Tutkimusuutisia
- Ajankohtaista tietoa biopankkitoiminnasta Kuopiossa
- Yksi hermostoa rappeuttavan soluviestinnän puuttuvista linkeistä löytyi
- Juha Pekkasesta vuoden epidemiologi
- Aineenvaihdunnan häiriöt ennakoivat valtimoiden seinämien kovettumista jo terveillä lapsilla
- Matala D-vitamiinitaso altistaa keuhkokuumeelle
Korkeatasoista tutkimusta
Itä-Suomen yliopisto on monialainen tiedeyliopisto, joka profiloituu kansainvälisesti kilpailukykyisten tiede- ja koulutusalojensa kautta. Yliopiston tutkimuksen vahvuusalat ovat metsä ja ympäristö, terveys ja hyvinvointi sekä uudet teknologiat ja materiaalit. Yliopiston vahvuusaloilla tehtävä tutkimus on kansainvälisesti korkeatasoista ja koulutus on vetovoimaista. Vahvuusaloilla tutkimus ylläpitää kansallista osaamispääomaa sekä tuottaa yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kannalta merkittäviä tieteellisiä tutkimustuloksia.
Itä-Suomen yliopisto rahoittaa kolmeatoista tutkimuksen kärkihanketta vahvuusaloillaan vuosina 2011-2015. Lue lisää
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen vahvuusalat
Metsä ja ympäristö
Itä-Suomen yliopistolla on suomalaisessa metsä-alan tutkimuksessa johtava asema. Yliopiston laaja metsiin ja ilmastoon sekä muihin luonnonvaroihin ja ihmisen elinympäristöön liittyvä luonnontieteellinen, terveystieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus, joka korostaa luonnonvarojen kestävää käyttöä, muodostaa kansainvälisesti ainutlaatuisen tutkimuskeskittymän. Vahvuusalan yhteiskunnallista vaikuttavuutta tehostaa siihen kytkeytyvä ympäristöoikeudellinen sekä toimintaympäristöön ja yhteiskunnan kehitykseen liittyvä tutkimus.
Terveys ja hyvinvointi
Molekyylilääketieteen tutkimuksen avulla selvitetään suomalaisten kansansairauksien perusmekanismeja. Yhdessä kliinisen ja väestöpohjaisen tutkimuksen kanssa tämä luo uusia edellytyksiä tautien ennaltaehkäisyn, diagnostiikan sekä uusien hoitomuotojen kehittämiselle ja yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle. Ravitsemuksen, liikunnan, muiden elämäntapojen ja hyvinvoinnin merkitys terveyden ylläpitäjinä on tärkeä tutkimuksen kohde.
Uudet teknologiat ja materiaalit
Luonnontieteisiin perustuva teknologinen tutkimus on tulevaisuuden Suomen taloudellisen hyvinvoinnin avaintekijöitä. Itä-Suomen yliopiston korkealaatuinen luonnontieteellinen perustutkimus on lähtökohtana uusien teknologioiden ja sovellusten kehittämisessä bio-, informaatio-, materiaali- ja nanotieteissä. Vahvuusalan tutkimus tuottaa uutta tietoa ja hyödynnettävyyttä lääketieteen, tieto- ja viestintä-, elinympäristön sekä tuotannon ja käytön teknologioissa.
Uusien koulutuksen ja tutkimuksen vahvuusalojen rakentaminen
Tutkimuksen vahvuusalojen lisäksi Itä-Suomen yliopisto on valinnut kaksi alueellisesti ja kansallisesti merkittävää alaa, joiden tutkimusta ja koulutusta vahvistetaan.
Laaja-alainen Venäjä-osaaminen
Monipuolinen Venäjä-osaaminen ja rajan yli tapahtuva yhteistyö ovat Itä-Suomen yliopiston keskeisiä tavoitteita. Yliopisto pyrkii Venäjän ja Euroopan rajojen, rajaseutujen ja reuna-alueiden tutkimuksessa alan kansainväliseen kärkeen ja vahvistaa Venäjän kieleen, kulttuuriin ja elinkeinoelämään kohdistuvaa tutkimusta ja koulutusta. Yliopisto kehittää Venäjä-yhteistyötään erityisesti koulutuksen ja tutkimuksen vahvuusalojen substanssiosaamisen kautta.
Tietyt opettajankoulutuksen alueet
Itä-Suomen yliopistossa on laaja ja monipuolinen opettajankoulutus. Yliopisto profiloituu opettajankoulutuksessa erityisopetuksen ja ohjauksen koulutuksen kehittämiseen sekä luonnontieteiden aineenopettajien koulutuksen edellytysten parantamiseen. Oppimisen tarkastelussa keskitytään modernien oppimisympäristöjen ja -teknologioiden tutkimiseen ja käyttöönottoon. Tavoitteena on samalla parantaa yliopistojen eri

