Vertaistuutorointi

Vertaistuutorit ovat opiskelualasi ylemmän vuosikurssin opiskelijoita, jotka auttavat sinua opintojen alun käytännön asioissa. He perehdyttävät uusia opiskelijoita yliopiston käytäntöihin, esittelevät opiskelijoille tarkoitettuja palveluita ja tutustuttavat yliopistoympäristöön sekä opiskelupaikkakuntaan. He voivat kertoa myös käytännön vinkkejä opiskelemisesta ja muusta opiskelijaelämästä.

Tapaa oma tuutorisi Orientaatio yliopisto-opiskeluun -opintojaksolla

Vertaistuutorointi alkaa syyskuun ensimmäisellä viikolla osana Orientaatio yliopisto-opiskeluun -opintojaksoa. Tällöin tavataan viimeistään omat tuutorit sekä jakaannutaan alakohtaisiin tuutoriryhmiin. Olethan paikalla!

Vertaistuutorointiin osallistumalla tutustut parhaiten opiskelukavereihisi sekä oman oppiaineesi henkilökuntaan. Monet ovat saaneet elinikäisiä ystäviä tuutoriryhmästään. Itä-Suomen yliopistossa vertaistuutorointi toteutetaan pääsääntöisesti pienryhmäohjauksena. Vertaistuutori pitää ryhmänohjaus tunteja yhteensä noin kymmenen tunnin verran ryhmää kohden.

Tammikuussa ei järjestetä Orientaatio yliopisto-opiskeluun -opintojaksoa. Keväällä opintonsa aloittavien kannattaa ottaa yhteyttä oman oppiaineen ohjauksesta vastaavaan henkilöön (ks. seuraava kappale).

Opintojen ohjaus oppiaineissa

Opintojen suunnitteluun, kurssivalintoihin ja opiskelun sisällöllisiin asioihin ohjausta antaa oman oppiaineesi henkilökunta, ne eivät kuultu vertaistuutorin tehtäviin. Vertaistuutoreiden tukena toimii oppiaineessa nimetty henkilökunnan jäsen: tuutorivastaava tai oppiainetuutori. Hänen puoleensa voit kääntyä asioissa, joissa vertaistuutori ei osaa sinua auttaa. Ks. ohjaushenkilökunta oppiaineissa/yksiköissä.

Jos et pääse paikalle

Mikäli et pääse paikalle Orientaatio yliopisto-opiskeluun -opintojakson ensimmäisiin tapaamisiin, missä jaetaan myös tuutoriryhmät, olethan yhteydessä oman oppiaineesi uusien opiskelijoiden ohjauksesta vastaavaan henkilökuntaan tai vertaistuutoreihin .

Kysyttävää?

Vertaistuutorointi

Joensuun kampus: Suunnittelija Piia Tiainen, piia.tiainen [at] uef.fi, puh. 050 582 6868 (Huom! Joensuun ja Savonlinnan koulutukset)

Kuopion kampus: Suunnittelija Niina Räsänen, niina.rasanen [at] uef.fi, puh. 040 355 3058

Kansainvälisten maisteriohjelmien ja vaihto-opiskelijoiden tuutorointi

Molemmat kampukset: Kv. opiskelijapalvelun päällikkö Kirsi Konttinen, kirsi.konttinen [at] uef.fi, puh. 029 44 5817

Tuutoroinnin ja orientaation kokonaisuus (Tulopalvelut)

Opiskelijapalvelun päällikkö Tuija Pasanen, tuija.pasanen [at] uef.fi, puh. 029 44 58261

Haluatko itse tuutoriksi?

Uusien tuutoreiden haku järjestetään vuosittain helmikuussa. Lisätietoa hausta on KAMUssa osoitteessa uef.fi/tuutori. Tuutoroinnin järjestämisestä vastaa Opintopalvelut -yksikkö.