Takaisin

Yliopistolle lahjoitus Korhonen Yhtiöiltä

Joensuulainen perheyhtiö Korhonen Yhtiöt Oy lahjoitti Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen kauppatieteiden laskentatoimen opetuksen kehittämiseksi 150 000 euroa. Lahjoitus oli yhtiön toinen vuoden sisällä. Yhtiö teki 25 000 euron lahjoituksen yliopistolle vuosi sitten päättyneen yliopiston varainhankintakampanjan puitteissa.
 
Kauppaneuvos, toimitusjohtaja Pertti Korhonen kertoo, että Korhonen Yhtiöt Oy:n täytettyä 23.5.2018 kuusikymmentä vuotta yhtiö halusi tehdä lahjoituksen juhlavuoden kunniaksi.
 
– Yrityksemme oli mukana myös silloin, kun kauppatieteiden opetusta käynnistettiin aikoinaan Joensuun yliopistossa. Henkilökohtaisesti osallistuin myös silloisen kauppatieteiden tiedekunnan ja yrittäjien yhteisen kehittämistyöryhmän toimintaan.

Korhosen mukaan yhtiön arvomaailmaan kuuluu yhteiskunnallinen vastuu, ja yhtiö haluaa olla mukana alueellisesti tärkeissä ja hyvissä hankkeissa. 

– Tämä lahjoitus tuntui hyvältä tehdä juuri nyt kun on selvää mihin sitä tarvittiin ja mihin se tarkalleen kohdennetaan.

Korhonen sanoi puhuvansa koko joensuulaisen elinkeinoelämän puolesta, kun hän kertoi yliopiston olevan alueelle äärimmäisen tärkeä.
 
Varadekaani, professori Matti Turtiaisen mukaan lahjoitus mahdollistaa parhaalla mahdollisella tavalla Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laskentatoimen kehittämisen.
 
– Useissa tutkimuksissa ja selvityksissä laskentatoimen osaamisen puute on ollut merkille pantavaa erityisesti pien- ja keskisuurissa yrityksissä. Tämä on tullut esille myös lukuisissa yritysten ja muiden elinkeinoelämän toimijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Toisaalta samaan aikaan alueella on myös ollut laskentatoimen opetuksessa ja tutkimuksessa osaamisvajetta.

Turtiainen toivoo, että kauppatieteisiin jo kauan haviteltu laskentatoimen professuuri onnistuu lahjoituksen turvin. Lisäksi Turtiainen toivoi, että Korhonen Yhtiöt Oy saadaan jäseneksi kauppatieteiden Advisory Boardiin eli yliopiston ulkopuoliseen neuvonantajaryhmään. Näin työelämä tuodaan opiskelijoitakin lähemmäs.

– Olen myös iloinen ja otettu tavasta, jolla alueen yritykset ovat tukeneet kauppatieteitä. Perheyhtiö Korhonen Yhtiöt Oy:n lahjoitus on mieluinen ja tärkeä lisä kauppatieteiden kehittämisessä, Turtiainen toteaa.

Rehtori Jukka Mönkkönen muistutti, että lahjoitukset ovat yksi ilmentymä Itä-Suomen alueen toimijoiden välisestä yhteistyöstä. Yliopisto haluaa toiminnallaan antaa alueelleen aina myös oman panoksensa.

– Yksi tehtävistämme on esimerkiksi meillä tehtävän tutkimuksen avulla kehittää kampuskaupunkejamme. Haluamme yhä enemmän panostaa yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen ja tavoittaa paikallisia toimijoita yhteisissä tavoitteissa. 

Toimitusjohtaja Pertti Korhonen (vas.), rehtori Jukka Mönkkönen ja varadekaani Matti Turtiainen pitivät lahjoitusta molemminpuolisena hyötynä.