Oppimisteoriat ja -strategiat

Oppiminen on uusien tietojen ja taitojen tiedostettua tai tiedostamatonta omaksumista. Se on vuorovaikutteinen prosessi, jossa oppija muuntaa kokemuksiaan siten, että hänen tiedoissaan, taidoissaan ja asenteissaan tapahtuu pysyviä muutoksia. Oppimisprosessi ei välttämättä ole mitään ulkoisesti havaittavaa, vaikka erityisesti taitojen oppimisessa (esimerkiksi pyörällä ajaminen tai uiminen) prosessin tulos voi olla huomattavissa. Oppiminen on usein "sisäistä", ajattelun kehittymistä ja mahdollisesti myöhemmin toiminnassa tai asenteissa näkyvää, jolloin pitkään kestävää prosessia ei enää edes ajatella oppimiseksi. Tärkeää oppimisessa on, että opiskeltava asia tulee sisäistettyä.

Oppimiskäsityksistä

Behavioristisen näkökulman mukaan oppiminen tapahtuu ärsyke-reaktio-ketjuna, jota säädellään vahvistamalla. Jokin ärsyke saa siis reaktion aikaan, joka näkyy sitten yksilön toiminnassa.

Kognitiivisen oppimiskäsityksen mukaan huomio tulee kiinnittää siihen, mitä yksilö osaa ja mihin hän kykenee. Tällöin keskeisenä pidetään ajattelua, ongelmanratkaisua ja ymmärtämistä. Tämä näkökulma ei keskity vain ulkoiseen toimintaan ja sen muutokseen, vaan huomio kiinnitetään mielen sisäisiin prosesseihin.

Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan opittava aines konstruoidaan eli rakennetaan vanhaan tietoainekseen. Tämä on nykyään vallitseva näkemys, jonka mukaan oppiminen rakentuu aiemman tiedon varaan, sillä aiemmat kokemukset ja tiedot ohjaavat havaintojemme tekoa. Liitämme uutta informaatiota aiempiin tietoihin ja kokemuksiin ja näin ollen tietorakenteemme muokkautuvat ja oppimista tapahtuu. Näkemyksen mukaan ihminen ei ole "tabula rasa" eli tyhjä taulu, johon voidaan "syöttää" tietoa, vaan oppija on aktiivinen tiedon vastaanottaja ja prosessoija. Uuden oppimisessa on tärkeää tiedon käsittely ja se, kuinka aikaisempi tieto aktivoidaan uuden tiedon pohjaksi. Aikaisemman tiedon ja omien kokemusten lisäksi oppimiseen vaikuttavat omat tavoitteet, toiveet ja odotukset.

Oppimisstrategiat

Tietoa hankkiessaan, sitä käsitellessään sekä mieleen palauttaessaan oppija käyttää erilaisia oppimisstrategioita, joilla tarkoitetaan opiskelijan motiiveista lähtevää suuntautumistapaa opiskeluun. Strategiat ovat mutkikkaita tiedonkäsittelyprosesseja, jotka vaikuttavat niin laadullisesti kuin määrällisestikin oppimistapahtumaan.

Oppimisstrategia ei ole pysyvä tila, vaan se voi muuttua tilanteen ja tehtävän edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi kielien oppimisstrategia voi erota historian opiskelustrategiasta. Strategiat ovat myös yksilöllisiä ja niitä voidaan muuttaa, kun ne ovat ensiksi tiedostettu. Usein puhutaankin metakognitiivisista taidoista tai tiedoista, joilla tarkoitetaan kykyä valita sopiva strategia eri tilanteisiin.

Ruotsalainen Ference Marton tutkijatovereineen on määritellyt pinta- ja syvätason oppimisstrategian. Pintatason oppimisessa ominaista on yksityiskohtien mieleen painaminen lukiessa, eteneminen tapahtuu osa osalta ja opiskelu on heikosti tiedostettua, sillä oppija ei pohdi asian sisältöä, vaan on huolissaan edessä olevasta tentistä. Syvätasolla oppimiselle ominaista on puolestaan se, että oppija yrittää ymmärtää mitä tekstillä tai opittavalla asialla tarkoitetaan, oppija pyrkii löytämään ja luomaan kokonaisuuden opittavasta asiasta ja yrittää ymmärtää opittavan asian sekä pohtii sen totuudellisuutta ja suhtautuu asioihin kriittisesti.

Pintatason oppimisessa pyritään muistamaan yksityiskohtia, kun taas syvätason oppimisen tavoitteena on kokonaisuuksien hallinta. Tämä auttaa muistamaan paremmin myös yksityiskohtia, sillä pintatasolla opitut asiat unohtuvat nopeammin. Pintatason oppimiseen liitetään ulkoinen eli välineellinen opiskelumotivaatio, kun taas sisäinen motivaatio on tyypillistä syvätason oppimiselle. Syvätason oppimisen vaatimuksina ovat ainakin kolme seuraavaa asiaa: oikeanlaatuinen motivaatio opiskeluun, oikeanlaatuinen opittavan asian jäsentäminen sekä oikeanlaatuinen oppimisprosessin eteneminen.