Takaisin

Varvara Merras-Häyrynen Uspenskin katedraalista kirkkomusiikin opettajaksi

Itä-Suomen yliopiston kirkkomusiikin oppiaine teologian osastolla sai uuden musiikillisten aineiden opettajan Varvara Merras-Häyrysen aloittaessa yliopisto-opettajan tehtävässä syyskuun alussa. Hänellä on ortodoksisen kanttorin koulutuksen (TM) lisäksi laulunopettajan ja kuoronjohtajan pätevyys. Hän on myös suorittanut Muusikko (YAMK) -tutkinnon erikoistumisalanaan oopperalaulu. Merras-Häyrynen on toiminut kanttorin tehtävissä useissa eri ortodoksisissa seurakunnissa. Itä-Suomen yliopiston palvelukseen hän siirtyy Helsingistä Uspenskin katedraalin kanttorin toimesta.

– Haluan auttaa opiskelijoita musiikillisten taitojen monipuolisessa vahvistamisessa sekä kirkkomuusikon identiteetin rakentamisessa. Kirkkolaulu on erottamaton osa kirkon jumalanpalvelusta sekä teologista opetusta: laulaessaan ja rukoillessaan kirkko opettaa, opettaessaan kirkko laulaa ja rukoilee.

Kirkkomusiikki on yksi ortodoksisen teologian koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehdoista. Vuodesta 1988 saakka Joensuussa on koulutettu kanttoreita Suomen ortodoksisen kirkon tarpeisiin. Koulutuksen taustalla on Itä-Suomen yliopistolle määrätty ortodoksisen teologian koulutuksen kansallinen erityistehtävä. Opintoihin sisältyy teologisten aineiden ohella vankka säveltaiteellinen ja liturginen valmennus.

Merras-Häyrysen tehtäviin kuuluu muun muassa kuoronjohdon ja liturgisen laulun opetus. Kokeneena kanttorina, Ortodoksisen Kanttorien Liiton pitkäaikaisena puheenjohtajana ja kirkolliskokousedustajana hän näkee kirkkomusiikin tärkeyden niin käytännössä kuin teologisena tieteenalanakin.

 – Ortodoksinen kirkkomusiikki on monille tie kirkon yhteyteen. Kirkon kaksituhatvuotinen, monivaiheinen laulutraditio ja valtava hymniaarteisto ovat myös inspiroivia tieteellisen tutkimuksen kohteita.

Merras-Häyrysen työparina toimii kirkkomusiikin professorin tehtäviä hoitava tutkijatohtori Maria Takala-Roszczenko. Haku kirkkomusiikin opintoihin tapahtuu korkeakoulujen yhteishaussa seuraavan kerran maaliskuussa 2019.

Lisätietoja:
Varvara Merras-Häyrynen, varvara.merras-hayrynen(at)uef.fi, p. 050 442 3188