Yliopiston ortodoksinen kuoro konserttimatkalle Moskovaan

Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa toimiva Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro tekee konsertti- ja opintomatkan Moskovaan 12.-17.10.2011. Matka tapahtuu Moskovan patriarkaatin ulkoasiainosaston puheenjohtajan, Volokolamskin metropoliitta llarionin kutsusta.

  Matkan aikana kuoro konsertoi Moskovan musiikillisen seuran kutsumana Moskovan valtionyliopistossa. Lisäksi kuoro vierailee Venäjän tunnetuimmassa luostarissa, Troitse-Sergieva Lavrassa, jonka on perustanut pyhä Sergei Radoneshilainen vuonna 1392. Luostarilla on arkistoissaan mm. huomattavat kirkkolaulun käsikirjoituskokoelmat. Kuoro vierailee samassa yhteydessä myös Moskovan hengellisessä akatemiassa ja tutustuu sen teologiseen koulutukseen.

 Muista Kirkollisista kohteista mainittakoon ”Jumalansynnyttäjä – kaikkien murheellisten ilo”-ikonille pyhitetty kirkko, joka on metropoliitta Ilarionin kotikirkko sekä Venäjän ortodoksisen kirkon päätemppeli, Kristus Vapahtajan katedraali, jossa mahdollisuuksien mukaan tavataan hänen pyhyytensä Moskovan patriarkka Kirill.

 Yliopiston ortodoksisen kuoron matka suuntautuu ensimmäistä kertaa Moskovaan ja sille tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus tehdä tunnetuksi mm. suomalaista ortodoksista musiikkia, ortodoksista nykymusiikkia sekä kirkkomusiikkikoulutusta Venäjän ortodoksisen kirkon johdolle.

 Lisätietoja:   

Kuoronjohtaja Petri Nykänen,petri.nykanen (at) uef.fi, (013) 251 4065

Kuoron puheenjohtaja Markus Hänninen, markusha (at) student.uef.fi

 

 

 

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2011

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin