Kenelle kertoisin?

Suomessa on tehty ainutlaatuinen tutkimus siitä, kertovatko lapset ja nuoret kokemastaan väkivallasta – ja jos kertovat, niin kenelle.

Kaverit ja muut läheiset ihmiset näyttävät olevan avainroolissa silloin, kun lapsi tai nuori haluaa kertoa jollekin häneen kohdistuneesta väkivallasta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

– Lohduttavaa on, että tulosten mukaan nuoret eivät jää vatvomaan asioita yksin. Tosin huono puoli on se, että uskottu on yleensä nuoren ikätoveri, jolle asia kerrotaan salaisuutena, kertoo psykologian nuorempi tutkija Hanna-Mari Lahtinen.

Nuorten kautta tieto kulkeekin aikuisille hitaammin, joskus jopa muutaman vuoden viiveellä. Viranomaisten tietoon tapauksista tulee vain noin 12 prosenttia.

– Vanhoja asioita on aina vaikeampi tutkia, sillä näyttöä on vaikea saada, ja muistimmekin on rajallinen, tiivistää Lahtinen.

Lahtinen on ollut mukana analysoimassa ainutlaatuista Lapsiuhritutkimuksessa saatua aineistoa. Tutkimuksessa tehtiin valtakunnallinen kysely kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille koululaisille siitä, kenelle he kertovat mahdollisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai väkivallasta. Vastauksia saatiin reilut 11 000.

– Lähtökohtana omalle tutkimukselleni oli se ahdistus, joka on noussut lapsia kuulusteltaessa psykologina toimiessani. Usein jää tunne, että lapsella olisi vielä jotain kerrottavaa, mutta sitä ei vain saada syystä tai toisesta irti. Lapsen sana on vielä usein näissä tapauksissa ainoa todiste, joten kuulemistilanteessa on valtavat paineet.

Syitä sille, miksi lapset eivät kerro kaikkea, on tutkittu aiemminkin, mutta nyt asiaa päästiin kysymään niiltäkin, joiden kohdalla väkivaltaa ei ole edes epäilty.

– Suomen laki sallii kyselyn ilman vanhempien lupaa, joten anonyymi vastaaminen koulussa oli mahdollista. Jos lupaa olisi lähdetty kysymään ensin vanhemmilta, olisi totuus saattanut jäädä monessa kohtaa kuulematta.

Lahtinen on juuri käynyt puhumassa tuloksista psykologien ja poliisien yhteisessä konferenssissa Australiassa.

– Sain todella kannustavaa palautetta monen eri kansallisuuden edustajalta. Monessakaan maassa tämän kaltainen tutkimus ei olisi mahdollinen. Onneksi Suomessa on.

Lahtinen toivookin, että myös muut tutkijat paneutuisivat aineistoon, koska sen laajuuden takia materiaalia riittäisi tutkittavaksi monesta eri näkökulmasta.

– Meillä on toiveissa päästä hyödyntämään aineistoa opiskelijoiden kanssa ainakin graduissa.

Lama-ajan Suomessa päätettiin 1990-luvulla säästää muun muassa koulupsykologeista ja -kuraattoreista. Lapsiuhritutkimuksessa on selvinnyt, että nuoret kokevat luotettaviksi aikuisiksi omien vanhempiensa lisäksi juuri kouluissa työskentelevät ammattilaiset.

– Koulupsykologit ja -kuraattorit näyttävät olevan yksi tärkeä kanava, joiden kautta tieto esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä menee eteenpäin. Toivottavasti tällä kertaa ollaan siis viisaampia eikä haastavista taloudellisista ajoista huolimatta kohdisteta säästöjä näihin ammattiryhmiin.

Lohdullista on, että seksuaalinen hyväksikäyttö ja niin sanottu kuritukseen liittyvä väkivalta ovat Suomessa selvästi vähenemään päin. Syitä vähenemiseen voi arvailla. Lahtisen mukaan pelkästään ilmiöiden tiedostaminen on todennäköisesti yksi niistä.

– Myös väkivaltaan liittyvä lainsäädäntö on muuttunut vuodesta 1984 alkaen. Lisäksi lapsuus on nykyisin suojatumpaa kuin ennen.

Lahtinen toivoo, että tutkimustulosten myötä herättäisiin miettimään tarkemmin sitä, miten tiedot väkivallasta kulkisivat helpommin ja nopeammin aikuisten tietoon. Tutkimuksessa kun tuli ilmi, että jos nuori itse ei pidä asiaa kovin vakavana, ei hän siitä kerro myöskään aikuisille.

– Nuorten olisi kuitenkin hyvä tiedostaa, että lievemmistäkin asioista kannattaa puhua. Pahantekijät kannattaa saada kiinni ennen kuin he tekevät oikeasti jotain pahaa, eikä vasta sen jälkeen.

Lahtinen muistuttaa, että viime aikoina julkisuudessakin on ollut varoittavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun asioita salaillaan liian kauan.

– Pahimmillaan teot voivat johtaa lapsen kuolemaan tai jättää elämänikäiset jäljet, joista selviäminen on myöhemmin vaikeaa.

Esimerkkinä Lahtinen mainitsee netin keskustelupalstat, joilla nuorille esitetään kaikenlaisia ehdotuksia ja houkutuksia.

– Näistäkin pitäisi rohkaista kertomaan. Vaikka nuori itse ei lähtisi tällaisiin ehdotuksiin mukaan, joku toinen voi niihin langetakin. Ja seuraukset voivat olla vakavat.

LAPSIUHRIAINEISTO

  • Kerätty lähes samanlaisena pysyneenä kyselylomakkeella vuosina 1988, 2008 ja 2013. Ainutlaatuinen tutkimus maailmassa.
  • Aineiston keruusta ovat vastanneet Poliisiammattikorkeakoulu ja Nuorisotutkimusseura.
  • Valtakunnallisesti kerätty, sosiodemografisesti edustava otos kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisia.
  • Vastaajia 11 364, joista kuudesluokkalaisia 55 prosenttia ja yhdeksäsluokkalaisia 45 prosenttia.
  • 256 henkilöä ilmoitti kokeneensa seksuaalista lähentelyä tai kanssakäymistä aikuisten kanssa.
  • Kokemuksista kerrotaan ylivoimaisesti eniten kavereille (48 %), seuraavaksi eniten äidille (25 %).

Teksti ja kuva Nina Venhe