NOVA yliopistoverkosto


Pohjoismainen NOVA (The Nordic Forestry, Veterinary and Agricultural University Network) yliopistoverkosto on perustettu helpottamaan jäsenyliopistojensa välistä yhteistyötä. NOVAn tarkoitus on mahdollistaa ja taloudellisesti kannustaa jäsenyliopistojaan järjestämään maisteri- ja jatkokoulutuskursseja pohjoismaisena yhteistyönä. Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osasto on NOVA jäsenorganisaatio, ja samalle kaikki sen opiskelijat ja henkilökunta ovat NOVA-jäseniä.

Maisteri- ja tohtorikoulutuskursseja opiskelijoille

NOVA-kurssit ovat jäsentensä järjestämiä opetuskokonaisuuksia, ja opettajina toimivat oman alansa pohjoismaiden parhaat opettajat ja tutkijat. NOVA-kurssit ovat erinomainen mahdollisuus hankkia viimeisintä tutkimukseen pohjautuvaa tietoa sekä verkottua pohjoismaisten toimijoiden kanssa. NOVA-kursseille osallistuu opiskelijoita ympäri maailmaa.

NOVA kurssikatalooki.

NOVA-kurssin järjestäminen

Metsätieteiden osaston opetus- ja tutkimushenkilökunta voi hakea NOVA-rahoitusta intensiivisten maisteri- ja tohtorikoulutuskurssien järjestämiseksi. Kurssin vastuuopettajana toimii aina alan vastuuprofessori tai yliopistotutkija. Rahoituksen hakeminen on tehty yksinkertaiseksi ja NOVA pyrkii kaksinkertaistamaan NOVA-tohtorikurssien määrän vuosina 2014-2019.

Lisätietoa kurssien järjestämisestä.