Takaisin

Viron ja Suomen ylirajaisten perheiden tutkimushankkeen avaustapahtuma Tartossa

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntapolitiikan professorin Laura Assmuthin johtaman Eriarvoisuus liikkeessä: Ylirajaiset perheet Virossa ja Suomessa -tutkimushankkeen avaustapahtuma pidetään Tasku-kauppakeskuksessa Tartossa 14. huhtikuuta klo 16–18. Kerro oma tarinasi Suomesta -tapahtumassa yleisöllä on mahdollisuus kuulla tarkemmin projektin tavoitteista ja ylirajaisten perheiden arjesta sekä kertoa oman perheensä kokemuksista.

Koneen Säätiön rahoittama kolmivuotinen tutkimushanke tarkastelee Viron ja Suomen välistä muuttoliikettä ja pendelöintiä sekä näihin liittyvää eriarvoisuutta perheiden näkökulmasta. Viro ja Suomi muodostavat aidosti ylirajaisen alueen: kymmenet tuhannet ihmiset ylittävät säännöllisesti Suomenlahden, jotkut jopa viikoittain, toiset muutaman kerran vuodessa.

Lähtemisen, jäämisen ja paluun kuviot muuttuvat nopeasti ja projektin aikana on tarkoitus tallentaa erilaisia tarinoita liikkuvuudesta. Hanke seuraa erityyppisiä perheitä valottaakseen ylirajaisen arjen kirjoa, perheiden erilaisia mahdollisuuksia ja heidän valintojensa taustoja. Projektin tutkijoiden, taiteilijoiden ja toimittajien yhteistyön tuloksena syntyy paitsi erityyppisiä tekstejä, myös dokumenttifilmi Talsingin lapset, (sarja)kuvia ja katutaidetta.

Assmuthin johtamaan työryhmään kuuluvat folkloristiikan tohtorikoulutettava Pihla Siim (Itä-Suomen yliopisto ja Tarton yliopisto), etnologian tohtorikoulutettava Keiu Telve (Tarton yliopisto), freelance toimittaja Kaja Kunnas ja kuvataiteilija Martin Rattas. Dokumenttifilmin ohjaaja on Moonika Siimets, tuottaja Riina Sildos ja tuotantopäällikkö Kadri Pahla (Amrion).

Avaustapahtumassa Tartossa Assmuth esittelee projektin tavoitteita. Keiu Telve puhuu ”Kalevipojista” Suomessa ja Pihla Siim virolaisten lasten ylirajaisesta arjesta sekä kokemuksista Suomessa. Lennart Komp kertoo siitä, mitä voi tapahtua, kun tavallinen virolainen lähtee Suomeen. Taiteilija Liina Siib esittelee omaa tutkimusprojektiaan Siivooja, valmentaja, sairaanhoitaja, opettaja, kosmetologi. Lisäksi Terttu Parkkinen Turun ammattikorkeakoulusta sekä Marje Lepanen ja Kristel Mänd Rakveren korkeakoulusta kertovat REGI-projektista. Moonika Siimets esittelee tulevaa dokumenttifilmiään Talsingin lapset, ja Tarton kansainvälisen koulun johtaja Kristi Aria kertoo liikkuvista perheistä ja lasten sopeutumisesta omasta näkökulmastaan.

Avaustapahtuma järjestetään yhdessä REGI-projektin kanssa, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto.

Eriarvoisuus liikkeessä: Ylirajaiset perheet Virossa ja Suomessa -tutkimusprojektin verkkosivut: https://estfinblog.wordpress.com/

Lisätietoja:

Laura Assmuth, yhteiskuntapolitiikan professori, Itä-Suomen yliopisto, p. 050 442 1179, laura.assmuth(at)uef.fi