Häpeätutkimus paljastaa: usko, sukupuoli ja seksuaalisuus hyvin toisiinsa kietoutuneita

Joensuun yliopistossa alkoi vuosituhannen alussa laaja häpeää käsittelevä tutkimushanke, johon kerättiin lehdistön kautta materiaalia ”Vaietut aiheet” ja ”Salaiset kansiot” nimisillä kirjoituspyynnöillä. Nyt tästä hankkeesta on valmistunut laaja tutkimus, kun hankkeen johtajana toimiva, Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen on julkaissut kirjan ”Kätketty ja vaiettu: suomalainen hengellinen häpeä” (451 s., Kirjapaja 2011).

Kettusen tutkimuksesta käy muun muassa ilmi, miten kiinteästi ihmisen jumalasuhde ja hengelliset kysymykset sekä hänen sukupuolensa ja seksuaalisuutensa liittyvät toisiinsa häpeäkokemuksissa. Tämä johtuu siitä, että ne kaikki ovat osa ihmisen identiteettiä ja muodostavat perustan sille, kokeeko ihminen olevansa kelpaava ja hyväksytty. ”Millä muulla alueille ihminen voisi niin kokonaisvaltaisesti kokea olevansa hyväksytty tai hylätty kuin juuri seksuaalisuuden ja hengellisen elämän alueella”, tulkitsee Kettunen tutkimustaan. Myös viime vuosina paljon jännitteitä herättänyt kysymys homoseksuaalisuudesta ja sukupuolenkorjauksesta on mukana tutkimuksessa.

Onko uskonto sitten häpeää tuottava? Tutkimuksen mukaan uskonnollinen yhteisö voi olla häpeää aiheuttava tai sitä ylläpitävä. Mutta se voi olla myös häpeästä kärsivää auttava ja sitä ehkäisevä. Näyttää myös siltä, että monet häpeästä kärsivät ihmiset hakeutuvat juuri tietynlaisiin uskonnollisiin yhteisöihin. Tällä tavoin he etsivät ratkaisua häpeän ongelmaansa. ”Seurakuntien toiminnan piirissä on paljon ihmisiä, jotka kokevat itsensä vähäpätöisiksi ja arvottomiksi.”

Merkillepantavaa on, että monet häpeästä kärsivät yrittävät saavuttaa kelpaavuuttaan tekemisen ja toiminnan kautta. Tällöin he uskonnollisessa miljöössä voivat omaksua toimintanormin: rukoile enemmän, käy enemmän kirkossa, lue enemmän Raamattua jne. Monesti he edellyttävät itseltään korkeaa seksuaali- ja työmoraalia. Vaikka näissä sinänsä ei ole pahaa, ongelmalliseksi tällainen muodostuu silloin, kun niistä tulee pelastuksen ja kelvatuksi tulemisen ehto. Suorituskristillisyys ja tekojen tie on sekä teologisesti että psykologisesti hyvin ongelmallinen, toteaa Kettunen. Niillä menetelmillä ihminen ei koskaan saavuta kelpaavuutta. Häpeän pauloista voi selvitä, jos saa kokea olevansa kelpaava silloinkin, kun ei täytä mittoja. Armo on kokemus juuri tästä.

Vaikka kyseessä on teologinen tutkimus, siinä käsitellään häpeää myös psykologisena kysymyksenä. Kokemuksellisesti hengellinen häpeä on myös psykologinen asia. Kettusen tutkimus on ensimmäinen suomalainen empiirinen häpeätutkimus, joka on samanaikaisesti sekä teologinen että psykologinen ja siinä luodaan uusia perusteita häpeän teologialle. Näin se asettaa uusia kysymyksiä sekä teologialle, psykologialle että kirkon julistus- ja sielunhoitotyölle. Tuodessaan vuorovaikutukseen ihmisen hengellisen elämän ja psykologian kysymykset se tarjoaa välineitä myös psykoterapeuttiseen työskentelyyn. ”Eivät psykoterapia ja sielunhoito ole toisilleen vastakkaisia vaan ne ovat työtovereita.” Molempia tarvitaan.

Tutkimuksessa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita ”häpeän psykologia”, ”häpeä uskonnollisessa yhteisössä”, ”häpeä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta”, ”häpeä jumalasuhteen vahingoittajana” sekä häpeäteologian lähtökohdat ja johtopäätökset.

Tutkimus on lajissaan ensimmäinen ja ainutlaatuinen hengellistä häpeää käsittelevä tutkimus Suomessa. Sen lähdemateriaalina ovat suomalaisten kirjoittamat 450 häpeäkirjettä, joista hengellistä häpeää käsitteli lähes sata kirjoittajaa. Näiden kirjeiden pohjalta tutkimuksessa piirretään kuva, mistä hengellisessä häpeässä on kysymys ja miten hengellinen häpeä syntyy.

Kansainvälisestikin häpeätutkimus on varsin nuorta. Silloinkin kun sitä on tehty, sen pääpaino on ollut psykologisissa kysymyksissä. Teologista häpeätutkimusta on varsin niukasti. Suomen kielessä ei aiemmin ole lainkaan ollut käytössä käsitettä hengellinen häpeä, toteaa professori Kettunen. Tämä ei kuitenkaan todista, etteivät ihmiset olisi siitä kärsineet. Sanallisella tasolla on yleensä puhuttu syyllisyydestä, johon avuksi on tarjottu anteeksiantamusta ja sovitusta.

Lisätietoja:

Paavo Kettunen, p. 050-3805627

paavo.kettunen@uef.fi

 

 

Artikkelin kirjoitusvuosi: 2011

Takaisin tämän vuoden artikkeleihin