Takaisin

Uusia avauksia käsityön opetukseen

Joensuussa kokoontui reilu viikko sitten joukko käsityönopettajia sekä käsityönopettajia kouluttavia yliopistolaisia yhteiseen hankepäivään. Innokomp-hanke edistää monimateriaaliseen käsityöhön kuuluvaa design- ja teknologia-ajattelua. Hankkeessa päivitetään myös käsityönopettajien ammatillista osaamista.

– Kun käsityö perusopetuksen uuden opetussuunnitelman mukaan vuonna 2014 kuvattiin tekstiili- ja teknisen käsityön jaottelun sijaan monimateriaalisena käsityönä, olivat opettajat uuden edessä. Täydennyskoulutusta tarvittiin, täsmentää käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen.

Innokomp-hankkeen tarkoituksena on tarjota ”kättä pidempää” täydennyskoulutusta käsityönopettajille, ja samalla kehittää opetusta yhteisopettajuuden suuntaan.

– Olemmekin toivoneet, että tähän hankepäivään osallistuisi koulusta aina kaksi opettajaa – yksi molemmilta sisältöalueilta. Sen lisäksi, että opettajat täydentävät osaamistaan sekä pehmeistä että kovista materiaaleista, on tarkoituksena kehittää myös yhteisopettajuutta opettajien välillä sekä oppilaille yhteisöllisiä oppimisprojekteja.

Hanketta koordinoi Turun yliopisto, ja mukana ovat Itä-Suomen yliopiston lisäksi Helsingin yliopisto ja Åbo Akademi eli ne yliopistot, jotka tarjoavat Suomessa käsityönopettajan koulutusta. Kaikilla yliopistoilla on hankkeessa omat kumppanuuskoulut.


Professori Sinikka Pöllänen (vas.) johtaa Innokomp-hanketta Itä-Suomen yliopistossa. Henriikka Vartiainen toimii hankkeessa projektitutkijana.

Tietojenkäsittelytiede lähellä

Innokomp-hankkeen tavoitteena on myös uudistaa perusopetuksen ja opettajankoulutuksen käsityönopetusta sellaiseen suuntaan, että oppilaat pystyisivät innovoimaan käsitöissä itse entistä enemmän. Hankkeessa hyödynnetään digitaalista mallintamista.

– Täällä Joensuun hankepäivässä meillä oli aamulla tietojenkäsittelytieteen professori Matti Tedren luento. Hän puhui siitä, miten digitaalinen maailma kohtaa materiaalisen. Käsityötieteellä ja tietojenkäsittelytieteellä on yhtäläisyyksiä yllättävän paljon. Haluamme tässä hankkeessa tehdäkin yhteistyötä yli oppiainerajojen.

Konkreettisesti ohjelmointia päästiin kokeilemaan päivän aikana järjestetyissä työpajoissa.

– Ohjelmointi noudattaa samaa kaavaa kuin käsitöihin liittyvä prosessit ja kehittää suunnittelu- ja ongelmanratkaisutaitoja. Oman suunnittelun pohjalta toteutetaan valmis tuotos.

Pöllänen kertoo, että tavoitteena on saada käsityönopettajatkin innostumaan teknologiasta.

– Teknologiaa on nykyisin kaikkialla. Jotta sitä ymmärtäisi paremmin, sitä pitäisi avata enemmän. Mitä se on, miten sitä rakennetaan, mitä se pitää sisällään. Loppujen lopuksi kyse on melko yksinkertaisista asioista, mutta nämä prosessit auttaisivat meitä kaikkia ymmärtämään arkista teknologiaa ja sitä, mihin se meitä vie.

Toki on myös asioita, joita ei voi ohjelmoida.

– Siksi korostamme myös yhteisöllisyyttä, eettistä ajattelua sekä estetiikkaa. Niitä ei voi sisällyttää koodiin.


Käsityönopettajat Liisa Vuolas ja Hanna Lempiäinen Vantaalta ohjelmoivat ardunoita. Ohjelmointi noudattaa samaa kaavaa kuin käsitöihin liittyvät prosessit ja kehittävät samalla suunnittelu - ja ongelmanratkaisutaitoja.

Mallit käytäntöön

Hankkeessa halutaan päivittää käsityö nykypäivään ja löytää uusia avauksia alalle. Hankkeessa on mukana myös yliopistojen ulkopuolisia tahoja, esimerkiksi Joensuussa Taito Pohjois-Karjala.

– Näin pääsemme hyödyntämään ympärillä olevia oppimisympäristöjä ja asiantuntijoita. Ne ovat tukena kun rakennamme uudenlaista toimintakulttuuria ja ilmiölähtöisiä yhteistyömuotoja.

Kaiken kaikkiaan tavoitteena on luoda erilaiset oppijat huomioivia, tasa-arvoa edistäviä käsityön opetusta ja oppimista uudistavia pedagogisia toimintamalleja sekä perusopetukseen että opettajankoulutukseen.

– Kumppanuuskoulujemme oppilaat ja opettajat sekä opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat rakentavat yhdessä oppilaiden design- ja teknologiaosaamista kehittäviä toimintamalleja monimateriaaliseen ja tasa-arvoa edistävään käsityön opetukseen.

Kouluissa päästään sitten testaamaan näitä uusia toimintamalleja.

– Joensuussa tässä ollaan jo hyvässä vauhdissa, ja ensimmäinen kokeiluryhmä toimii nyt mentoreina muille.


Käsityötieteen opiskelijat olivat tiiviisti mukana hankepäivässä. Tuulia Myllymäki (vas.), Sammy Pulkki ja Suvi Lampinen olivat mukana ohjaamassa työpajoja.

Innokomp on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama opettajankoulutuksen kärkihanke, joka keskittyy käsityön opetuksen kehittämiseen. Hanketta koordinoi Turun yliopiston Rauman kampuksen käsityön aineenopettajakoulutus partnereinaan Helsingin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Åbo Akademin käsityönopettajankoulutukset.

Teksti Nina Venhe
Kuvat Mari Rantanen