Tiedon määrittelyä

Klassisen tiedon määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Osa tietämistämme asioista perustuu perinteeseen ja auktoriteetteihin sekä osa omiin kokemuksiimme ja havaintoihimme.

Tieteellinen tutkimus toimii arkiajattelun ja päättelyn jatkeena, sillä tieteellinen ajattelu pyrkii vähentämään arkiajattelun heikkouksia. Näitä arkiajattelun heikkouksia ovat epäluotettavat havainnot, esimerkiksi oma muistamattomuus, valikoivat havainnot, kuten ihmisen aikaisemmat kokemukset, liiallinen yleistäminen omien havaintojen perusteella, puutteellinen päättely eli epäjohdonmukaisuus ja logiikan puute, lyhytjänteisyys eli tyytyminen ensimmäiseen selitykseen sekä asioiden tarkastelu irrallaan yhteyksistään.

Itsenäisen ajattelun ja luovan toiminnan perusteena tarvitaan laadukasta tietoa. Arkitieto ja teoreettinen tieto eroavatkin toisistaan, kuten alla olevasta kaaviosta huomataan. Ne ovat kuitenkin vuorovaikutuksessa keskenään, eikä ero niiden välillä ole absoluuttinen. Tiede ja tutkimus saavat alkunsa arkitiedon ja tieteellisen tiedon synteesistä (esiymmärryksestä). Tieteellinen tieto rikastuttaa ja korjaa arkitietoa vähitellen. Teoreettisessa tiedossa tärkeitä asioita ovat laajasti sovellettavat periaatteet ja korkeatasoisesti jäsentyneet tietorakenteet. Teoreettinen tieto perustuu tieteellisiin havaintoihin, kun taas arkitiedon taustalla on arkihavainnot ja kokemukset.

Tiedon luonne
Arkitieto Teoreettinen tieto
perustuu välittömiin havaintoihin ja kokemuksiin perustuu tietoiseen opiskeluun, analyysiin ja yleistämiseen
koostuu yksittäisistä erillistiedoista, ei muodosta järjestelmää muodostaa hierarkkisen järjestelmän
tiedostamatonta tietoista, vaatii pohdintaa
yksittäisiin tilanteisiin ja esineisiin liittyviä toimintakaavoja yleisiä lainmukaisuuksia ja periaatteita
kuvailevaa ja luokittelevaa, koskee ilmiöiden ulkoisia ominaisuuksia selittävää, koskee ilmiöiden alkuperää, sisäisiä yhteyksiä ja periaatteita
ei selitä ilmiöiden ristiriitaisuutta osoittaa ristiriidat ilmiöiden olemukseen kuuluviksi

Vastaa kysymyksiin:

Mitä?
Millainen?
Miten?

Vastaa kysymyksiin:

Miksi?
Mihin liittyen?
Mikä alkuperä?

Lähde: Engeström, Y. 1996. Perustietoa opetuksesta. Kaavio 19: Arkitieto ja teoreettinen tieto. s. 104

Tiedon ominaisuuksista ja tasoista

Tiedon ominaisuuksista ja tasoista
Tiedon ominaisuus Tiedon taso
Suhteellisen pysyvää tietoa, jota voidaan soveltaa laajasti, mutta joka ei anna valmiita ratkaisumalleja JONKIN TIETEEN / TIEDONALAN YLEISTÄ TEORIAA
Jatkuvasti muuntuvaa, verraten laajasti sovellettavaa tietoa AMMATTIIN JA TYÖTEHTÄVIIN SOVELLETTUA TEORIAA
Nopeasti muuttuvaa tietoa, jota ei laajasti voida soveltaa ja joka antaa valmiita ratkaisumalleja "VALMIITA" TEKNIIKOITA JA YKSITTÄISIÄ TIETOJA, KOKEMUKSIA KUVAILEVAA TIETOA

Lähde: Engeström, Y. 1996. Perustietoa opetuksesta. Kaavio 20: Tiedon teoreettisuuden tasot. s. 106.

Tiede

Tieteen päämääränä on tuottaa perusteltua tietoa, jota kutsutaan tieteelliseksi tiedoksi. Tieteellistä tietoa hankitaan tieteellisillä metodeilla. Lisäksi tieteen yleinen tavoite on todellisuutta koskevan tiedon kartuttaminen. Tieteellä on useita tuntomerkkejä, joita ovat:

  • perusteltavuus
    • väitteet tulee perustella tieteellisten menetelmien avulla
  • julkisuus ja intersubjektiivisuus
    • väitteiden perusteluineen tulee olla julkisia
    • tieteen tulee olla avointa kaikille
    • tieteellinen tieto tulee esittää ymmärrettävällä kielellä
  • kriittisyys, itsensä korjaavuus, autonomisuus  sekä
    • tutkijan on kriittisesti epäiltävä totuuksina esitettyjä väitteitä (kriittisyys)
    • tieteelliset tulokset on ymmärrettävä alustaviksi ja ehdollisiksi (itsensä korjaavuus) sekä
    • niiden korjaaminen on tieteellisen yhteisön asia (autonomisuus)
  • edistyvyys
    • tieteen viemistä tieteellisen toiminnan avulla kohti totuutta
    • tiedeyhteydessä vallitsee erilaisia normeja, joita kunnioitetaan tutkimusyhteisössä

Tieteentraditiot

Keskeisin jako tieteentraditiossa on jako fenomenologis-hermeneuttisen ja positivistisen näkemyksen välillä. Fenomenologis-hermeneuttisen tradition taustafilosofiana on Aristoteelinen traditio. Pyrkimyksenä on ilmiöiden ymmärtäminen ja usein puhutaankin kvalitatiivisesta eli laadullisesta tutkimuksesta. Positivistisen tutkimusotteen taustalla on Galileinen traditio, jonka pyrkimyksenä on ilmiöiden selittäminen ja ennustaminen. Tällöin puhutaan kvantitatiivisesta eli määrällisestä lähestymistavasta.

Deduktio ja induktio ovat tieteellisen päättelyn muotoja. Deduktiivisessa päättelyssä edetään yleisistä lainalaisuuksista ja totuuksista yksittäisiin totuuksiin. Induktiivisessa päättelyssä yksittäisistä havainnoista muodostetaan yleistyksiä.

Tieteellinen päättely
Hypoteettis-deduktiivinen päättely: Induktiivinen päättely:

"Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia"

"Minä olen ihminen."

"Minä olen kuolevainen."

"Kaikki havaitut hiiret ovat harmaita"

"Kaikki hiiret ovat harmaita."

 

Deduktiolla tarkoitetaan totuuden säilyttävää päättelyä eli jos tiedetään, että lähtökohdat (premissit) päättelystä ovat tosia, tiedetään johtopäätösten olevan tosia. Hypoteeettis-deduktiivinen tieteenkäsitys lähtee hypoteeseista eli opetuksista, joille ei välttämättä tarvitse hankkia empiiristä tukea etukäteen. Olennaisinta on teorian testaaminen, kun se on keksitty ja muotoiltu.

Induktiivinen tieteenkäsitys lähtee liikkeelle yksittäisestä yleiseen. Induktiivisessa yleistyksessä tunnettuja tapauksia kuvaava säännönmukaisuus yleistetään kaikkiin samantyyppisiin tapauksiin. Tilastollisessa yleistyksessä otoksesta (havaintoyksikköjen joukko) laskettu tieto yleistetään koko perusjoukkoon. Induktiivisen päättelyn taustalla täytyy olla riittävästi havaintoja, eikä induktiivisia johtopäätöksiä saa tehdä liian kevein perusteluin.