Takaisin

Kauppatieteellistä opetusta uudella otteella matkailun kansainvälisessä maisteriohjelmassa

Ensimmäistä kertaa Suomessa on nyt mahdollista saada kauppatieteellinen tutkinto erikoistumalla matkailuliiketoimintaan. Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen kansainvälinen Tourism Marketing and Management -maisteriohjelma on saanut lentävän lähdön, kun 20 uutta opiskelijaa aloitti opinnot Joensuussa syyskuun alussa.

Opinnot alkoivat tutustumisviikolla ohjelman neljään pääaihealueeseen: teknologiaan, hyvinvointiin, luontoon ja kestävyyteen. Erityisen valaisevia olivat vierailut Puukarin Pysäkille ja Murtovaaran talomuseoon Valtimolla. Nämä kohteet kuvastavat erinomaisesti matkailun mahdollisuuksia ja haasteita Pohjois-Karjalan kaltaisissa matkakohteissa.

Ohjelma nivoo yhteen akateemisen opetuksen ja käytännön työelämän monin tavoin.

– On ollut ilahduttavaa huomata, miten elinkeinoelämä on ollut kiinnostunut koulutuksesta ja opiskelijoista heti alusta lähtien. Heti syyskuussa opiskelijat toteuttivat Pohjois-Karjalan osuuskaupan kanssa Sales Race -tapahtuman, maisteriohjelman johtaja Juho Pesonen kertoo.

Maisteriohjelmalla on ainutlaatuinen yrityselämän edustajista koostuva neuvoa-antava lautakunta, jonka tehtävänä on varmistaa opetusohjelman ja opintojen sisältöjen sopivuus elinkeinoelämän vaatimuksiin. Opiskelijat oppivat myös markkinointitaitoja käytännössä osallistuessaan maisteriohjelman markkinointiin.

Yhteistyön merkitys tulee ohjelmassa esille monessa muodossa.

– Painotamme yhteistyötä kilpailun asemasta ja opiskelijoita kannustetaan monin tavoin miettimään ja oppimaan yhdessä. Opintojen aikana tehdään paljon ryhmätöitä ja hyödynnetään ajasta ja paikasta riippumattomia ryhmäoppimismenetelmiä, Pesonen sanoo.

Myös opetusta on lähestytty monella tapaa uudesta kulmasta, sillä perinteisten luentojen määrä on minimoitu käänteisen opetuksen menetelmän myötä. Opiskelijat ovat hyvin pitkälti itse vastuussa omasta oppimisprosessistaan, mutta tätä tuetaan kontaktiopetuksessa erilaisilla tehtävillä ja kaikkein vaikeimpiin asioihin paneutumisella.

Erinomaisen aloituksen ohjelmaan on tuonut myös australialainen professori James Murphy, joka on nimetty dosentiksi Itä-Suomen yliopistoon. Hän tuo kansainvälistä näkökulmaa opintojen ensimmäiseen jaksoon. Myös jatkossa ohjelmassa vierailee useita tutkijoita ja opettajia ympäri maailmaa.

Ohjelman tavoitteena on tuottaa työelämän ja akateemisen yhteisön arvostamia asiantuntijoita. Ohjelmassa on huomioitu paitsi aihepiirin sisältöjen oppiminen, myös tärkeät tulevaisuuden työelämän taidot kuten kriittinen ajattelu, oma-aloitteisuus ja can-do asenne, itsenäinen, elinikäinen oppiminen ja tiimityöskentely.

– Hyvä esimerkki tästä on opiskelijoiden itse suunnittelema ja toteuttama tapahtuma yliopistolla 27.9. maailman matkailupäivän ja kestävän matkailun edistämiseksi.

Hakuaika Itä-Suomen yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin on 1.11.2017.–31.1.2018.


Lisätietoja
Ohjelman johtaja Juho Pesonen, puh. 040 184 2698, juho.pesonen(at)uef.fi

Lisää Tourism Marketing and management -maisteriohjelmasta http://www.uef.fi/web/tmm