Pasi Tuunaiselle Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön sotahistorian palkinto

Yliopistonlehtori, dosentti Pasi Tuunainen sai Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön sotahistorian palkinnon vuonna 2010 ilmestyneestä Tahtojen taisto -teoksestaan. Palkinnon arvo on 5 000 euroa.

Tahtojen taisto -teos pureutuu Suomen armeijan 9. divisioonan taisteluihin Suomussalmella ja Kuhmossa. Palkitussa teoksessa keskitytään 9. divisioonan johtamiseen näissä talvisodan keskeisissä taisteluissa. Palkitsemisperusteluissa Tuunaista kiitetään uudenlaisen näkökulman avaamisesta Kainuun taisteluihin.

Keskiviikkona 9. syyskuuta luovutettu palkinto oli jo neljäs Tuunaisen saama palkinto tieteellisestä työstään. Hänet on aiemmin palkittu Joensuun yliopiston parhaasta väitöskirjasta lukuvuodelta 2001–2002, yhtenä vuoden 2005 Tieto-Finlandian voittaneen Jatkosodan pikkujättiläisen kirjoittajana sekä P. E. Svinhufvudin muistosäätiön kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2012. Nyt myönnetty sotahistorian palkinto ei ole varsinaisesti tietokirja- tai kirjallisuuspalkinto, vaan julkaistulle tutkimukselle myönnettävä tunnustus.

Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiö on vuonna 1973 perustettu säätiö, jonka tärkeimpänä tehtävänä on Suomen Marsalkka Mannerheimin muiston vaaliminen. Lisäksi säätiö tukee taloudellisesti Suomen sotia koskevan sotahistorian tutkimustyötä sekä suomalaisten upseerien koulutusta. Perinnesäätiö jakaa joka toinen vuosi sotahistorian palkinnon. Säätiöllä on myös mahdollisuus palkita poikkeuksellisen ansiokas ura sotahistorian tutkimuksessa.

Lisätietoja: Pasi Tuunainen, puh. 050 523 5514, pasi.tuunainen(at)uef.fi
 

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2014

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin