Ilmasto- energia- ja ympäristöoikeus

Oikeustieteiden laitoksella toimivan Ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden keskuksen verkkosivut ovat osoitteessa www.uef.fi/cceel

Keskuksen tehtävänä on koordinoida ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden tutkimusta ja koulutusta sekä tukea alan kansallista ja kansainvälistä verkottumista ja yhteistyötä. Keskuksen toiminta on osa yliopiston monitieteistä LYY (luonnonvarat, ympäristö, yhteiskunta) -instituuttia.
 
Keskuksessa työskentelee yhteensä yli 20 tutkijaa, joista neljä on professoria. Keskuksen tutkimusryhmien johtajina toimii vuoden 2014 alusta alkaen kaksi ympäristöoikeuden professoria, kansainväliseen ympäristöoikeuteen erikoistunut kansainvälisen oikeuden professori sekä eurooppalaiseen talous- ja energiaoikeuteen erikoistunut eurooppaoikeuden professori. Keskuksen johtajana toimii eurooppalaisen talous- ja energiaoikeuden professori Kim Talus.
 
Oikeustieteiden laitos on erikoistunut ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden vahvaksi osaajaksi sekä tutkimuksessa että koulutuksessa. Laitoksella on parhaillaan käynnissä kahdeksan Suomen Akatemian rahoittamaa ilmasto- energia- ja ympäristöoikeuden tutkimushanketta.
 
Ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeuden koulutuksessa Itä-Suomen yliopisto on Euroopan johtavia yliopistoja. Joensuussa on toiminnassa kaksi alan kansainvälistä maisteriohjelmaa ja yksi LL.M Diploma -täydennyskoulutusohjelma. Koulutusohjelmiin tullaan vuosittain ottamaan yhteensä noin 50 opiskelijaa. Oikeustieteiden laitos on myös järjestänyt vuodesta 2004 lähtien  yhdessä YK:n ympäristöohjelma UNEP:n kanssa vuosittain kansainväliseen ympäristöoikeuteen ja -diplomatiaan keskittyvän kurssin kansainvälisiin sopimusneuvotteluihin osallistuville ympäristöalan neuvottelijoille.