Opettaja ei ole koskaan täysin valmis

Kasvattajan rooli, vanhempien kohtaamiset, kasvatustrendit, opetusteknologiat, oppilashuolto… Opettajan työ vaatii monenlaisia valmiuksia. Julkisuudessa on viime aikoina otettu kantaa siihen, ettei suomalaisessa opettajankoulutuksessa tueta opettajuuteen kasvua riittävästi, vaan todellinen työelämä on liian kaukana opiskelusta.

Savonlinnan opettajankoulutuksen osastolla tähän herättiin jo 1980-luvun lopulla.

– Silloin laadittiin omien professoriemme tutkimuksiin pohjautuen opettajan ammatillista kasvua tukevan ohjauksen malli. Malliin sovelletut opinnot alkoivat 1990-luvun lopulla aluksi vapaaehtoisina, ja vuonna 2005 toiminta sisällytettiin opettajankoulutuksen opettajaopintojen opetussuunnitelmaan, kertoo Savonlinnan normaalikoulun perusasteen rehtori Heli Lepistö.

Lepistö on ollut mukana kehittämässä ammatillisen kasvun ohjauksen mallia, jonka opintokokonaisuus jakautuu neljälle ensimmäiselle opiskeluvuodelle. Lepistön mukaan kokonaisuuden tarkoituksena on, että opinnot toimivat ikään kuin parsinlankana ja neulana, jotka rakentavat nuoren opettajan opettajaidentiteettiä ja kurovat samalla opinnot ja opetusharjoittelun yhteen.

– Aikaisemmin saimme palautetta siitä, että opinnot ja harjoittelut eivät anna riittävää valmiutta kohdata työelämän todellisuutta. Tällaista palautetta ei ole tullut enää vuosiin.

Heli Lepistön mukaan Savonlinnasta valmistuvat kasvatustieteen maisterit ovat omaa työtään kehittäviä aktiivisia opettajia, jotka eivät pelkää ottaa vastaan tämän päivän opettajan työn haasteellisuutta.

Arvokasta opiskelijalle

– Ammatillisen kasvun ohjauksen opintojakso tarjosi hyvän ja jatkokehityskelpoisen mallin valmistautua opettajana elämiseen. Se on opiskelijan näkökulmasta arvokasta, tiivistää opettajaksi opiskeleva Ossi Kärpänen.

Kärpänen opiskelee Savonlinnassa viidettä vuotta, joten ammatillisen kasvun opintojakso on jo takanapäin.

– Opintokokonaisuuteen kuuluvat ryhmätapaamiset olivat kuin pysähdyspaikkoja, joissa pohdittiin opettajuutta ja tulevaisuutta, ja ne auttoivat jäsentämään tulevia ammatillisia haasteita.

Kärpäsen ryhmän ohjaajana toimi normaalikoululla työskentelevä kokenut luokanopettaja sekä opetusharjoittelun ohjaaja. Tapaamiset järjestettiin autenttisesti alakoulun luokkahuoneissa.

– Tapaamiset oli jaettu aihepiireittäin. Käsittelimme esimerkiksi opettajan ja oppilaan rooleja, eettisiä ongelmia opettajan työssä sekä oppimis- ja kasvatuskäsityksiä. Yksi ensimmäisistä tehtävistämme oli kirjoittaa kirje opettajalle, joka on ollut itselle merkityksellinen, valaisee Kärpänen.

Lepistön mukaan jokaisella opintovuodella on oma teemansa. Teemojen tarkoituksena on rakentaa opiskelijan omaa opetus- ja kasvatusfilosofiaa. Myös konkreettisiin kysymyksiin otetaan kantaa, kun opiskelijalle annetaan valmiuksia esimerkiksi vanhempien kohtaamiseen sekä moniammatilliseen yhteistyöhön ja työhyvinvointiin. Työtapoina käytetään erilaisia ryhmätyömenetelmiä, jotka osaltaan lisäävät tulevien opettajien osaamista.

Harjoittelun kynnys madaltuu

Yksi opintojakson tavoitteista on opetusharjoittelun parantaminen. Lepistön mukaan harjoittelun kynnys madaltuu, kun opiskelijat kokevat ammatillisen kasvun opintojakson ansiosta tulevansa tuttuun paikkaan ja tuntevat ohjaajia. Myös ohjaajat oppivat tuntemaan opiskelijat paremmin välitehtävien ja tapaamisten kautta. Näin vuorovaikutus ohjaajien ja ohjattavien kesken on aidompaa, avoimempaa ja kollegiaalisempaa.

– Harjoittelun ohjausta voi suunnata yksilöllisemmin, kun tieto opiskelijoiden vahvuuksista ja kehitettävistä ominaisuuksista dokumentoituu. Ohjaajatkin kokevat ammatillisen kompetenssinsa kehittyneen, koska tällainen ohjausmuoto haastaa myös ohjaajan kehittämään itseään ja hakemaan välineitä ohjaustyöhön, selvittää Lepistö.

Kärpäsen mukaan hänenkin ensimmäistä opetusharjoitteluaan helpotti tuttu ohjaaja, tutut opiskelijat sekä tuttu luokkahuone. Toisaalta tuttuus toi mukanaan jonkin verran myös ennakkoluuloja.

– Mutta tärkeää oli, että ammatillisen ohjauksen jakson kautta ohjaajan ja ohjattavien vuorovaikutus oli helppoa ja avointa, ja jakson avulla taidettiin muutenkin välttää monia epäselvyyksiä, joihin olisi törmätty ilman aiempia tutustumistilanteita.

Teoria ja käytäntö kohtaavat

Kärpäsen mukaan ammatillisen kasvun ohjauksen opintokokonaisuudessa käsiteltiin nimenomaan opettajan elämän käytäntöä. Hän uskoo, että jakson aiheet ajankohtaistuvat lisää, kun opettajan työ ja arki alkavat. Opintojakson tärkeys on selkiytynyt hänelle muutenkin paremmin opintojen loppuvaiheessa.

– Niin on käynyt muillekin. Monet opiskelijat, jotka ammatillisen ohjauksen opintojen alkuvaiheessa hieman vierastivat niitä, ovat antaneet jaksosta myönteistä palautetta myöhemmin. Yleensä tämän kokonaisuuden tärkeys ymmärretään vasta opintojen lopussa, kertoo Lepistö.

Ammatillisen ohjauksen opintojakson ansiosta opettajankoulutuksesta on myös saatu tiiviimpää, ja kokonaisuuden avulla on voitu paremmin osoittaa yhteyksiä teorian ja käytännön välille.

– Olemme haastaneet opiskelijoita entistä vahvemmin tutkimaan itseään ja pohtimaan omia uskomuksiaan, käsityksiään ja toimintaansa opettajana ja ihmisenä. Savonlinnasta tuntuukin valmistuvan yhteistyökykyisiä työyhteisön jäseniä, jotka tunnistavat oman opettajapersoonallisuutensa ja voimavaransa.

Sekä Lepistö että Kärpänen ovat yhtä mieltä siitä, että opettajuuteen ei voi olla koskaan täysin valmis. Se osoittaa, että tämänkaltainen ohjaustyö ei mene hukkaan.