Hengellinen häpeä ja kelpaamattomuuden tunne voivat käydä rankaksi

Häpeä on tunne joka voi syvälle juurtuessaan vaikuttaa voimakkaasti ihmisen hyvinvointiin ja minuuteen. Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen on tutkinut suomalaisten hengellisen häpeän ilmentymistä, kesän 2011 kynnyksellä tutkimuksesta julkaistiin kirja "Kätketty ja vaiettu - suomalainen hengellinen häpeä" (Kirjapaja).

– Häpeässä keskeisin kysymys ihmisen sisimmässä on, "kelpaanko minä".
Ja häpeän vastaus siihen on, "et kelpaa, et ole riittävä, et ole kyllin arvokas". Häpeässä keskeistä on ihmistä mitätöivä, minuutta raastava tunne, Kettunen kuvailee.

Keskustelussa Kettusen kanssa nousee esiin uskonyhteisön merkitys häpeäidentiteetin omaksuneelle, niin hyvässä kuin pahassakin. Hän näkee armollisen yhteisön voivan auttaa häpeästä kärsivää, mutta usein tällainen henkilö kuitenkin hakeutuu tiukkoja normeja edustaviin yhteisöihin.
– Silloin ihminen saattaa kokea omakseen tällaisen uskonnollisen yhteisön joka on ankara, autoritäärinen ja moittiva. Sitä kautta hän saa ikään kuin tyydytystä sisäiselle kaipuulleen.

Kristillisen kirkon peruspilaireihin kuuluvat armo ja anteeksianto.
Kettunen kuitenkin haluaisi, että anteeksiantoa ei tarjottaisi avuksi häpeästä kärsiville ihmisille.
– Tämä tuntuu olevan monilla kirkon työntekijöilläkin kadoksissa. Jos häpeävä ihminen pyytää "saanko anteeksi", kysymys tarkoittaa ennemminkin "saanko anteeksi että olen olemassa". Anteeksiantamus häpeään tarkoittaa "saat anteeksi että olet olemassa", mikä tekee häpeästä kärsivän elämäntilanteen yleensä vielä huonommaksi, Kettunen huomauttaa.

Armossa ihmisen pitäisi kokea olevansa aina kelpaava.
– Silloin kun minä koen itseni kelpaamattomaksi, niin kelpaamattomanakin minä olen kelpaava. Ilman että minulta vaaditaan mitään suorituksia tai tekemisiä. Siitä on kysymys armossa.

Kuuntele haastattelu kantti.netissä

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2011

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin