Joensuuhun rakentuu Suomen laajin opettajankoulutus

Savonlinnan kampuksen toimintojen lakkautus ja siirtäminen Joensuuhun syksyllä 2018 aiheuttavat jo nyt paljon töitä, mutta lopputuloksena on Suomen monipuolisin opettajankoulutusyksikkö.

Teksti Nina Venhe Kuva Varpu Heiskanen

– Koko toimintaamme liittyy tällä hetkellä ennakointi siitä, miten kaikki saadaan toimimaan syksyllä 2018. Esimerkiksi opettajien harjoittelut pyörähtävät käyntiin heti syksyn alussa, joten kaiken on toimittava mallikkaasti alusta lähtien, kuvailee johtava hallintopäällikkö Kari Korhonen, joka koordinoi kampussiirtoon liittyviä asioita.  

Joensuun kampuksella on siis tehty jo yli vuoden ajan tiivistä suunnittelutyötä, kuten opetus- ja tilasuunnitelmia. Siirron myötä Joensuussa aloittaa toimintansa myös uusi harjoittelukouluyksikkö.

Konkreettisimmin kampussiirto näyttäytyy Joensuussa parhaillaan alkavissa kampuksen rakennus- ja remontointitöissä. Harjoittelukoulun rakentaminen taas alkoi Rantakylän kaupunginosassa jo aiemmin keväällä.

– Normaalikoulun rakennustyöt ja henkilöstön rekrytointi ovat jo meneillään. Lisäksi teemme koko ajan yhteistyötä alueen lähikoulujen ja lasten vanhempien kanssa. 

Savonlinnasta Joensuuhun siirtyvä taito- ja taideaineiden opettajien koulutus tarvitsee aivan uudenlaisia tiloja, joita Joensuun kampuksella ei ole aiemmin ollut.  

– Esimerkiksi kotitaloustiedettä varten rakennetaan opetuskeittiöitä. Myös kuvataiteet, musiikki, draamakasvatus, leikkipedagogiikka ja teknologiakasvatus vaativat uutta varustelua.

Lisäksi käsitöille rakennetaan uuden opetussuunnitelman mukaiset yhtenäiset tilat. Peruskoulussa ei enää opeteta erikseen teknistä tai tekstiilikäsityötä, vaan ne yhdistyvät monimateriaaliseksi käsityöksi.

– On hienoa, että uudet tilamme tukevat tätä muutosta jo käsityön opettajia koulutettaessa eli opiskelijat ovat kiinni koulujen käytännössä jo opintojen aikana.

Kampukselta löytyy pian myös todella moderneja ympäristöjä.

– Esimerkiksi musiikin opiskelijat hyötyvät äänimaisematilasta, joka rakennetaan myös yliopistomme vahvaa äänimaisematutkimusta varten. Tilaan yhdistetään virtuaalitodellisuutta ja 3D-visualisointia, äänitysstudio ja tarkkaamo.  

Siirron myötä opiskelu- ja tutkimusmahdollisuudet laajenevat, ja esimerkiksi Savonlinnasta tuleville opiskelijoille avautuvat erittäin laajat sivuainemahdollisuudet verrattuna entiseen.

– Toivon mukaan myös uudet monialaiset tutkimusavaukset lisääntyvät. Taitoaineille löytynee uudenlaisia tutkimusyhteistyön mahdollisuuksia vaikkapa kulttuurintutkimuksen tai fysiikan alalta.

Myös Joensuun kaupunki on mukana kampussiirron eri vaiheissa – sekä sen jälkeen.

– Tällä hetkellä kaupungin kanssa tehtävä yhteistyö näkyy parhaiten satojen opiskelija-asuntojen rakentamisena. Olemme myös sopineet kaupungin kouluverkoston käyttämisestä tutkimusympäristönä entistä laajemmin.  

Kaupungin ja yliopiston tiiviimpi ja toimivampi yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia ja toimii myös valttina kansainväliselle koulutusviennille. Joensuun maine koulutuskaupunkina vahvistuu siis entisestään.

Juttu on julkaistu Saima-lehdessä 2/2017