Tarkenna hakuasi

COBRA -tutkimus profiilikuva

COBRA -tutkimus

Tutkimusryhmä
01.01.2024 -
Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Lääketieteen laitos, Terveystieteiden tiedekunta

Johtajat

Tervetuloa tutkimukseen!

COBRA-tutkimuksessa tavoitteena on tutkia, miten erilaisten ruokien sisältämä kuitu vaikuttaa proteiinin sulavuuteen suolessa ja suolen mikrobien toimintaan. Tutkimukseen kuuluu 5 tutkimuskertaa, joiden aikana tutkittaville tarjotaan 5 ateriaa. Kukin ateria syödään kahdesti: tutkimuskäyntiä edeltävänä iltana kotona ja tutkimuskäynnillä aamulla. Tutkimuspäivää seuraavana aamuna tutkittavat tuovat uloste- ja virtsanäytteen tutkimuksen tiloihin yliopistolle sovittuun aikaan. Tutkimuksen aikana tutkittavilta otetaan verinäytteitä sekä pyydetään täyttämään kyselyitä. Veri-, uloste- ja virtsanäytteistä tutkitaan proteiiniaineenvaihdunnan merkkiaineita. Ennen tutkimusta tutkittavat noudattavat vähäproteiinista ruokavaliota kahden päivän ajan ja täyttävät ruokapäiväkirjaa tältä ajalta. Tutkimuskäynnit ovat arkiaamuisin, maanantaista torstaihin ja ne kestävät noin 4,5 tuntia. Tutkimuskäynnin jälkeen tutkittavalle tarjotaan lounas yliopiston ravintolassa. Tutkimuskäynnit tapahtuvat Itä-Suomen Yliopiston, kliinisen ravitsemustieteen tutkimustiloissa. Tutkimuksen kulku on kuvattu alla olevassa kuvassa.

Tutkimuksen lopussa tutkittavat saavat palautetta heidän tavanomaisesta ruokavaliostaan sekä laboratoriomääritysten tulokset viitearvoineen.

Tämän tutkimuksen avulla saadaan arvokasta lisätietoa kasvipohjaisten proteiininlähteiden hyväksikäytettävyydestä ja erityisesti ruoan suolistoperäisistä terveysvaikutuksista. Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa terveellisempien ja kestävämpien proteiinivaihtoehtojen kehittämiseen ja ravitsemussuositusten laatimiseen.

Tutkittavat 

Tutkimukseen voi osallistua kuka vaan, joka pystyy sitoutumaan tutkimukseen ja täyttää seuraavat kriteerit:

Sisäänottokriteerit:

  • 30-65 vuotias
  • Painoindeksi on yli 25 kg/m2 ja alle 35 kg/m2
  • Vyötäronympärys on naisilla yli 85 cm ja miehillä yli 100 cm

Poissulkukriteerit:

  • Tietyt säännöllistä lääkitystä vaativat sairaudet (esim. tyypin 2 diabetes, krooninen maksa-, munuais-, kilpirauhas- tai ruoansulatuskanavan sairaus)
  • Raskaus tai imetys
  • Gluteeniton tai vegaaninen ruokavalio
  • Antibioottien käytöstä alle 12 kk
  • Ruoansulatuskanavan leikkauksesta alle kaksi vuotta
  • Runsas alkoholinkäyttö

Soveltuvuus tutkimuksen varmistetaan ensimmäisellä tutkimuskerralla seulontaverikokeilla ja muilla mittauksilla.

 

Lisätietoja

Väitöskirjatutkija Moona Partanen

moona.partanen@uef.fi

puh. +358 504759536 (arkisin 9-11 ja 12-15)

Ilmoittautumiset tutkimukseen

Tutkimushoitaja Ulla Miettinen

ulla.miettinen1@uef.fi

+358 503362398 (Ma-to 9-11 ja 12-15)

 

Tutkimuksen toteuttajat

Tutkimuksen toteuttaa Itä-Suomen yliopisto ja se on tutkijalähtöinen.

Tutkimus on osana kansallista FOODNUTRI -projektia, jonka tavoitteena on parantaa suomen kansallista ravitsemuksen tutkimusinfrastruktuuria sekä kestävää ruokajärjestelmää.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin lääketieteellinen alueellinen tutkimuseettinen toimikunta on arvioinut tutkimussuunnitelman ja antanut siitä puoltavan lausunnon.

Tutkimuksen päärahoittajana toimii Euroopan aluekehitysrahasto sekä Pohjois-Savon liitto.

 

Kuvaus tutkimuksen kulusta

Kuvaus tutkimuksen kulusta

Avainsanat