OPETUKSEN MARKKINOINTI

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleismarkkinoinnissa tuodaan esille, että opetusta järjestetään yhteistyöoppilaitoksissa ympäri Suomen. Avoimen yliopiston taholta kerrotaan opiskelijoille mahdollisuuksista opiskella Itä-Suomen yliopiston oppiaineita myös muualla kuin Joensuussa ja Kuopiossa.

Markkinoinnissa tulee ilmetä, että oppilaitoksen järjestämä avoin yliopisto-opetus on Itä-Suomen yliopiston opetussuunnitelman mukaista, jolloin markkinoinnissa tulee näkyä yliopiston virallinen lyhenne UEF (University of Eastern Finland). Oppilaitos ei kuitenkaan saa käyttää itsestään Avoin yliopisto -nimitystä.

On erittäin tärkeää, että markkinoit avointa yliopisto-opetusta myös omalla paikkakunnalla ja lähialueella.

Tärkein markkinointikanava on Opintopolku.fi-palvelu opetustietokantoineen, jonne on koottu kaikki avoin yliopisto-opetus eri yliopistoista. Käyttäjät etsivät myös tätä kautta opetusta omalta paikkakunnalta tai lähialueelta. Muutamista oppiaineista on tehty erillisiä esitteitä, joita yhteistyöoppilaitoksetkin voivat käyttää. Oppiaineiden suunnittelijat auttavat mielellään markkinoinnissa.

Ammatillisen osaamisen kehittäminen avoimessa yliopiston opinnoilla

Hyviä esimerkkejä ammatillista osaamista tukevista opinnoista löytyy muun muassa terveys- ja oikeustieteiden opinnoista (farmasia, gerontologia, lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi, rikos- ja prosessioikeus, ympäristöoikeus) sekä opettajien aineenhallinnan pätevyyden antavista opinnoista (historia, teologia, terveyden edistäminen ja terveystieto). Katso lisätietoja: Kehitä ammatillista osaamista

Tavoitteena tutkinto

Avoimen yliopiston opintoja voi markkinoida myös tutkintoon tähtäävinä opintoina. Useissa oppiaineissamme opiskelija voi opiskella alempaan tutkintoon sisältyvät opinnot kokonaan tai lähes kokonaan Avoimessa yliopistossa (hallintotiede, kasvatustiede, kauppatiede, sosiaalityö, terveyshallintotiede). Tutkinnot myöntää aina yliopisto. Katso lisätietoja: Tavoitteena tutkinto