|
|
Kasvitieteellinen puutarha - ja trooppinen perhospuutarha
☼ Botaniassa saa kuvata! Kuvia julkaistaessa paikka on kuitenkin aina mainittava! Biologian laitokseen kuuluvan Botanian päätehtävänä on avustaa ja tukea biologian ja metsätieteiden tutkimusta ja opetusta sekä toimia luonnontieteellisenä opintokohteena kaikenasteisille oppilaitoksille. Tämän lisäksi Botania toimii vielä jonkin aikaa*) yliopiston edustavana näyteikkunana tarjoamalla sivistystä, virkistystä ja elämyksiä myös suurelle yleisölle. *) Neuvottelut Botanian siirtymisestä tänä vuonna yliopistolta tukisäätiön hallintaan ovat meneillään. Noin 700 lajin kokoelmakasvihuoneissa on edustettuna neljä eri suurilmastoa: tropiikki, subtropiikin kesä- ja talvisadealueet ja aavikko. Yli 1000 lajin ulkopuutarhassa on mm. ravinto-, mauste-, myrkky-, lääke- ja koristekasvien kokoelmat. Tropiikin osastolla papukaijat (kultatöyhtökakadu Juuso, amatsonit Lasse ja Ilmari sekä valkokakadut Veera ja Väiski) juttelevat yleisölle. Trooppiset perhoset lentelevät omalla osastollaan kesäaikaan ja jopa pitkin syksyä. Botaniassa voi tutustua myös vaihtuviin teemanäyttelyihin sekä ympärivuotisiin perhos- ja muihin hyönteiskokoelmiin.
Ajankohtaista Botaniassa - päivitetään "ajoittain" |