ARVOT- Arvioinnilla oppimisen taitajaksi

Hankkeessa kehitetään opetussuunnitelman oppimista koskevien linjausten mukaista arviointikulttuuria peruskoululaisten oppimismotivaation kohottamiseksi. Hankkeessa tuotetaan oppimista tukevan arviointikokonaisuuden prosessikuvaus sekä luodaan siihen liittyviä pedagogisia käytänteitä ja digitaalisuutta hyödyntäviä toimintamalleja, erityisesti itse- ja vertaisarviointiin.

Kehitystyön lähtökohtana pidetään koulun arviointikulttuurin keskeistä merkitystä uuden opetussuunnitelman periaatteiden toteutumisessa, josta syystä hankkeen toinen tavoite keskittyy pedagogisen toiminnan vuorovaikutustilanteissa tapahtuvan jatkuvan arvioinnin kehittämiseen.

Hankkeen yhteistyöverkosto muodostuu Oulun ja Joensuun normaalikouluista sekä niiden alueellisista tutor-opettaja-verkostoista. Hankkeen koordinoinnista ja hankkeen johtamisesta vastaa Oulun normaalikoulu.