Digiloikka haastaa sosiaalityön

Palveluja digitalisoimalla sosiaalityössä on mahdollista tavoittaa syrjään jääneitä asiakasryhmiä, mutta myös uhat tulee tunnistaa.

Teksti Sari Eskelinen Kuva Raija Törrönen

Sosiaalityö jos mikä on ihmissuhdeammatti. Sosiaalipalvelujen digijuna on kuitenkin jo lähtenyt liikkeelle, ja tarve sähköisten palvelujen lisäämiseen on tunnistettu korkeimmalla poliittisella tasolla.

– Tarvitaan kuitenkin hyvät pelisäännöt sille, kuinka sosiaalialan organisaatiot toimivat erilaisissa sähköisen palvelun tilanteissa, professori Aini Pehkonen korostaa.

Hänen mukaansa sähköinen asiointi on oiva lisä myös sosiaalipalveluihin. Samalla on huolehdittava siitä, ettei palvelujen digitalisoiminen luo sosiaalityöhön syrjäyttäviä mekanismeja.

Pehkonen tutkii parhaillaan yhdessä professori Johanna Lammintakasen ja yliopisto-opettaja Anna-Maija Pyykösen kanssa sähköisen asioinnin harmaata aluetta sosiaalityössä. Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittamassa tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa sitä, miten uudet sähköiset työvälineet muuttavat sosiaalityön asiakkaiden ja ammattilaisten välistä suhdetta sekä palvelujen saatavuutta ja toimivuutta.

Tutkimuksen taustalla on kaksi Kainuussa ja Kymenlaaksossa toteutettavaa sosiaalityön koulutus- ja kehittämishanketta. Molemmissa maakunnissa sähköinen asiointi nousi yhdeksi keskeiseksi sosiaalityön kehittämisen kohteeksi.

– Kun palveluja kehitetään, on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä uudistus tarkoittaa asiakkaiden, työntekijöiden sekä johtamisen kannalta ja ovatko pelisäännöt selvät.

 

Sosiaalityö ei nykyisessä palvelumallissakaan tavoita kaikkia ryhmiä, Anna-Maija Pyykönen muistuttaa. Palveluja digitalisoimalla olisi mahdollista tavoittaa heidät aiempaa paremmin.

– Jos uusia digitaalisia palveluja lähdetään kehittämään rakenteet edellä, on kuitenkin vaarana, että samalla luodaan syrjäyttäviä rakenteita.

Kaikilla sosiaalityön asiakkailla ei ole mahdollista käyttää tietokonetta tai mobiililaitteita. Digiloikan väliinputoajia voivat olla muun muassa työelämän ulkopuolella olevat tai matalan koulutuksen saaneet. On myös niitä, jotka eivät halua käyttää digitaalisia palveluja.

– Digiosaaminen ei myöskään ole ikäkysymys. On ikäihmisiä, jotka osaavat käyttää digilaitteita ja -palveluja todella hyvin sekä toisaalta nuoria, jotka pärjäävät somemaailmassa, mutta eivät hallitse erilaisia tietojärjestelmiä, Pehkonen huomauttaa.

Palveluiden saavutettavuuden lisäksi myös esimerkiksi vahvaan tunnistautumiseen sekä tiedon luotettavuuteen liittyviä kysymyksiä on pohdittava erityisen tarkasti.

– Jos perheväkivaltatilanteissa ilmoitetaan sähköisesti, että kaikki on kunnossa, voidaanko luottaa siihen, että väkivallan kohteena oleva perheenjäsen on aidosti turvassa.

 

Sosiaalityön ammattilaisten käsityksiä sähköisen asioinnin hyvistä puolista sekä ongelmakohdista selvitetään Kainuussa ja Kymenlaaksossa tehtävällä kyselytutkimuksella ja haastatteluilla. Tutkimuksessa selvitetään myös sosiaalityön asiakkaiden käsityksiä sähköisestä asioinnista. Tulosten pohjalta sosiaalityöntekijöille ja heidän asiakkailleen laaditaan pelisäännöt erilaisissa sähköisen asioinnin tilanteissa toimimiselle.

– Kun ristiriidat tunnistetaan, voidaan sähköiselle asioinnille luoda pelisäännöt, jotka kunnioittavat asiakkaiden erilaisia taustoja, tekevät toimintaperiaatteista läpinäkyviä ja lisäävät luottamusta, Pehkonen sanoo.

Palvelujen sähköistäminen vaikuttaa sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuuteen ja koulutukseen. Itä-Suomen yliopistossa onkin käynnistynyt pilottina opintojakso, jossa sosiaalityötä tarkastellaan digitalisaation näkökulmasta.

– Kun digitaalisia palveluja kehitetään, osaamisen tuki ja tekninen tuki ovat erittäin tärkeitä, Pyykönen sanoo.

Molemmat tutkijat painottavat, ettei perinteinen sosiaalityö ole katoamassa.

– Olivatpa digitaalisiin palveluihin liittyvät ongelmat millaisia tahansa, lähtökohta on, että ne ovat ratkaistavissa.

Julkaistu Saima-lehdessä 3/2019