Jokirapu

Jokirapu on aito suomalainen rapu. Jokirapu on tottunut meidän vesiin ja viihtyy niissä, jos sille vaan annetaan mahdollisuus. Se ei kait ole liikaa vaadittu.

Jokiravulla on ollut merkittävä osuus suomalaisen hyvinvoinnin tuuppaamisessa savupirttikulttuurista mopon käyntiin potkimiseen. Monen perheen luontaistalouteen, myöhemmin maaseutuyrittämiseen, on kuulunut ravustus. Jopa Berner Oyn menestyksen takana on ollut jokirapukauppa (Kauppalehti Optio) monesta pienemmästä yrityksestä puhumattakaan. Hetken aikaa Suomesta ammennettiin jokirapuja Euroopan markkinoille, hyvään hintaan.

Jokirapu on tunnettu myös jalorapuna, nimi tuli suoraan jokiravun englanninkielisestä nimestä noble crayfish. Nimi kuvaa ravun asemaa eurooppalaisessa historiassa, se oli yläluokan herkku, parasta pröystäilyä. Suomessa jokirapuja käytettiin taksvärkin korvikkeena torpparilaitoksen aikaan, osan maanomistajille työnä maksettavasta maavuokrasta oli mahdollista korvata jokirapuina! Tästä oli sekin etu, että moista mörköä ei aina edes haluttu syödä, mutta sitä voitiin käyttää maksuna. Piru merrassa, eihän sitä voi edes syödä.

Vesialueella jokirapu on hyväntekijä, joka pitää vesistön pohjaa puhtaana ja parantaa siten veden laatua. Jokirapu on muutamien kalojen kilpailija ravinnosta ja elintilasta, mutta tämä kilpailu on lähinnä eliöverkoston tilaa tasapainottavaa, eikä jokiravun ole todettu merkittävästi häiritsevän yhdenkään vesieliön elämää. Pieni kilpailu on vain hyvästä ja saa kaikki panemaan parastaan.

Vuotuinen jokirapuasaalis on 2-3 miljoona rapua ja saalis vaihtelee vain vähän vuosittain. Saalis on vain noin 10-osa viime vuosisadan alun parhaista saaliista. Jokiravulla on kohtuullinen kysyntä ja sen hinta on perinteisesti ollut korkea, ravustaja on saanu yhdestä 10 senttisestä jokiravusta helposti 2-3 euroa.