Väinö Voionmaa oli geopoliitikkona uranuurtaja

Tuore tutkimus pureutuu ministerinä ja kansanedustajana toimineen Helsingin yliopiston pohjoismaisen historian professorin Väinö Voionmaan (1869–1947) geopoliittiseen ajatteluun sekä toimintaan Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa. Geopoliitikkona Voionmaa oli uranuurtaja, joka yhdisti sekä arkisessa politiikanteossaan että tieteellisissä mallinnuksissaan historiallista tietoa, maantieteellistä aluetutkimusta sekä valtio-oppia. Hänen johtava missionsa oli puolustaa Suomen kaltaisen pienen maan olemassaolon oikeutusta suurten valtioiden puserruksessa. Hän myös arvioi valtiollisten ja kulttuuristen rajalinjojen kohtaamattomuuden – yhäkin ajankohtaisia – ongelmia.

Professori Maria Lähteenmäen mukaan Voionmaata voidaan pitää aikansa johtavana suomalaisena itärajaspesialistina, konkreettisten valtiollisten rajojen piirtäjänä (Kansanvaltuuskunnan Suomen rajalinjauksissa 1918, Tarton prosessissa 1920 ja Moskovan rauhanneuvotteluissa 1940) sekä kokeilevana visionäärinä ja kansanomaisen historian (public history) uranuurtajana. Hän teki myös uraauurtavia avauksia talous- ja sosiaalihistorian metodiikassa sekä perhe- ja kaupunkitutkimuksissa.

"Luonnollisen Suur-Suomen" puolustaja

Väinö Voionmaa kehitteli 1800–1900-luvun vaihteessa kulttuurisesti rakentunutta käsitettä "luonnollinen Suur-Suomi". Hän perusteli Suur-Suomen itärajan kulkua Suomenlahdelta Laatokalle, Ääniseltä Vienanmerelle ja lopulta Jäämerelle luonnontieteellisillä ja kulttuuris-historiallisilla perusteilla. Voionmaan näkemys oli, että Venäjän Karjala ja Kuolan niemimaa olivat Suomen "luonnollisia" osia. Malliinsa hän sai vaikutteita 1800-luvun skandinavisteilta ja johtavilta fennomaaneilta sekä geopolitiikan kehittäjiltä, etenkin saksalaiselta Friedrich Ratzelilta ja ruotsalaiselta Rudolf Kjelléniltä.

Uutta tietoa on, että Voionmaan perustelemia Suur-Suomen rajoja hyödynsivät myöhemmin muun muassa Edvard Gylling ja Otto-Wille Kuusinen hahmotellessaan sosialistisen Karjalan tasavallan rajoja (1918) ja piirtäessään Terijoen nukkehallituksen Suomen karttaa (1939).

Tutkimuksen perusteella Voionmaan merkitys Tarton rauhanneuvotteluissa on ollut aiemmin arvioitua vaikuttavampi; näin etenkin Petsamon saamisella Suomen osaksi. Tarton neuvottelijat hyödynsivät Voionmaan teoksissa 'Suomi Jäämerellä' ja 'Suomen uusi asema' esitettyjä argumentteja. Valtaosa Tarton neuvottelijoista oli niin sanotuja Itä-Karjalan miehiä, joiden ensisijainen tarkoitus oli liittää Repola-Porajärvi Suomeen. Näin ei kuitenkaan käynyt venäläisdelegaation vastustaessa ankarasti liitosta. Voionmaan voimakas kompromissihakuinen agitaatio Suomen Jäämeren maakäytävän puolesta tuotti tulosta, ja Petsamo liitettiin Suomeen vuonna 1920.

Uutta tietoa SDP:n sisäisistä taisteluista

Lähteenmäen tutkimus avaa konkreettisia näkymiä politiikan teon karuun valtataisteluun Suomen historian dramaattisina ja osin traagisinakin vuosina. Tässä suhteessa Voionmaa oli näköalapaikalla, ja sisällissodan jälkeen hän nousi puolueensa keskeiseksi ulkopoliittiseksi vaikuttajaksi ja asiantuntijaksi. Kansanedustajana toimi kaikkiaan 28 vuotta ja vuosia myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

Tutkimus osoittaa muun muassa sen, että Voionmaa liittyi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen kuohuvan suurlakon aikana vuonna 1905. Aiemmissa Voionmaata sivunneissa tutkimuksissa hänen on arvioitu liittyneen puolueeseen vastahakoisesti sisällissodan päätyttyä vuonna 1918. Tosiasiallisesti Voionmaa pyrki aktiivisesti SDP:n kansanedustajaksi jo ensimmäisissä parlamenttivaaleissa 1907, mutta joutui vastatusten puolueensa radikaalin siiven kanssa eikä tullut pettymyksekseen valituksi.

SDP:ssä Voionmaa oli oman tiensä kulkija, kriittinen ja itsenäinen valtavirran kyseenalaistaja, mikä johti hänet 1920–30-luvulla vastakkain Väinö Tannerin kanssa. Miesten välit rikkoutuivat sotavuosina Tannerin puolustaessa Suomi-Saksa-yhteistyötä ja Voionmaan vastustaessa sitä ankarasti.

Maria Lähteenmäki teos, Väinö Voionmaa. Puolue- ja geopoliitikko, on ilmestynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiedesarjassa nro 264 (2014, 516 s.). Kirja on saatava sekä painettuna että e-kirjana, ks. http://kirjat.finlit.fi/.Lähteenmäki on Suomen pohjoisten ja itäisten raja-alueiden poliittis-kulttuurisiin tiloihin erikoistunut historioitsija ja Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksen professori.

Lisätietoja: Maria Lähteenmäki, puh. 050 372 7676, maria.lahteenmaki(at)uef.fi
 

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2014

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin