Yliopisto tukee aluetta

Yliopisto on omalla paikkakunnallaan merkittävä tekijä. Sen läsnäolosta hyötyvät kaikki alueen asukkaat ja yritykset.

Opiskelijoille yliopisto tarjoaa mahdollisuuden hankkia hyvä peruskoulutus tai täydentää sitä. Tämän ansiosta lähialueen yritysten ja organisaatioiden saatavilla on hyvin koulutettua henkilöstöä.

Osa yliopiston kouluttamista suuntautuu tutkijan uralle. Monien tutkimuksista syntyy innovaatioita, joiden onnistunut kaupallistaminen luo alueelle uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

Yliopisto hyödyttää niitäkin, joita opiskelu tai työskentely yliopistossa ei kiinnosta.  Yliopisto tuo alueelle elämää, elinvoimaa ja ostovoimaa. Tuhansien työntekijöiden ja henkilöstön ansiosta se lisää palvelujen kysyntää ja niiden tarjontaa.

Monen paikkakunnan henki ja imago perustuvat yliopistoon.

Koulutuksen ja tutkimuksen lisäksi yliopiston tehtävänä on taloudellisten ja henkisten impulssien antaminen ympäröivään yhteiskuntaan. Osaamisen siirto ja alueellinen vuorovaikutus konkretisoituvat yhteishankkeissa ja palvelutuotteina sekä osallistumisena yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tätä helpottaa yliopiston toimipisteiden sijainti kolmessa Itä-Suomen maakunnassa: Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa.

Itä-Suomen yliopisto jatkaa yhteistyötä itäsuomalaisten ammattikorkeakoulujen kanssa. Tavoitteena on kehittää yliopiston ja ammattikorkeakoulujen välistä työnjakoa ja yhteistyötä niin, että korkeakoulut yhdistävät voimavarojaan, nostavat tehokkuuttaan molempia osapuolia hyödyntävällä tavalla. Yhteistyö kytketään osaksi alueellisen innovaatiokeskittymän vahvistamista.