Takaisin

Vahvalla ihmistieteiden tutkimuksella kohti tulevaisuutta

Itä-Suomen yliopiston Suomi 100 -juhlavuoteen liittyvät Studia Generalia -yleisöluennot jatkuivat Joensuun kampuksella tiistaina. Tällä kertaa aiheena oli ”Humanismilla tulevaisuuteen”. Tilaisuudessa esiteltiin humanististen alojen tutkimusta teologiasta kulttuurin- ja kielten tutkimukseen.

Tilaisuuden puheenjohtajat, humanistisen osaston johtaja Risto Turunen ja teologisen osaston johtaja Matti Kotiranta, kiteyttivät kaiken akateemisen tutkimuksen juontavan juurensa juuri humanismista – latinankielinen sana ”humus” kun tarkoittaa maata ja maaperää.

Luterilaisuus suomalaisen yhteisöllisyyden muovaajana

Systemaattisen teologian professori Antti Raunio tarkasteli tilaisuuden avausosuudessa kuuliaisuutta ja luottamusta, jotka ovat kaksi luterilaisesta reformaatiosta usein esille nousevia käsitteitä.

– Usein kuulee todettavan, että suomalaisten lainkuuliaisuus ja esivallan kunnioitus on luterilaisuuden tuottama ilmiö. Ajatellaan, että Luther ja hänen seuraajansa ovat opettaneet ihmiset tottelevaisiksi ja passiivisiksi tai epäitsenäisiksi suhteessa auktoriteetteihin ja vallanpitäjiin, Raunio taustoitti.

Kuuliaisuus esivaltaa ja lakia kohtaan olisi näin ollen reformaation keskeinen yhteiskunnallinen tulos. Luottamus on puolestaan selvemmin uskonnollinen käsite.  

– Luterilaisen uskon katsotaan korostavan vahvaa luottamusta Jumalan lupauksiin eli evankeliumiin. Luottamus kuuluisi kuitenkin yksilöiden uskonelämän alueelle, eikä sillä ole mitään välitöntä yhteiskunnallista merkitystä tai vaikutusta.

Reformaatiolla on yhteisölliseen elämäntapaan, yhteisöjen toimintaan sekä kansalaisten ja yhteiskunnallisten instituutioiden suhteeseen liittyviä näkemyksiä ja tavoitteita. Näitä näkemyksiä myös pyrittiin toteuttamaan tietynlaisen pedagogiikan avulla.  Siksi Raunion mukaan on mahdollista kysyä, millaista on reformaation sosiaalipedagogiikka.

– Reformaation näkemyksen mukaan sosiaalinen luottamus edellyttää sitä, että kaikille on tarjolla riittävät resurssit. Tämä koskee yhtä hyvin koulutusta, terveydenhoitoa, oikeutta kuin riittävää toimeentuloakin.

Niukkojen resurssien oloissa kilpailu lisääntyy tavalla, joka horjuttaa luottamusta eri ryhmien välillä.  Se myös heikentää yhteiskuntarauhaa ylläpitävää kuuliaisuutta ja kunnioitusta instituutioita kohtaan.

– Luottamusta ja kuuliaisuutta on kohtalaisen helppoa heikentää joko tarkoituksellisesti tai joidenkin muiden päämäärien ”sivutuotteena”.

Reformaation teologian yhteiskunnalliseen panokseen on sisältynyt sekä kuuliaisuuden että luottamuksen edistäminen. Niiden yhteinen teologinen perusta, toisen hyvää etsivän rakkauden toteuttaminen, ei kuitenkaan aina ole ollut selvä. Tällöin jäljelle on jäänyt joko ulkonainen vaatimus noudattaa lakia ja luottaa yhteiskunnan järjestykseen tai pelkästään sisäiseen elämään keskittyvä kuuliaisuus ja luottamus.

– Kumpikaan puoli ei yksin riitä hyvän yhteisöllisen elämän perustaksi.

Valtionkirkko vai kansankirkko?

Suomessa valtionkirkoiksi miellettyjen evankelis-luterilainen kirkon sekä ortodoksinen kirkon asema suhteessa valtioon on vaihdellut aikojen saatossa.

 – Kirkot itse suosivat nykyisin ennemmin käsitettä ”kansankirkko” kuin valtionkirkko, jolla on osin negatiivisiä mielleyhtymiä sekä poliittista painolastia. Ongelmana vain on, ettei käsitettä ”kansankirkko” käytetä eikä tunnisteta, tiivisti kirkkohistorian yliopistonlehtori Ilkka Huhta omassa osuudessaan.

Huhdan esitys käsitteli kirkon maallistumista ja sen vaiheita.

– Sotien jälkeisen ajan voi jakaa karkeasti kolmeen osaan: on kirkkojen jälleenrakennuksen aika vuosina 1944–58, sekularisaation aika 1958–93 ja post-sekulaari aika, joka alkoi vuonna 1993.

Jälleenrakennuksen aikana elämäntapakulttuurin muutos johti kirkosta eroamisen kiihtymiseen. Tätä varten perustettiin työryhmä vuonna 1958, jonka tehtävänä oli pohtia kirkon roolia muuttuvassa yhteiskunnassa.  

– Sekularisaation aikaan 1960-luvulla taas havahduttiin kysymyksiin ihmisoikeuksista – miten kirkko on niitä Suomessa ja maailmalla toteuttanut. Vuonna 1960 kirkosta eroaminen saatiin pysähtymään, kun verotus liitettiin valtionverotuksen yhteyteen eikä kirkollisveroa tarvinnut enää erikseen maksaa omaan seurakuntaan.

Post-sekulaarille ajalle tyypillistä on ollut henkisyyden ja uskonnollisuuden uudelleen nousu. Kirkkojen ei enää haluta ottavan kantaa poliittisiin kysymyksiin, mutta toisaalta niiden on pakko. Tästä hyvä esimerkki on viime aikoina keskusteluissa ollut tasa-arvoinen avioliitto.

– Monikulttuurisuuden lisääntymisen myötä kirkot ovat taas uusien haasteiden edessä, mutta uskonnontutkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että uskonto nousee lähitulevaisuudessa yhä suurempaan rooliin.

Digitaaliset ihmistieteet ajan keskiössä

– Maailman arvokkaimmat yritykset toimivat aineettomien hyödykkeiden parissa. Esimerkiksi Facebookin markkina-arvo oli viime viikolla noin 390 miljardia euroa ja Googlen omistavan holding-yhtiön, Alphabetin, arvo 550 miljardia. Nämä luvut ovat noin kymmenkertaisia Suomen valtion menoihin verrattuna ja lähes kolminkertaisia verrattuna bruttokansantuotteeseemme, aloitti osuutensa englannin kielen professori Mikko Laitinen.

Luvut ovat hämmentäviä, vaikkakin spekulatiivisia. Kyseiset yritykset eivät valmista mitään eikä niillä ole esimerkiksi tehtaita tai metsää. Niiden omaisuus muodostuu biteistä, ykkösistä ja nollista eli tiedosta jota käyttäjät heille antavat.

– Yhteistä näille yrityksille on, että keskeisessä osassa niiden toimintaa on ihmiskieli ja siihen liittyvä data: esimerkiksi tekstit, sanat, diskurssi ja paikkadata.
Kielen avulla luomme merkityksiä ja todellisuutta. Nämä yritykset ovat valjastaneet kielen omaan käyttöönsä. Näiden yritysten työntekijöillä on tietotaitoa siitä, miten kone voi pyörittää valtavia tietomassoja – ei vain passiivisesti, vaan myös oppien siitä.

– Nämä yritykset hallitsevat isoa dataa, englanniksi ”big data”, jolla tarkoitetaan sellaista datamäärää, jota ihminen ei voi manuaalisesti hahmottaa. Suurin osa tästä aineistosta on kielellistä ja arvokasta siksi, että tällaisen tietomassan kautta nämä yritykset pystyvät analysoimaan ja arvioimaan kielen ja todellisuuden välistä suhdetta.

Laitinen tiivistääkin, että kielentutkimus, kielitietämys ja kielentuntemus ovat digitaalisen ajan keskiössä. Kielet ovat digitalisaation myötä yhä tärkeämmässä roolissa.

– Voidaan sanoa, että monet ihmistieteet ovat muuttumassa digitaalisiksi ihmistieteiksi, joissa humanististen tieteiden ja tietotekniikan rajapinta hämärtyy.

Itä-Suomen yliopiston englannin kielen oppiaineessa edistetään digitaalisia ihmistieteitä. Oppiaineella on jo nyt vahvat perinteet erilaisten maailmanenglantien tutkimuksessa ja yksi uusi tutkimuskohde on suomalaisten ja muiden pohjoismaalaisten käyttämä englanti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

– Yksi luomamme työkalu on Twitter-viestien tallennuspalvelu Pohjoismaiden alueella. Se on big data -tietokanta, joka koostuu käyttäjien lähettämistä viesteistä ja niihin liittyvästä muusta datasta. Aineisto on reaaliaikainen ja päivittäin se kasvaa noin puolen miljoonan sanan ja kahden miljoonan metadatapisteen vauhdilla.

Digitalisoituminen näkyy jo siis nyt opetuksessa. Laitisen mukaan edelleen tarvitaan perustutkimukseen pohjautuvaa opetusta, joka tuottaa korkeasti koulutettuja kielen asiantuntijoita.

– Heidän on osattava hyödyntää isoa kielidataa ja osattava esimerkiksi analysoida kielellistä aineistoa moniin tarkoituksiin: kuluttajien tuntemusten analysointiin, poliittisiin kampanjoihin ja vihapuheen tunnistamiseen.

Kaivattua tietoa aistiympäristöistä

Kulttuurintutkimuksen professori Helmi Järviluoma-Mäkelä kertoi omassa esityksessään viime vuoden lopussa alkaneesta laajasta ja kansainvälisestikin merkittävästä aistiympäristöhankkeesta, jota hän johtaa.

– Sensotra-hankkeessa tutkimme kolmen keskisuuren kaupungin, Ljublljanan, Brightonin ja Turun ympäristösuhteita esimerkiksi aistielämäkertojen avulla.

Hankkeessa tehdään kenttätyötä kahden sukupolven parissa – 1930–40-luvulla syntyneiden henkilöiden kanssa, jotka elivät lapsuutensa ja nuoruutensa ennen tietokoneiden ja digitaalisten laitteiden aikaa sekä ”diginatiiveja”, jotka ovat syntyneet digitaalisten älylaitteiden aikaan.

– Tutkimus on etnografista, jonka ideana on se, että teemme mahdollisimman tarkkaa kenttätutkimusta paikan päällä paikallisia ihmisiä kuunnellen.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa aistiympäristöistä ja siitä, miten tekniikka on siihen vaikuttanut.

– Näyttää siltä, että tuota tietoa kaivataan kipeästi. Samalla halutaan ymmärrystä siitä, miten aistitut ympäristöt ja erityisesti ihmisten kokemukset aistiympäristöistään ovat muuttuneet Euroopassa vuosien 1950–2020 välillä.

Hanke on monitieteinen ja siihen vaikuttaa ja sillä on vaikutuksia muun muassa kulttuurintutkimukseen, musiikin tutkimukseen, ihmismaantieteeseen, psykologiaan, ympäristöestetiikkaan sekä mediahistoriaan ja -teoriaan.

– Tuloksia voidaan soveltaa kulttuurisen ja ekologisen kestävyyden edistämiseen ja toivomme tämän poikivan myös erinäisiä kulttuuriin, nuoriin tai esimerkiksi ikääntyvien asumiseen liittyviä spin-off –projekteja.

Karjalan kielen haastava asema

– Suomessa juhlitaan tänä vuonna itsenäisyyden sataa vuotta. Karjalan kielen kohdalla ei kuitenkaan ole aihetta suureen juhlaan, jos ajattelee Suomen valtion karjalankielisille näiden sadan vuoden aikana osoittamaa huomiota, totesi karjalan kielen ja kulttuurin professori Vesa Koivisto osuudessaan.

100-vuotiaan Suomen kielipolitiikassa ja lainsäädännössä karjalan puhujat ovat jääneet väliinputoajiksi. Itsenäistä Suomen valtiota synnytettäessä karjalaa ei ollut päättäjille olemassa omana itsenäisenä kielenään. Se samastettiin suomen kieleen ja luokiteltiin lähinnä suomen murteeksi.

– Karjala on kuitenkin Suomen maaperällä vanhastaan puhuttuja kieliä ja vertautuu ikänsä puolesta suomen kieleen. Kielitieteellisin kriteerein arvioiden kyse on kiistatta omasta kielestään.

Koivisto muistutti, että karjalan kielen asema yhteiskunnassa on edelleen ratkaisevasti heikompi kuin muiden maassamme vanhastaan puhuttujen kielten. Karjalaa ei noteerata Suomen lainsäädännössä käytännössä lainkaan: sitä ei mainita perustuslaissa eikä missään kansallisessa kieliasioihin liittyvässä laissa.

– Sen sijaan muita ”kotimaisiksi” katsottuja kieliä kyllä mainitaan laissa nimeltä. Toisin kuin usein esitetään, karjalalla ei kuitenkaan edelleenkään ole minkäänlaista virallista vähemmistökielen asemaa Suomessa ja sen lainsäädännössä.

Itä-Suomen yliopistoon perustettiin vuonna 2008 karjalan kielen ja kulttuurin professuuri. Yliopisto-opiskelijoille tarjotaan muun muassa monipuolisesti erilaisia karjalan kielitaitokursseja, ja parina viime vuotena on annettu myös kääntämisen opetusta.

– 2000-luvulla karjalan kieli on saanut entistä enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta myös yliopiston ulkopuolella. Merkittävänä avauksena ovat olleet muun muassa Yleisradion lähettämät karjalankieliset uutiset. Tekeillä on myös karjalankielinen Wikipedia, ja tänä vuonna on käynnistymässä Suomen valtion tukema laaja karjalan kielen elvytysohjelma.

Karjalan nykytilanne näyttää siis kaikkiaan haastavalta, ja sen aseman korjaamiseen tarvitaan Koiviston mukaan meidän kaikkien panosta.


Studia Generaliaan valmistautumassa tilaisuuden avannut Risto Turunen (vas.), Mikko Laitinen, Vesa Koivisto ja puheenjohtajana toiminut Matti Kotiranta. Eturivissä Helmi Järviluoma-Mäkelä, Ilkka Huhta ja Antti Raunio.
Teksti Nina Venhe
Kuva Tuija Hyttinen

 

Antti Raunion esitys

Ilkka Huhdan esitys

Mikko Laitisen esitys

Helmi Järviluoma-Mäkelän esitys

Vesa Koiviston esitys
 

Lisätietoa Itä-Suomen yliopiston Studia Generalia-sarjasta http://www.uef.fi/suomi100