Yhteiskuntatieteiden opinnot Avoimessa yliopistossa

Yhteiskuntatieteelliset opinnot perehdyttävät yhteiskunnan eri puoliin ja tehtäviin sekä tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia opiskella eri oppiaineita.

Filosofiaa on sanottu kaikkien tieteiden äidiksi, koska jokainen erityistiede on aikanaan ollut osa filosofiaa ja itsenäistynyt vasta sitten, kun on kyennyt omilla tutkimusmenetelmillään hankkimaan tosiasiatietoa maailmasta. Filosofia ei tutki tosiasioita vaan niiden löytämiseen käytettäviä metodeja, niiden ymmärtämiseen tarvittavia käsitteitä ja niitä koskeville käsityksille esitettyjä perusteita. Filosofia on siten ajattelua koskevaa ajattelua.

Historia-alan koulutuksen yleisenä tavoitteena on kasvattaa opiskelijoita arvioimaan kriittisesti tieteessä ja muussa julkisuudessa esitettäviä menneisyyttä ja nykypäivää koskevia käsityksiä. Koulutuksen sisällöllisiin tavoitteisiin kuuluvat historiallisten kehityslinjojen hallinta sekä historiatieteen oman oppihistorian tuntemus.

Maantieteen tutkimus- ja opetustoiminnan lähtökohtana ovat yliopiston alueellisesti suuntautuneet vahvuusalueet, alueellinen kehitys ja yhdyskunnat, Itä-Suomeen ja raja-alueille kohdistuva monitieteinen tutkimus sekä ympäristö- ja maaseutututkimus. Niitä tarkastellaan maailmanlaajuisessa yhteydessä ja maantieteelle ominaisista teoreettisista lähtökohdista, jolloin alueelliseen tutkimukseen kytkeytyy luontevasti laajempi kansainvälinen näkökulma.

Sosiaalihallintotieteen koulutus painottuu monitieteiseen sosiaalipalvelujen hallintoon ja johtamiseen. Opiskelu tuo asiantuntijuutta ja osaamista kuntien ja valtion sosiaalihuollon ja sosiaalipalvelujen tehtäviin sekä alan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Opinnot antavat niin ikään valmiudet toimia sosiaalialan järjestöjen ja yritysten johto-, asiantuntija- ja suunnittelutehtävissä.

Sosiaalitieteiden opinnot Kuopion kampuksella muodostavat monitieteisen kokonaisuuden, joka perehdyttää opiskelijan sosiaalipedagogiikan, sosiaalipsykologian ja sosiologian tieteenaloihin. Sosiaalipedagogiikka tuo pedagogisen näkökulman sosiaaliseen työhön tarkastelemalla kansalaisuuteen, kansalaisyhteiskuntaan, yhteisöjen ja yhteisöllisyyden tukemiseen sekä yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen, syrjimiseen ja syrjäytymiseen liittyviä teemoja. Sosiaalipsykologia tutkii ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja ryhmäprosesseihin liittyviä ilmiöitä ja tarjoaa välineitä ymmärtää ihmisten arkipäivän ilmiöitä yhteiskunnallisissa yhteyksissään. Sosiologia tarjoaa tietoa mm. eriarvoisuuden ja syrjinnän syistä ja seurauksista sekä yhteiskunnan rakenteen ja kulttuuriin muutoksista.

Sosiaalityö oppiaineena yhdistää ihmistä ja hänen elämäntilannettaan koskevan tiedon laajempaan ymmärrykseen yhteiskunnasta. Sosiaalityössä korostuvat ihmisten sosiaalisten oikeuksien, toimintaedellytysten ja elämänotteen vahvistaminen.

Yhteiskuntatieteiden opinnot Joensuun kampuksella avaavat näkökulmia moninaisiin aiheisiin, kuten työelämään, koulutukseen, kansalaisuuteen, hoivaan, maahanmuuttoon, valtaan, monikulttuurisuuteen ja sukupuoleen. Sosiologia sopii oppiaineeksi niille, jotka ovat kiinnostuneet siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja millaiset prosessit säätelevät ihmisten sosiaalista toimintaa ja ajattelua. Yhteiskuntapolitiikassa perehdytään yhteiskunnan toimintaan, sen kehitykseen ja vaikuttamiskeinoihin sekä analysoidaan yhteiskunnallisten päätösten vaikutuksia.

Opintokokonaisuudet

Flosofia perusopinnot 30 op ja aineopinnot 40 op
Filosofian yleisopintojaksot: Johdatus filosofiaan, Etiikka I, Tieteenfilosofia I, Yhteiskuntafilosofia I
Maantieteiden ja ympäristöpolitiikan perusopinnot 25 op
Maantieteen aineopinnot, aineenopettaja 35 op
Sosiaalihallintotieteen perusopinnot 30 op
Sosiaalipedagogiikan perusopinnot 25 op
Sosiaalipsykologian perusopinnot 25 op
Sosiaalitieteiden perusopinnot 25 op ja aineopinnot 35 op
Sosiaalityön perusopinnot 25 op ja aineopinnot 35 op
Sosiologian perusopinnot 25 op
Yhteiskuntamaantieteen aineopinnot 35 op
Yhteiskuntapolitiikan perusopinnot 25 op
Yhteiskuntaoppi opetettavana aineena 61 op

Opetustarjonta

Opintomaksut

Tututtus avoimen yliopisto-opetuksen hinnastoon.

Tiedustelut

Marjaana Mukkala
No image.
Nimike
Suunnittelija
Nimikeen lisätietoja
- humanistiset tieteet, johtaminen, laskentatoimi, markkinointi, matkailuopinnot, maantiede ja yhteiskuntamaantiede
Sähköposti
marjaana.mukkala@uef.fi
GSM-numero
0503637505
Suora numero
0294457068
Huoneen tiedot
Joensuu, Aurora 242

Seija Okulov
No image.
Nimike
Suunnittelija
Nimikeen lisätietoja
- sosiaalityö
Sähköposti
seija.okulov@uef.fi
GSM-numero
0403553920
Suora numero
0294457033
Huoneen tiedot
Kuopio Tietoteknia 2456

Päivi Puustjärvi-Soininen
No image.
Nimike
Suunnittelija
Nimikeen lisätietoja
- filosofia, kieli- ja viestintäopinnot, sosiaalipedagogiikka, sosiaalipsykologia, sosiaalitieteet, sosiologia, yhteiskuntaoppi opetettavana aineena, yhteiskuntapolitiikka
Sähköposti
paivi.puustjarvisoininen@uef.fi
GSM-numero
0403553904
Suora numero
0294457035
Huoneen tiedot
Kuopio Tietoteknia 2449

Eija Viiliäinen
No image.
Nimike
Koulutussihteeri
Nimikeen lisätietoja
- erityispedagogiikka, filosofia, humanistiset aineet, kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, maantiede ja yhteiskuntamaantiede, opetushallinto, sosiaalipedagogiikka, sosiaalipsykologia, sosiaalitieteet, sosiologia, yhteiskuntaoppi, yhteiskuntapolitiikka
Sähköposti
eija.viiliainen@uef.fi
GSM-numero
0504678371
Suora numero
0294457054
Huoneen tiedot
Joensuu, Aurora 220/8

Helena Karisto-Lautanen
No image.
Nimike
Koulutussihteeri
Nimikeen lisätietoja
- liikuntalääketiede, ravitsemustiede, urheiluravitsemus, sosiaalityö
Sähköposti
helena.karisto@uef.fi
GSM-numero
0403553906
Suora numero
0294457037
Huoneen tiedot
Kuopio Tietoteknia 2415