Opiskelu

Kansainvälinen Joensuussa toimiva laitoksemme tarjoaa kaksi pääainetta, fysiikan ja matematiikan, ja molemmissa kolme koulutusohjelmaa fysiikan kansainvälisen maisteriohjelman lisäksi. Tarjoamme miellyttävän opiskeluympäristön sekä asiantuntevat ja ammattitaitoiset opettajat.

Fyysikoksi tai matemaatikoksi opiskelevat pätevöityvät tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin korkeakouluissa, tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä.

Sekä fysiikasta että matematiikasta voi valmistua aineenopettajaksi, jolloin on pätevä toimimaan opettajana yläkoulussa ja lukiossa.

Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus antaa pätevyyden työskennellä opettajana kaikilla kouluasteilla alakoulusta lukioon. Myös tässä tapauksessa pääaine voi olla joko fysiikka tai matematiikka.

Koulutusohjelmissa pääaineeksi voi vapaasti valita matematiikan, fysiikan tai kemian (aineenopettajan koulutusohjelmassa myös tietojenkäsittelytieteen). Valinta tehdään ensimmäisen opintovuoden aikana. Pääaineen tai koulutusohjelman vaihtaminen laitoksemme sisällä on helppoa myös myöhemmin opintojen aikana.

Kevään 2020 päävalinnan hakuajankohta yhteishaussa on 18.3. – 1.4.2020. Hakukohteet ovat

Huomautus. Yhteishaussa voi hakea myös suoraan maisteriopintoihin. Tällöin hakijalta edellytetään soveltuvaa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa tai soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa.

Siirto-opiskelijahaku (4.-18.5.2020 tai 1.-15.10.2020, tarkista kumpi!)

Yliopistoa, koulutusohjelmaa, pääainetta tai kampusta vaihtavat opiskelijat hakevat siirto-opiskelijahaussa, ks. https://haeyliopistoon.fi/koulutussiirtohaku/.

Jatko-opinnot

Tohtoriopintoja suunnittelevan kannattaa tutustua laitoksemme tutkimusryhmien toimintaan. Hakuprosessin voi käynnistää ottamalla yhteyttä tutkimusryhmän johtajaan. Fysiikan ja matematiikan alan jatko-opintoja voi suorittaa Luonnontieteen, teknologian ja laskennan tohtoriohjelmassa: http://www.uef.fi/fi/web/dpsciteco