaille.

– Viranomaisilta voi saada sähköisessä muodossa olevia salassa pidettäviä viestejä Suomi.fi-viestit-palvelun kautta. Tämä vaatii vahvaa sähköistä tunnistautumista. Ylipistojen pitäisi ottaa palvelu käyttöön, sillä sen kautta esimerkiksi tenttivastauksia voisi lähettää opiskelijoille tietoturvallisella tavalla.

Uusi laki velvoittaa palvelujen helppokäyttöisyyteen sekä suunnitteluvaiheen käytettävyystestaukseen. Viranomaiset on myös velvoitettu tarjoamaan tukea sähköisten palvelujen käyttöön. Niin tiedonhallintalaki kuin digipalvelulakikin koskevat myös yliopistoja.

 

Vuoropuhelu tutkijan ja lainvalmistelijan roolin välillä on Voutilaisen mukaan ajoittain haastavaa.

– Tutkijana pitää pystyä irrottautumaan lainvalmistelijan työstä, jotta tieteellinen kriittisyys säilyisi. Toisaalta on vaarana, että lainvalmistelija puolustaa laatimaansa lakia vuosikymmeniä, vaikka toimintaympäristö muuttuu.

Lainvalmistelijana Voutilainen on ehtinyt jo tarkastelemaan valmistelemaansa digipalvelulakia tutkijan kriittisin silmin. Tällaista vuorovaikutusta tarvittaisiin entistä enemmän.

– On vaarana, että akateemisina tutkijoina lukkiudumme omiin näkemyksiimme ja kadotamme käytännön näkökulman. Oikeustieteilijänä käytännön tehtävissä taas havaitsee sellaisia juridisia kysymyksiä, joita pitäisi tutkia.

Myös lainvalmistelussa tarvitaan kriittisyyttä sekä omaa että muiden työtä kohtaan sekä ympäristön muutosten seuraamista.

– Ei riitä, että osa kirjoittaa pykäliä. Pitää pystyä tunnistamaan ja seuraamaan yhteiskunnallisia muutoksia. Laeissa olevat yksittäiset säännöksetkin ovat usein erilaisten kompromissien lopputulosta, jolloin säännös ei välttämättä ole optimaalisin.

Voutilainen ei ole vielä palaamassa täysipäiväisesti akateemiseen maailmaan digipalvelulain ja tiedonhallintalain valmistuttua. Hän ryhtyy seuraavaksi pohtimaan ajankohtaista tekoälyyn liittyvää sääntelytarvetta.

– Yliopistomaailmankin näkökulmasta tekoälyyn liittyvät kysymykset ovat tieteenalasta riippumatta merkittäviä asioita. Pohtimisen paikka on muun muassa siinä, millä edellytyksillä tekoälyä hyödynnetään oppimisanalytiikassa.

Samanaikaisesti hän pohtii tekoälyyn liittyviä kysymyksiä myös tutkijana.

– Tässä pystymme oikeustieteilijöinä antamaan taustatukea myös muilla tieteenaloilla. Usein hyviäkään tekoälyn hyödyntämiseen liittyvä ideoita ei toteuteta, kun oletetaan, ettei lainsäädäntö mahdollista tätä. Toisaalta teknologiaa pystyttäisiin ottamaan käyttöön, mutta lainsäädäntö estää käyttöönoton. Tällöin pitää arvioida, voidaanko lainsäädäntöä kehittää mahdollistavampaan suuntaan kuitenkin ottamalla huomioon muun muassa perusoikeuksien toteuttaminen.

Julkaistu Saima-lehdessä 2/2019