Alumni

Pilvien pauloissa

Saima 2/2016

Ilmakehätutkimus on ottanut valtavia harppauksia eteenpäin viime vuosina. Ilmatieteen laitoksen tutkimusjohtaja Sami Romakkaniemi on uransa aikana laajentanut omaa tutkimusalaansa aerosolihiukkasista pilvien ja ilmakehän dynamiikkaan. 

Sami Romakkaniemen päätyminen ilmatieteen alalle oli hänen omien sanojensa mukaan puhdasta sattumaa. Pohjois-Suomen Pellosta kotoisin oleva Romakkaniemi saapui Kuopioon ja aloitti fysiikan opinnot Kuopion yliopistossa vuonna 1996. Ympäristöfysiikan puolelle hän päätyi, kun professori Ari Laaksonen kysyi, tarvitsisiko hän kesäduunia.

– Olin vähän liian rehti, ja kerroin, että en kyllä sitten osaa mitään, muistelee Romakkaniemi.

– Mutta ei se mitään haitannut, työ vei täysin mukanaan.

Romakkaniemi valmistui vuonna 2001 ja jatkoi opintojaan väitöskirjaan saakka, aiheenaan mallinnustyö aerosolihiukkasista ja pilvipisaroista.

– Mallinnustyön ääressä tietokoneella olenkin istunut nyt jo vuodesta 2005.

Vuonna 2006 Romakkaniemeä puolisoineen kutsui Manchester, jossa hän laajensi osaamistaan post doc -työn myötä. Tutkimusryhmä oli hyvin kansainvälinen, ja yliopistossa tehtiin paljon alan mittaustoimintaa.

Paluu Kuopioon tapahtui vuonna 2007 syksyllä lapsen syntymän myötä, ensin yliopiston palvelukseen ja myöhemmin samassa rakennuksessa sijaitsevaan Ilmatieteen laitoksen Kuopion alueyksikköön.

– Kuopioon palatessani olin aluksi niin sanotusti arjen pyörittäjä tutkimusryhmässäni, ja myöhemmin johdin aerosolien mallinnusryhmää. Tällä hetkellä toimin yksikön päällikkönä. Sain Suomeen tullessani ensin akatemian tutkijatohtorin paikan, ja tällä hetkellä taustallani on akatemiatutkijan rahoitus, kertoo Romakkaniemi.

Romakkaniemi tekee tällä hetkellä paljon entistä laajempaa tutkimusta ilmakehään liittyen, ja se tuntuu hänestä erittäin mielenkiintoiselta.

– Tavalliseen työpäivääni kuuluu edelleen omaa tutkimusta, koodausta ja mallinnusta. Yksikössä on kolme erillistä tutkimusryhmää, joiden toiminnasta vastaavat ryhmäpäälliköt. Itse ohjaan muutamia tutkijoita, jatko-opiskelijoita ja post doceja sekä Ilmatieteen laitoksella että yliopistolla. Oman tutkimuksen lisäksi työnkuvaani kuuluu tehtävien suunnittelua ja jonkin verran hallinnollisia tehtäviä.

– Kaikkein parasta tässä tehtävässä on se, että pääsee yhdistelemään erilaisia asioita mallinnus-, mittaus- ja kaukokartoitustutkimusryhmien kanssa. Nyt minua kiinnostaa eniten ilmakehän dynamiikka, se mitä tuolla ulkona ylhäällä tapahtuu.

Tulevaisuudessa Romakkaniemi voisi nähdä itsensä ulkomailla työskentelyn lisäksi myös henkilöstöhallinnon puolella, mikäli ajautuu jostain syystä pois tutkimusmaailmasta.

Alasta kiinnostuneita hän muistuttaa opiskelun tärkeydestä.

– Itse en ottanut aikoinaan paljoakaan stressiä opiskeluista. Opinnot pitää kuitenkin tehdä hyvin, sillä se vaikuttaa työnsaantiin tulevaisuudessa – hyvät saavat ne työpaikat. Motivaatio täytyy olla kohdallaan, sillä tutkijan työtä on vaikeaa kuvitella minään kahdeksasta neljään -työnä.

– Cleantech ja osaamisen vieminen esimerkiksi Kiinaan ja Intiaan voisivat olla tällä alalla tulevaisuuden suuntia.

Teksti: Marianne Mustonen Kuva: Raija Törrönen

KUKA FT Sami Romakkaniemi toimii alueyksikön päällikkönä Itä-Suomen ilmatieteellisessä tutkimuskeskuksessa Ilmatieteen laitoksella ja dosenttina Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitoksella.

MITÄ Romakkaniemi valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2001 ja väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2005 Kuopion yliopistosta aiheenaan mallinnustyö ilmakehän pienhiukkasista ja pilvipisaroista. Hän on toiminut Suomen Akatemian tutkijatohtorina vuosina 2008–2010 ja akatemiatutkijana vuodesta 2013. Romakkaniemi nimitettiin Itä-Suomen yliopiston fysiikan dosentiksi vuonna 2012.  

MISSÄ Romakkaniemi on työskennellyt tutkijana Kuopion yliopistossa vuosina 2001–2006, post doc -tutkijana Manchesterin yliopistossa vuosina 2006–2007, post doc -tutkijana Kuopion yliopistossa vuosina 2007–2010, yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopistossa vuosina 2011–2013 ja tutkimuspäällikkönä Ilmatieteen laitoksella vuodesta 2014.