Seppo Kellomäki Suomen Metsätieteellisen Seuran kunniapuheenjohtajaksi

Emeritusprofessori Seppo Kellomäki Itä-Suomen yliopistosta kutsuttiin Suomen Metsätieteellinen Seura ry:n uudeksi kunniapuheenjohtajaksi yhdistyksen kevätkokouksessa 23. huhtikuuta. Kunniapuheenjohtajaksi voidaan yhdistyksen hallituksen esityksestä kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut seuran toimintaa tai jota seura tahtoo erityisesti kunnioittaa.

Suomen Metsätieteellisen Seuran kunniapuheenjohtajuus on elinikäinen ja yhdistyksellä voi olla samanaikaisesti vain yksi kunniapuheenjohtaja. Kellomäki on toiminut metsänhoitotieteen professorina vuosina 1981–2012 Joensuun yliopistossa ja sittemmin Itä-Suomen yliopistossa. Suomen Akatemian tutkijaprofessorina ja akatemiaprofessorina hän työskenteli vuosina 1989–1995 ja 2001–2006 sekä Akatemian huippututkimusyksikön johtajana vuosina 1995–2005.

Suomen Metsätieteellinen Seura perustettiin vuonna 1909 edistämään metsäntutkimusta maassamme. Se yhdistää metsäntutkijoita ja muita metsäntutkimuksesta kiinnostuneita henkilöitä. Seuran keskeisenä tavoitteena on metsäntutkimuksen tulosten tunnetuksi tekeminen ja tieteellinen julkaisutoiminta.

Lisätietoja: Seppo Kellomäki, puh. 040 503 2145, seppo.kellomaki(at)uef.fi, Pekka Nygren, Suomen Metsätieteellinen Seura ry, puh. 040 801 5596, pekka.nygren (at) metla.fi
 

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2014

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin