Ratkaisevatko rakenteet? - Suomen suurin tiedefestivaali jälleen Joensuussa

Joensuun Tiedeseura ry:n ja Itä-Suomen yliopiston järjestämä kahdeksas SciFest -tiedefestivaali innostaa kaikkia tieteestä ja teknologiasta kiinnostuneita tutkimaan ja tutustumaan ratkaiseviin rakenteisiin kolmen päivän ajan 24.–26. huhtikuuta. SciFest on kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma.

Tapahtumapaikkana toimivan Joensuu Areenan ovet ovat auki arkisin 24.–25.4. klo 9–17 ja lauantaina 26.4. klo 10–15. Koulupäivien aikana SciFestin työpajat täyttyvät ala- ja yläkoululaisista, lukiolaisista ja heidän opettajistaan, mutta kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan tapahtuman monipuolisen ohjelmaan myös päiväsaikaan.

SciFestin ohjelmassa on työpajoja, luentoja, tiedekahviloita ja tiedeaiheisia elokuvaesityksiä. Rakenteiden arvoituksia selvitetään esimerkiksi matemaattisten taikatemppujen parissa, suklaakakun ja löllöliman valmistuksessa, robotiikan eri haasteissa sekä Higgsin potentiaalin metsästyksessä. Myös suoran radiolähetyksen rakenne sekä tiedetoimittamisen perusteet ovat selvityksen kohteina.

UNESCOn "International Year of Crystallography" -vuotta mukailevan Ratkaisevat rakenteet -teeman lisäksi SciFestilla on ensimmäistä kertaa teemamaa, joka on tänä vuonna on Ranska. Ranskan instituutti tuo SciFestiin useita työpajoja, näyttelyjä ja elokuvia. Ohjelmassa on muun maussa maailman ensimmäisenä tieteiselokuvana pidetty Georges Méliès'n mykkäfilmi Le Voyage dans la Lune vuodelta 1902. Ranskan lisäksi kansainvälistä väriä tuovat tutkija- ja kouluryhmät Ruotsista, Virosta, Venäjältä, Kiinasta ja Taiwanista.

Toista kertaa järjestettävä SciEdu tarjoaa ohjelmaa opettajille torstaina 24. huhtikuuta. Työpajat, EDU-café ja Peliluola tarjoavat monipuolista opiskeltavaa opettajille kaikista oppilaitoksista aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. SciEDU-koulutusta organisoi Joensuun kaupungin varhaiskasvatus- ja koulupalvelut yhdessä Joensuun Tiedeseuran kanssa.

Joensuun Tiedeseura ry on saanut on saanut merkittävän rahoituksen muun muassa SciFestin järjestämiseen opetus- ja kulttuuriministeriöltä vuosille 2014 ja 2015.

– Opetus- ja kulttuuriministeriö on osallistunut SciFestin rahoittamiseen jo useana vuonna. Tämä kertoo siitä, että Joensuun festivaali on kansallisesti omaa luokkaansa, josta muuallakin Suomessa voidaan ottaa opiksi. Uppsalan yliopistohan onkin jo toteuttanut oma SciFestinsa mallimme mukaan, kertoo Joensuun Tiedeseura ry:n puheenjohtaja, professori Erkki Sutinen.

Joensuun Tiedeseuran hallituksen jäsenen Ilkka Jormanaisen mukaan on hienoa, että opetus- ja kulttuuriministeriö näkee Joensuun Tiedeseuran toiminnan SciFestin kehittämisen niin arvokkaana, että rahoituksen lisäksi Tiedeseura on kutsuttu mukaan aktiiviseen yhteistyöhön suomalaisen tiedekasvatuksen uudistamiseksi.

Aktiivisesta kanssakäymisestä on osoituksena esimerkiksi ministeriön yhdessä Joensuun Normaalikoulun kanssa järjestämä työpaja, jossa kuullaan lasten ja nuorten ajatuksia innostavasta koulusta rap-esityksien muodossa.

Lisätietoja ohjelmasta
www.scifest.fi
Facebook ja Twitter: SciFestJoensuu

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja (ma) Pauliina Korhonen, Joensuun Tiedeseura ry
p. 050 361 1470, pauliina.korhonen(at)uef.fi

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2014

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin