Takaisin

Vankeusrangaistukset eläintensuojelurikoksista ovat lisääntyneet

Eläintensuojelurikoksista tuomittujen vankeusrangaistusten osuus kaksinkertaistunut vuosina 2011–2016, osoittaa tuore tutkimus. Muutamissa tapauksissa eläinsuojelurikoksista on tutkimusajanjaksolla tuomittu myös ehdotonta vankeutta. Yliopistonlehtori Tarja Koskela selvitti Defensor Legis -lehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa, ankaroituiko oikeuskäytäntö eläinsuojelurikoksissa sen jälkeen, kun rikoslakiin lisättiin vuonna 2011 eläinsuojelurikoksen törkeä tekomuoto.

Tutkimuksessa havaittiin, että merkittävin muutos eläinsuojelurikoksen rangaistavuudessa oli tapahtunut tuomittujen vankeusrangaistusten määrän osalta. Aikaisemmin eläinsuojelurikoksista tuomittiin noin 90 prosentissa tapauksista sakkorangaistus, uudemmassa aineistossa sakkorangaistusten osuus oli 80 prosenttia. Myös tuomittujen päiväsakkojen keskimääräinen lukumäärä oli kasvanut keskimäärin 39 päiväsakosta 43 päiväsakkoon, vaikkakin suurin osa päiväsakoista oli samalla tasolla kuin aikaisemminkin.

Rikoslain muutoksen tavoitteena oli, että tuomioistuimet käyttäisivät rangaistusasteikkoa laajemmin ja aikaisemmin lieviksi katsottuja tekoja voitaisiin tuomita perustekomuotona. Tutkimuksessa selvitettiin, toteutuiko lainsäätäjän asettama tavoite. Koskela analysoi käräjäoikeuksissa vuosina 2011–2016 eläinsuojelurikoksen perustekomuodosta annettuja rangaistuksia ja seuraamuksia. Tutkimusaineistoon valittiin tuomiot, joissa vastaaja oli tuomittu ainoastaan yhdestä rikoksesta ja tuomio oli jäänyt käräjäoikeuden ratkaisun varaan. Tällaisia tuomioita oli 588 kappaletta. Tuomioita verrattiin Koskelan väitöskirjassa olleeseen aineistoon, jossa oli analysoitu vastaavasti vuosina 2006–2009 annettuja eläinsuojelurikostuomioita.

Määräaikaisia yleisiä eläintenpitokieltoja määrättiin aiempaa enemmän

Vuonna 2011 rikoslakiin tehtiin muutoksia myös eläintenpitokieltosäännöksiin. Eläintenpitokiellon osalta oikeuskäytännön muutos näytti olevan jossain määrin ristiriitainen. Eläintenpitokielto ei ole rangaistus, vaan eläimen suojaksi määrättävä turvaamistoimi, jonka tavoitteena on suojella eläintä. Tutkimus osoitti, että tuomioistuimet olivat määränneet eläintenpitokieltoja aikaisempaa enemmän ja ne olivat olleet aikaisempaa useammin kaikkiin eläimiin kohdistuvia. Eläinten suojelun kannalta viimeksi mainittua muutosta voidaan pitää hyvänä, sillä Koskelan mukaan ei voida olettaa, että esimerkiksi nautojaan kaltoin kohdellut kohtelisi tulevaisuudessa muita eläimiään paremmin.

Koskela esittääkin, että olisi syytä arvioida, pitäisikö eläintenpitokielto tulevaisuudessa määrätä aina yleisenä, jolloin tulisi harkittavaksi ainoastaan eläintenpitokiellon pituus. Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että pysyvän eläintenpitokiellon perusteiden säätäminen vaikutti oikeuskäytäntöön siten, että tuomioistuimet eivät enää määränneet yhtä helposti pysyvää eläintenpitokieltoa.

– Tämä lienee ollut lainsäätäjän tarkoituksin, koska pysyvän eläintenpitokiellon perusteiden luettelo kirjoitettiin tyhjentäväksi, jolloin se voidaan määrätä vain laissa mainittujen edellytysten täyttyessä, Koskela toteaa.

Perusteiden säätämisellä ei kuitenkaan tarkoitettu sitä, ettei pitkiä eläintenpitokieltoja enää määrättäisi.

– Päinvastoin lainvalmistelussa todettiin, että eläintenpitokielto voidaan määrätä tarvittaessa hyvinkin pitkäaikaisena. Oikeuskäytäntö näyttää muuttuneen määräämään aikaisempaa enemmän lyhyitä eläintenpitokieltoja.

Lisätietoja: yliopistonlehtori Tarja Koskela, puh. 050 336 9236, tarja.s.koskela(at)uef.fi