Lonkkamurtumariskiä voi arvioida yhden jalan seisonta- ja kyykkytesteillä

Ikääntyvien naisten lonkkamurtumariskiä voi ennakoida yksinkertaisilla toimintakykytesteillä, osoittavat kuopiolaisen OSTPRE-tutkimushankkeen tuoreet tulokset. Lonkkamurtuman ja kuoleman riski oli 15 vuoden seuranta-aikana suurempi niillä, jotka eivät kyenneet seisomaan yhdellä jalalla kymmentä sekuntia tai kyykistymään riittävän alas ja koskettamaan kädellä lattiaa.

– Yhdellä jalalla seisominen ja lattiaan asti kyykistyminen ovat helppokäyttöisiä toimintakyvyn mittareita. Niiden perusteella havaittu toimintakyvyn aleneminen on merkittävässä yhteydessä murtumien ja kuoleman riskiin, kertoo tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja, nuorempi tutkija Toni Rikkonen Itä-Suomen yliopistosta.

Rikkonen esitteli tuloksia äskettäin Yhdysvaltain luusto- ja mineraalitutkimuksen seuran ASBMR:n (American Society for Bone and Mineral Research) kokouksessa Houstonissa. Rikkonen palkittiin tutkimuskoosteestaan ASBMR:n Young Investigator Award -palkinnolla. Toimintakykymittausten soveltuvuudesta lonkkamurtumien ennakointiin on niukasti aiempaa tutkimustietoa.

Tutkimukseen osallistui 2791 naista, joiden ikä oli tutkimuksen alkaessa keskimäärin 59 vuotta. Heille tehtiin toimintakykytestit ja reisiluun kaulan luuntiheysmittaus. Seuranta kesti keskimäärin 13 vuotta. Tänä aikana naisilla todettiin kaikkiaan 578 murtumaa, joista 35 oli lonkkamurtumia. 258 naista kuoli seurannan aikana.

Tutkimuksen alussa tehdyt toimintakykytestit mittasivat eri tavoin fyysistä suoriutumista. Yhdellä jalalla seisomisen ja lattiaan asti kyykistymisen lisäksi testattiin käden puristusvoimaa. Kyvyttömyys suorittaa kumpaa tahansa toimintakykytestiä tai sijoittuminen puristusvoimatestissä heikoimpaan neljännekseen tulkittiin toimintakyvyn alenemiseksi.

Testien perusteella noin 43 prosentilla naisista toimintakyky oli alentunut tutkimuksen alkaessa. Seuranta-aikana havaittiin, että heillä oli merkittävästi suurempi lonkkamurtuman riski kuin muilla. Myös yleinen murtumariski ja kuolleisuus olivat toimintakyvyltään alentuneiden ryhmässä merkittävästi suurempia.

Rikkosen mukaan oli hieman yllättävää, että toimintakykymittausten yhteys lonkkamurtumariskiin voitiin havaita jo näinkin nuorilla naisilla.  

Suurin lonkkamurtumariski oli niillä, jotka eivät pystyneet toimintakykytesteissä seisomaan yhdellä jalalla kymmentä sekuntia. Suuresta lonkkamurtumariskistä kertoi myös hylkäys kyykkytestissä.

Miksi juuri yhdellä jalalla seisominen osoittautui parhaaksi testiksi lonkkamurtuman ennakointiin? Rikkosen mukaan syy lienee se, että testin toispuoleinen asento vaatii sekä tasapainoa että monipuolista keskivartalon ja lantion lihasten hallintaa. Hän muistuttaa, että huonoa toimintakykyä voi kuitenkin usein parantaa.

– Jos ei suoriudu näistä melko keskeisistä toimintakykytesteistä, jalkalihaksia ja tasapainoa parantava harjoittelu on tarpeen ikään katsomatta.

Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan OSTPRE-tutkimus on vuonna 1989 alkanut laaja väestöpohjainen seurantatutkimus, joka selvittää eri riskitekijöiden ja geneettisten tekijöiden merkitystä luuntiheyteen, murtumiin, kaatumistapahtumiin ja luun menetyksiin varhaisesta vaihdevuosi-iästä vanhuuteen asti.

Lisätietoja:

Nuorempi tutkija Toni Rikkonen, toni.rikkonen (at) uef.fi

Professori Heikki Kröger, heikki.kroger (at) kuh.fi

OSTPRE-tutkimus

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2014

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin