| | Väitöskirjan julkaisuohjeetväitöskirjan julkaiseminenKun tiedekunta on myöntänyt väittelyluvan voi väitöskirjan julkaista. Väitöskirjan voi julkaista joko painettuna tai elektronisena tai molemmissa muodoissa. Itä-Suomen yliopistolla sekä monilla tutkimuslaitoksilla on omia julkaisusarjoja, jotka julkaisevat väitöskirjoja. Väitöskirja on julkaistava vähintään 10 päivää ennen väitöstilaisuutta. Väittelijän tulee huolehtia siitä, että väitöskirja on nähtävissä yliopiston kirjastossa määräaikaan mennessä. Väitöskirjan painaminen ei ole välttämätöntä. Jos väitöskirja on julkaistu ainoastaan elektronisessa muodossa, on paperikopio toimitettava kirjastoon julkisesti nähtäväksi. itä-suomen yliopiston julkaisusarjatItä-Suomen julkaisusarjojen alasarjat 1. Dissertations julkaisevat väitöskirjoja.
Sarjakohtaiset ohjeet
AikatauluAikataulut ovat ohjeellisia väittelijän oman aikataulun suunnittelua varten. Tarkat ohjeet tulee varmistaa sarjojen vastaavilta toimittajilta. Tiedekunnan myöntämän väittelyluvan jälkeen:
1-3 kuukautta ennen väitöspäivää:
Noin kuukausi ennen väitöspäivää:
Kymmenen päivää ennen väitöstilaisuutta:
| |