Verkostot
Toimimme aktiivisesti lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Niiden kautta meillä on laaja ja elävä yhteys yliopistoihin, tutkimuslaitoksiin, järjestöihin ja muihin merkittäviin toimijoihin kaikkialla maailmassa.
Finnish-Russian Cross-Border University (CBU) on Suomen ja Venäjän välinen yliopistoyhteistyökonsortio. Yhteistyön tavoitteena on kehittää yhteistutkintoja, yhteisiä opintokokonaisuuksia, seminaareja ja virtuaaliyliopistoa sekä edistää opiskelija-, opettaja- ja tutkijavaihtoa. Jatkossa myös tohtorikoulutus painottuu aiempaa enemmän. Yhteistyössä on ollut mukana viisi suomalaista ja neljä venäläistä yliopistoa. Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö koordinoi Public Health-ryhmää, jossa partnereina ovat Pietarin ja Petroskoin valtionyliopistot. Public Health-ryhmän akateemisena koordinaattorina toimii professori Jussi Kauhanen ja hankekoordinaattorina Annika Männikkö.
The North-South-South Higher Education Programme on verkostoyhteistyöohjelma, jonka tavoitteena on luoda pysyviä yhteistyösuhteita suomalaisten ja kehitysmaiden korkeakoulujen välille ja siten edistää kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä. North-South-South -ohjelmalla tuetaan korkeakoulujen vastavuoroista opettaja- ja opiskelijavaihtoa sekä verkostoyhteistyötä valmistelevia vierailuja. Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö on ollut ohjelmassa mukana vuodesta 2004 alkaen. Nykyinen ohjelmakausi jatkuu ainakin vuoteen 2013.
Yhteistyöyliopistomme ovat University of Ibadan Nigeriassa, Muhimbili University of Health and Allied Sciences ja Bugando University College of Health Science, molemmat Tansaniassa, University of Eastern Africa Baratonissa, Keniassa ja Kwame Nkrumah University of Science and Technology Ghanassa, Limpopo University Etelä-Afrikassa sekä Ain Shams University Kairossa, Egyptissä. Hankkeen koordinaattorina yksikössä toimii Paola Kontro.
Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö on tehnyt Erasmus-vaihtosopimuksen 17 yliopiston kanssa. Suurin osa vaihtosopimuksista on tarkoitettu perusopiskelijoille ja opettajille. Vaihtoyliopistoja on seuraavissa maissa: Espanja, Hollanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Islanti, Kreikka, Liettua, Latvia, Tsekki, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Viro ja Puola. Lisää tietoa vaihtopaikoista löytyy Itä-Suomen yliopiston kansainvälisten asioiden sivuilta sekä yksikön Erasmus-vastaavalta Annika Männiköltä.
Insitutional Capacity Building Support for Higher Education Institutions, HEI-ICI. Kyseessä on institutionaalisen kehittämisen instrumentti, jota rahoittaa Suomen ulkoministeriö. Tarkoituksena on auttaa kehitysmaiden ja erityisesti Afrikan yliopistoja ja korkeakouluja kehittämään niiden omaa korkeamman asteen koulutusta sekä siihen liittyviä inhimillisiä ja muita voimavaroja. Yksikkömme hyväksyttiin keväällä 2011 mukaan ICI-ohjelmaan, jossa partneriyliopistot Afrikassa sijaitsevat Kenian Baratonissa, Tansanian Bugandossa sekä Kairossa Egyptissä. Samat kumppanuusyliopistot toimivat myös yksikön vetämässä North-South-South –ohjelmassa. HEI-ICI ohjelman ensivaihe kestää vuoden 2012 loppuun.
Nordic Centre in India, Yli 20 pohjoismaisen yliopiston muodostama Intia-konsortio Nordic Centre in India (NCI) on vuodesta 2001 edistänyt suomalaisten ja skandinaavisten yliopistojen yhteistyöhankkeita intialaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Kuopion yliopisto on ollut jäsen vuodesta 2006 alkaen, ja vuodesta 2007 alkaen konsortion hallituksen puheenjohtajana on toiminut professori Jussi Kauhanen Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksiköstä Kuopiosta. NCI:lla on toimipisteet Itä-Suomen yliopistossa sekä Delhissä Intiassa. Yhteistyö Intian suuntaan laajenee koko ajan. Erityisinä painopistealueina ovat kansanterveys, ympäristö, sekä Intian kulttuuri ja kielet. NCI on solminut useita MOA-sopimuksia intialaisten instituutioiden kanssa. Lisäksi se on pyrkinyt aktiivisesti luomaan kontakteja jäsenyliopistoilleen, jotka ovat myös tehneet paljon kahdenkeskisiä sopimuksia intialaisyliopistojen kanssa. Vuosittain Intiassa järjestetään NCI:n ja intialaisten yhteistyökumppanien organisoimana useita kesäkursseja pohjoismaisille opiskelijoille. Lähivuosien tavoitteena on aloittaa Intiassa myös pohjoismaisiin kieliin, historiaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyviä opintojaksoja, jotka ovat tarkoitettuja nimenomaan intialaisille opiskelijoille.
European University Foundation - Campus Europae, The idea of Campus Europae is to strengthen and accelerate the development of the sphere of European education by establishing examples of concrete cooperation. Currently, there are almost 20 member universities across Europe. These universities from different European countries intend to create a new dimension of collaboration, which will clearly exceed the current degree of international cooperation among universities, with respect to both intensity and quality.
Campus Europae started as a project based on a proposal of former German Chancellor Helmut Kohl who wanted to give a new impulse to education in the European Union during the German presidency in the first half of 1999. Nowadays Campus Europae is under the patronage of the Luxembourg Government. University of Eastern Finland has been an active member in this group. Professor Jussi Kauhanen is a member of the Medicine Subject Committee of Campus Europae.
UniPID on yliopistojen välinen verkosto, joka tähtää kestävän kehityksen edistämiseen monitieteellisen yhteistyön avulla. Tavoitteina ovat pitkäkestoisen, kumppanuuden periaatteelle sekä pysyviin institutionaalisiin suhteisiin rakentuvan tutkimus- ja koulutusyhteistyön edistäminen, kehittäminen ja vakiinnuttaminen suomalaisten yliopistojen ja kehitysmaissa sijaitsevien yliopistojen välille sekä kestävää kehitystä tukevan tutkimuksen ja opetuksen edistäminen ja siihen liittyvän osaamisen vahvistaminen Suomessa. UniPID tarjoaa myös monitieteisiä kestävän kehityksen sivuaineopintokokonaisuuden tai erillisiä opintoja kaikille yliopisto-opiskelijoille englanniksi. Professori Jussi Kauhanen on Itä-Suomen yliopiston edustaja UniPIDin valtakunnallisessa johtoryhmässä.
Natural Products and Health Kuopio Science Park has multidisciplinary expertise in the area of studying health effects of various natural products, such as berries, honey, and certain plant extracts. Research is conducted in cooperation between the University of Eastern Finland, the Helsinki University Ruralia Institute (located in St Michel), some established international universities in other countries across the world, as well as companies and businesses operating in this field. The principal Senior Investigator is Dr. Carina Tikkanen-Kaukanen (now with the Ruralia Institute), together with scientists from our Departments.
Työterveyshuollon virtuaaliyliopisto on Helsingin, Itä-Suomen, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistojen sekä Työterveyslaitoksen yhteinen hanke, joka tarjoaa valtakunnallisesti kymmeniä erilaisia, pääosin tutoroituja verkko- ja monimuotokursseja työterveyshuoltoon erikoistuville lääkäreille ja heidän ohjaajilleen sekä muillekin alan toimijoille oppialan keskeisistä aiheista. Kurssien lisäksi sivuille on koottu "kaikki, mitä lääkärin erikoistumisesta tarvitsee tietää", erikoisalan uutisia ja ajankohtaistietoa, keskeisiä linkkejä, kouluttajatietoa, koulutuspaikkatietoja, tenttivaatimuksia ym. sekä verkkokokousympäristö Työterveyslaitoksen verkkoluentojen seuraamiseksi.
Vanhusten kaatumistapaturmien vähentämiseen tähtäävä ProFaNe, Prevention of Falls Network, aloitti toimintansa neljän asiantuntijatyöryhmän EU-projektina. Työryhmien teemat ovat: 1) taksonomia ja luokkittelu, 2) kliininen arviointi ja hoito, 3) tasapainonhallinta ja 4) vanhusten kaatumisiin liittyvät psykologiset näkökohdat. Projektissa luotu virtuaaliverkosto, tutkimusmenetelmien ja -yhteistyön sekä terveydenhuollon toimintatapoja kehittäminen ovat ProFaNE:n väyliä vanhusten kaatumisten ja murtumien ilmaantuvuuden vähentämiseen Euroopassa. Itä-Suomen yliopiston edustajat EU-projektissa ovat Sirpa Hartikainen ja Eija Lönnroos.
NUGO Association is a continuum of the European Centre of Excellence network "Nutrigenomics Organisation". It aims to promote the science of nutrition and genomics within the European Union and elsewhere, and stimulate the exploitation of scientific discoveries in the field of nutrition and genomics for the benefit of EU citizens and others.
DIETS2, partners representing all 31 countries of Europe aim: 1) to work with higher education to create, define and embed lifelong learning, thereby raising the expertise of dietitians in Europe, 2) to work with National Associations to ensure demonstrable worldwide quality of lifelong learning, 3) to strengthen research capability and capacity in new dietitian graduates, and 4) to develop, in partnership with enterprise and others, work-based learning / placements to embed good and diverse practice.
European Network for Gastrointestinal Health Research (ENGHR), funded by Research Networking Programme, European Science Foundation, aims at organizing workshops and meetings between researchers in the field of gastrointestinal health, topics include clinical trials using probiotics and prebiotics, the role of probiotics and prebiotics in health disorders, use of genetically-modified probiotics, the composition of the gut microbiota in response to diet, prebiotics, and probiotics, bioactive compounds produced by commensal or genetically-modified bacteria, and issues relating to probiotic and prebiotic delivery and functionality.
HealthGrain Forum (HGF), established in May 2010 as a collaboration forum to exploit and develop grains and grain products to support a healthy life. The Health Grain Forum is a follow-up activity of the EU HEALTHGRAIN project 2005-2010, extending the collaboration network to all organizations interested in working towards the joint goals. The mission of the Forum is to promote science based concepts, fully unlocking the health promoting potential in the entire grain processing chain to obtain healthy, convenient and appealing foods.