Takaisin

Valtakunnallinen uraseuranta on alkanut

​Lokakuun aikana 1551 maisteria tai päättyvän alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta sekä 178 tohtoroitunutta saa Itä-Suomen yliopistolta uraseurantakyselyn. Kaikki vuonna 2014 valmistuneet maisterit, lastentarhaopettajat ja farmaseutit, sekä vuonna 2016 tohtorin tutkinnon suorittaneet pääsevät kertomaan mitä he ajattelevat tutkinnostaan ja työuransa alusta.

Kysely on osa yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden Aarresaari -verkoston uraseurantaa. Mukana ovat kaikki yliopistot, Maanpuolustuskorkeakoulua lukuun ottamatta.

Uraseurannan tavoitteena on tuottaa kattavaa tietoa akateemisten laadullisesta työllistymisestä sekä yliopistokoulutuksen vastaamisesta työelämän osaamistarpeisiin. Tuloksia hyödynnetään muun muassa opetuksen suunnittelussa, ohjauksessa ja koulutuksen kehittämisessä. Yliopiston omilta sivuilta löydät aiempien kyselyiden tuloksia https://kamu.uef.fi/student-book/valmistuneiden-sijoittuminen-tyoelamaan/. Seurannan tietoja tuo esiin myös valtakunnallinen Töissä.fi -palvelu sekä Opetushallituksen ylläpitämä Vipunen https://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Opiskelijapalaute.aspx.

Mikäli siis olet saanut kyselyn, toivomme että vastaat siihen! Vastaamalla tuotat arvokasta tietoa akateemisesti koulutettujen työurista ja työmarkkinoista!

Lisätietoja: Suunnittelija Outi Suorsa, outi.suorsa (at) uef.fi

Lue lisää Aarresaari-verkostosta ja uraseurannasta osoitteessa https://www.aarresaari.net/uraseuranta