Opettajan uudet aatteet

Saima 1/2015

Kaksi kasvatustieteen asiantuntijaa lupautui pohtimaan tulevaisuuden opettajuutta. Jos heitä on uskominen, suomalaista koulua odottavat radikaalitkin muutokset.

Kasvatustieteen professori Kati Mäkitalo-Siegl ja yliopistotutkija Teemu Valtonen ovat erityisesti oppimisen ja oppimisympäristöjen asiantuntijoita ja työskentelevät opettajankoulutuksen osastossa. Heiltä on hyvä käydä kysymässä, miltä tulevaisuuden opettajan toivotaan näyttävän.
Molemmat korostavat heti alkuun sitä, että muutosta eivät välttämättä kaipaa niinkään oppiaineiden sisällöt, vaan oppimisprosessien tukeminen ja ohjaus.
– Tulevaisuuden opettajan on ennen kaikkea siedettävä hyvin epävarmuutta. Oppilaita on valmistettava ammatteihin, joita ei vielä ole edes olemassa, summaa Valtonen.
Molemmat ovat sitä mieltä, että nykyisen peruskoulun tulisi vastata paremmin nykymaailman tarpeisiin.
– Muutos lähtee opettajista – ja siihen meillä opettajankoulutuksessa on reagoitu onneksi jo nyt, muistuttaa Mäkitalo-Siegl ja viittaa Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuksen uuteen opetussuunnitelmaan, joka käynnistettiin syksyllä.

Tulevaisuudessa työ- ja sitä myöten kouluelämässä tärkeimmäksi valmiudeksi näyttää nousevan ongelmanratkaisutaito.
– Tietoa pitää pystyä rakentamaan itsenäisesti ja luovasti pienistä palasista monista eri tiedonlähteistä, kertoo Valtonen.
Mäkitalo-Siegl lisää, että oppilaille tullaan antamaan yhä enemmän avoimia tehtäviä, joissa oppilas asettaa itse itselleen tavoitteen. Näin ollen tehtävän lopputulos ei voi olla tiedossa etukäteen edes opettajalla.
– Ja vastuu oppimisesta siirtyy luonnollisesti enemmän oppilaalle.
Oppilaiden työtä koululuokissa voidaan tarkastella eri tasoilla. Ensimmäisellä tasolla oppilas opettelee asioita ulkoa ja tekee muistiinpanoja. Toisella tasolla oppilas pohdiskelee asiaa itse ja pystyy tekemään oppimastaan yhteenvetoja. Kolmannella tasolla oppilas kykenee katsomaan opittua asiaa opettajan silmin eli miettimään sitä, mitä jo osaan, missä tarvitsen lisää apua – ja pohtimaan miksi jotain asiaa yleensäkin opiskellaan.
– Valitettavan usein oppiminen koulussa tapahtuu vain ensimmäisellä tasolla. Tavoitteena on, että itseohjautuvan oppimisen myötä päästäisiin aina kolmostasolle asti, toteaa Valtonen.

Tulevaisuudessa oppiainerajat hämärtyvät, ja asioita opiskellaan ilmiöinä.
– Mielestäni oppiaineet voisi unohtaa saman tien, ja opetus muutettaisiin ilmiöpohjaiseksi. Ilmiöitä tutkiessa täyttyvät monien aineiden opetusvaatimukset, ja opetusta saataisiin tuotua lähemmäksi oppilaiden arkielämää, Mäkitalo-Siegl muotoilee.
Nykyinen koulu kantaa molempien mielestä mukanaan turhia perinteitä, jotka eivät enää nykymaailmassa päde.
– Enää ei esimerkiksi oleteta, että jokaisen oppilaan oppimisprosessin tulee olla samanlainen. Päinvastoin, erilaisten prosessien aikana saadaan uusia ja yksilöllisiä ideoita, Valtonen kertoo.

Projektiosaamisen tärkeyden rummuttaminen kouluissa ei ole mitenkään uusi asia. Työtapojen muuttaminen työelämän kaltaisiksi projekteiksi taas on.
– Opiskelun pitäisi tapahtua samalla tavoin kuin työelämässäkin toimitaan. Oppilaat siirtyisivät projektista toiseen ilman luokkarajoja, ja opettajat toimisivat asiantuntijoina ja konsultteina, Valtonen miettii.
Mäkitalo-Siegl täydentää ajatusta niin, että oppilas viipyisi kussakin projektissa niin kauan, että hän oppisi tietyt asiat.
– Kun opettaja huomaisi, että tämä projekti ei anna oppilaalle enää mitään uutta, hän voisi siirtyä seuraavaan asiaan tai projektiin.
Molemmat muistuttavat, että perusopetuksen tärkein tehtävä on antaa valmiuksia työelämään. Miksei projekteissa toimimista voisi siis harjoitella kouluissa konkreettisemminkin?

Vuonna 2016 voimaan tuleva uusi opetussuunnitelma tulee kannustamaan yhteisopettajuuteen. Se on molempien mielestä parhaimmillaan sitä, että kaikki antavat ja saavat. Yhteisöllinen oppiminen parantaa oppimistuloksia.
– Yhteisopettajuus toimisi hyvin erityisesti silloin, jos jokaisella vastavalmistuneella olisi niin sanottu mentor-opettaja. Näin uudella opettajalla olisi aikaa paneutua työhönsä ajan kanssa ja oppia samalla vanhemmalta kollegalta, Mäkitalo-Siegl pohtii.
Mäkitalo-Sieglin mukaan on muutenkin hullu ajatus, että opettaja olisi täysin valmis ammattilainen heti valmistuttuaan.
– Maailma muuttuu nopeaa tahtia ja opettajan on pidettävä huolta siitä, että hän pysyy jatkuvasti muutoksessa mukana. Täydennyskoulutus on nykymaailmassa elintärkeää.
Valtonen muistuttaa, ettei oppiminen ole koskaan yhdensuuntaista. Hyvä opettaja oppii myös oppilailtaan. Valtonen myöntää itsekin seisoneensa luokan edessä epävarmana siitä, onko hän lopulta se, joka tietää vähiten käsitellystä asiasta.
– Eihän se mukava olo ole, mutta opettajan on sitä siedettävä. Juuri niin oppiminen kulkee parhaimmillaan eteenpäin ja uusia asioita syntyy!

Teksti: Nina Venhe Kuvat: Varpu Heiskanen