Erillisvalinnat

Itä-Suomen yliopistoon valitaan vuosittain opiskelijoita sekä pää- että erillisvalinnoissa. Päävalinnat on tarkoitettu lukion ja ylioppilastutkinnon tai muun toisen asteen koulutuksen suorittaneille, lähinnä ensimmäistä opiskelupaikkaa hakeville. Erillisvalinnat koskevat jo aiemmin korkeakouluopintoja harjoittaneita ja nyt kandidaatin (alempaan) ja/tai maisterin (ylempään) tutkintoon tähtääviin opintoihin hakeutuvia.

Erillisvalintoja ovat mm. riittävien avoimen yliopiston opintojen perusteella valittavien valinnat, siirto-opiskelijavalinnat (toisesta yliopistosta siirtyvät ja yliopiston sisällä hakukohteesta toiseen siirtyvät), valinnat maisteriopintoihin ja erillisten maisteriohjelmien valinnat. Myös kansallisessa lukion matematiikan, fysiikan, kemian ja tietotekniikan kilpailussa sekä Suomen Akatemian lukiolaisille järjestämässä tiedekilpailussa menestyneet hakijat hakevat erillisvalinnoissa. Ulkomaisen koulutustaustan omaavat hakijat hakevat pääsääntöisesti kansainvälisten maisteriohjelmien valinnoissa, joissa koulutuksen opetuskielenä on englanti. Kansainvälisiin maisteriohjelmiin voivat hakea myös suomalaiset valintakriteerit täyttävät hakijat. Suomalaista ylioppilastutkintoa vastaavan koulutuksen omaavat ulkomaalaiset hakijat hakevat kuitenkin päävalintojen yhteydessä osallistumalla valintakokeeseen. Näissä koulutuksissa opetuskielenä on suomi. Kansainvälisissä maisteriohjelmissa on omat erilliset hakuaikansa, ks. lisätietoja.

Suomenkielisissä erillisvalinnoissa voivat hakea johonkin seuraavista ryhmistä kuuluvat hakijat: 

  1. Avoimen yliopiston väylä

Avoimen yliopiston väylä on tarkoitettu hakijoille, jotka ovat suorittaneet avoimen yliopiston opintoja tietyssä oppiaineessa vaaditun määrän.

  1. Aiemman korkeakoulututkinnon perusteella hakevat (muu erillisvalinta)

Hakija, jolla on jo suoritettu alempi tai ylempi korkeakoulututkinto, voidaan valita suorittamaan alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa.

3.       Siirto-opiskelijat ja pääaineen vaihtajat

Muista yliopistoista Itä-Suomen yliopistoon siirtyvät (yliopiston vaihtajat). Tässä ryhmässä hakevat myös pääaineen vaihtajat eli omassa yliopistossa koulutusalalta toiselle tai tutkinnosta tai koulutuksesta (hakukohteesta) toiseen siirtyvät.

4.       Maisteriopinnot

Hakija, jolla on jo suoritettu alempi tai ylempi korkeakoulututkinto, voidaan valita suorittamaan vain ylempää korkeakoulututkintoa. Ylempää tutkintoa suorittamaan valitulta voidaan edellyttää täydentävinä opintoina enintään 60 opintopisteen laajuisesti (vastaa yhden lukuvuoden opintoja). Täydentäviä opintoja ei sisällytetä maisteritutkinnon 120 opintopisteeseen.

5.       Maisteriohjelmat

Maisteriohjelma on ylempään korkeakoulututkintoon johtava, alempaan korkeakoulututkintoon tai sitä tasoltaan vastaavaan koulutukseen pohjautuva koulutus, joka järjestetään koulutusohjelmana, johon on erillinen valinta (569/2005, 2 §). Hakuajoista ja valintakriteereistä tiedotetaan hakukuulutusten yhteydessä. 

6.       Erillisiä ja täydentäviä opintoja suorittamaan hakevat

Erillisinä opintoina järjestetään vain filosofisen tiedekunnan erillisiä erityisopettajan, erityislastentarhanopettajan ja opinto-ohjaajan kelpoisuusopintoja (ks. tarkemmin tiedekunnan valintaperusteet). Muutoin erillisiä opintoja voi hakeutua suorittamaan avoimeen yliopistoon.