Puhujantunnistus kokoaa tutkijat ja turvallisuusalan asiantuntijat Joensuuhun

Joensuussa paneudutaan automaattisen puhujan- ja kielentunnistuksen menetelmiin kansainvälisessä Odyssey 2014 –konferenssissa 16.-19.6.2014. Konferenssiin tulee kaikkiaan sata tutkijaa, puolustus- ja turvallisuusalan asiantuntijaa, rikostutkijaa ja yritysten edustajaa eri puolilta maailmaa. Automaattinen puhujantunnistus on yksi nopeimmin kasvavista puheteknologian aloista. Keskeisiä sovelluksia ovat muun muassa rikostekninen ääniprofilointi, käyttäjän etätunnistus puhelinpankki-asioinnissa ja älypuhelimeen kirjautuminen.

Nelipäiväisen konferenssin aikana kuullaan lukuisten alan johtavien tutkijoiden puheenvuoroja. Dr. Joseph P. Campbell (MIT Lincoln Lab, USA) syventyy rikosteknisen puhujantunnistuksen haasteisiin, kiistoihin ja mahdollisiin lähitulevaisuuden ratkaisuihin. Tapahtumassa puhuu myös modernin koneoppimisen pioneeri, Dr. Samy Bengio (Google Research, USA).  Bengio esittelee uusia menetelmiä esimerkiksi puheen ja kuvan yhteisupotusmenetelmästä (joint embedding), jota voidaan soveltaa multimediadatan älykkäässä sisältöhaussa. Professori Martin Cooke (University of the Basque Country) keskittyy puhesignaalin muokkaamiseen, jolla voidaan parantaa puheen ymmärrettävyyttä melussa.

Yhdysvaltojen kauppaministeriön alainen mittausstandardien yksikkö NIST (National Institute of Standards and Technology) esittelee tulokset uusimmasta teknologiaevaluoinnista, jolla pyritään vauhdittamaan puheteknologia-alan menetelmäkehitystä. NIST i-Vector Machine Learning Challenge –kilpailuun tuli 8000 ideaa ympäri maailmaa. Lisäksi konferenssissa käsitellään koneoppimiseen perustuvaa tilastollista puhujan ja kielen mallinnusta, tunnistustekniikoiden kalibrointia, yksilöllisten puhepiirteiden irrotusta signaalista sekä keinotekoisia hermoverkkomalleja.

Odyssey-konferenssi järjestetään ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa. Joensuussa juhlitaan myös konferenssin 20-vuotista historiaa. Suomen lisäksi osallistujia on 23 maasta, kuten USA:sta, Espanjasta, Ranskasta, Venäjältä, Singaporesta, Kanadasta ja Kiinasta. Konferenssia isännöi Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos. Laitoksen tutkimusryhmällä (Speech and Image Processing Unit, SIPU) on 15 vuoden kokemus puhujantunnistuksen metodiikasta.  Konferenssin tieteellisen sisällöstä vastaa laaja kansainvälinen komitea, jonka tieteellisessä komiteassa on 77 jäsentä muun muassa Yhdysvalloista, Singaporesta, Tšekistä ja Suomesta.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Odyssey-konferenssia. Lisäksi tiedotusvälineillä on mahdollisuus haastatella tapahtuman puhujia ja järjestäjiä tiistaina 17.6. klo 15.30–16.00 Joensuun kampuksella (Yliopistokatu 7, Metria, M100).

Konferenssi on englanninkielinen.

Konferenssin ohjelma löytyy osoitteesta: http://cs.uef.fi/odyssey2014/
 

Lisätietoja:

Tomi Kinnunen, konferenssin puheenjohtaja, p. 050 442 2647, tkinnu (at) cs.uef.fi

https://www.facebook.com/SpeakerOdyssey2014

 

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2014

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin