Useat E-vitamiinin muodot suojaavat muistihäiriöiltä

Iäkkäillä, joilla on korkeammat seerumin E-vitamiinitasot, on vähemmän muistihäiriöitä kuin muilla, osoitti Experimental Gerontology -lehdessä hiljattain julkaistu tutkimus. Tutkijoiden mukaan E-vitamiinin useilla eri muodoilla näyttää olevan merkitystä muistitoimintojen kannalta. Tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Karoliinisen instituutin ja Perugian yliopiston yhteistyönä.

Tutkittaessa E-vitamiinin ja muistisairauksien yhteyttä on yleensä tarkasteltu vain yhtä E-vitamiinin muotoa, alfatokoferolia, jota on myös E-vitamiinivalmisteissa. E-vitamiinista on kuitenkin olemassa kahdeksan eri muotoa, tokoferoleja ja tokotrienoleja, joilla kaikilla on antioksidanttisia ominaisuuksia.

Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistui 140 yli 65-vuotiasta suomalaista, joilla ei ollut tutkimuksen alkaessa muistiongelmia. Kahdeksan vuoden seurannassa havaittiin korkeamman seerumin E-vitamiinin kokonaistason ja erityisesti gammatokoferolin, beetatokotrienolin ja kokonaistokotrienolien tason suojaavan muistihäiriöiltä. Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että koko E-vitamiiniperheellä on merkitystä muistitoiminnoille ja niiden mittaaminen kattavasti seerumista kertoo luotettavimmin, onko vitamiinitaso riittävä.

Tutkimus oli osa laajempaa CAIDE-tutkimusta, jossa selvitetään sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden yhteyttä muistisairauksiin.

Lisätietoja:

Professori Hilkka Soininen, Itä-Suomen yliopisto, kliinisen lääketieteen yksikkö, neurologia, p. 0405735749, hilkka.soininen (at) uef.fi

Tutkimusjohtaja Miia Kivipelto, Itä-Suomen yliopisto, kliinisen lääketieteen yksikkö, neurologia ja Karoliininen instituutti, miia.kivipelto (at) ki.se, p. 990 46 73994 09 22

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2014

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin