Joensuun normaalikoulussa kokeillaan katsomusaineiden yhteistä opetusta

Itä-Suomen yliopiston teologinen osasto, soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto sekä Joensuun normaalikoulu toteuttavat yhteistyössä ensimmäistä kertaa Suomessa yhteisopettajuuskokeilun katsomusaineissa. Evankelis-luterilaisen uskonnon, ortodoksisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon 9. luokan oppilasryhmä on kokoontunut vajaan kuukauden ajaksi omien tuntiensa sijaan yhteisille etiikkaa käsitteleville katsomusopetuksen tunneille. Tunneilla heitä opettavat yhdessä ne kolme opettajaa, jotka normaalisti opettavat edellä mainittuja oppiaineita.

Oppituntien sisällöt vastaavat nykyisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tavoitteita. Tunnit on suunniteltu yhteistyössä projektin johtaja, uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubanin ja normaalikoulun opettajien kanssa. Opetuskokeilun yhteydessä tehdään neljä eri tutkimusta oppilaiden kokemuksiin, opettajien toimintaan sekä pedagogiseen vuorovaikutukseen liittyen.

– Joitakin yksittäisiä yhteisopetustapauksia on olemassa, mutta aihetta ei ole vielä koskaan tarkasteltu näin hallitusti. Vuonna 2016 käyttöön otettava uusi peruskoulun opetussuunnitelma näyttäisi luonnosten perusteella kannustavan katsomusopettajia yhteisopettajuuteen ja yhteistyöhön. Tällaisesta yhteistyöstä ei kuitenkaan ole vielä olemassa tutkimustietoa, joten haluamme kerätä sitä nyt tällä kokeilulla, kertoo Ubani.

Ubani korostaa, ettei opetuskokeilun tarkoituksena ole ottaa kantaa siihen, täytyisikö Suomessa siirtyä katsomusaineissa yhteisopetukseen. Kokeilun tarkoitus on tuottaa tutkimustietoa mahdollisten tulevaisuuden päätösten tueksi.

– Julkisuudessa käydyssä keskustelussa usein unohdetaan, ettei opetuksen yhdistäminen ole opettajien tai pedagogiikan kannalta mitenkään yksinkertainen asia. Opettaja miettii opetusta suunnitellessaan ensisijaisesti katsomusopetuksen tavoitteita. Lähtökohdan pitäisi olla sama näitä asioita pohdiskelevissa keskusteluissakin.

Kokeilua tehdessä ei tutkijoilla ole mielessä mitään valmista, uutta opetusmallia.

– Mitään tutkimusta ei saisi altistaa ajamaan jotain valmista mallia, vaan kaiken tutkimuksen lähtökohtana pitää olla tieteen autonomia. Tutkimme siis ilmiötä, emme aja tiettyä opetusmallia.

Katsomusopetuksen tuntien aiheina ovat muun muassa elämä ja kuolema, ihmisarvo ja ihmisoikeudet, hyvä elämä sekä hyvän ja pahan käsitteet. Tutkimukseen osallistuvat oppilaat ovat mukana huoltajan luvalla. Tutkimus on osa normaalikoulun ja yliopiston välistä tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa.

Lisätietoja:
Uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubani, martin.ubani(at)uef.fi, p. 050 306 3231

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2014

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin