Takaisin

Rakenteisesti kirjatun hoitotiedon runsas määrä kertoo potilaan hoidon vaativuudesta

Väitös sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon alalta

Väittelijä: TtM Pia Liljamo

Väitösaika ja -paikka: 16.11. klo 12, SN200, Snellmania

Rakenteisessa muodossa kirjattua hoitotietoa voidaan hyödyntää potilaan hoitoisuuden arvioinnissa, osoittaa terveystieteiden maisteri Pia Liljamon Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus. Tutkimuksessa havaittiin, että rakenteisesti kirjatun hoitotiedon määrä oli yhteydessä potilaan hoidon vaativuuteen. Mitä enemmän potilaalle oli kirjattu hoidon tarpeita ja hoitotyön toimintoja sitä vaativampihoitoisesta potilaasta oli kyse.

Kaikilla hoitotyön sisältöalueilla tulos ei ollut kuitenkaan näin selkeä. Tutkimuksen perusteella hoitajat kirjaavat selvästi enemmän potilaan hoidon toteutusta kuin potilaan hoidon tarpeita. Potilaan hoitoon tai jatkohoitoon liittyvää ohjaamista ja emotionaalista tukea kirjataan hyvin niukasti. Hoitajat kuitenkin arvioivat kyseiset sisältöalueet usein vaativimmaksi hoitotyön osa-alueeksi. Tässä oli selkeä ristiriita hoitokertomusmerkintöjen määrän ja hoitoisuuden vaativuustason välillä.

Liljamo yhdisti tutkimuksessaan hoitajien rakenteisesti FinCC-luokituksen avulla kirjattua hoitokertomustietoa sekä OPCq-hoitoisuusluokitustietoa ja vertasi näiden tietokokonaisuuksien vastaavuutta. Tutkimuksen perusteella hoitoisuusluokitusten kokonaisluotettavuus on hyvä, mutta niiden eri osa-alueilla on luotettavuudessa puutteita. Väitöstutkimuksessa suositellaan menetelmän ja luokituksen sisällön kehittämistä, sillä nykyinen luokitusten luotettavuutta arvioiva rinnakkaisluokitusmenetelmä ei anna täysin luotettavaa kuvaa mittarin reliabiliteetistä. FinCC- ja OPCq-luokitusten sisällöt saatiin tutkimuksessa yhdistettyä, vaikka luokitusten välillä oli jonkin verran sisällöllistä ja käsitteellistä epäyhtenevyyttä.

Erilliset tietojärjestelmäratkaisut hankaloittavat hoitotiedon toisiokäyttöä

Hoitohenkilöstö kirjaa potilaiden hoidosta runsaasti tietoa sähköisiin potilastietojärjestelmiin. Ensisijaisena tarkoituksena on tallentaa oleelliset tiedot potilaan hoidon suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista sekä välittää tietoa potilaan hoitoon osallistuvien ammattilaisten välillä. Lisäksi hoitajat arvioivat erillisen hoitoisuusluokitusmittarin avulla potilaan hoitoisuutta eli hoidon vaativuutta. Kiinnostus potilastietojärjestelmiin kertyvän hoitotiedon hyödyntämisestä muussa kuin tiedon ensisijaisessa tarkoituksessa on lisääntynyt, mutta potilastietojärjestelmiin tallennetun tiedon toisiokäytöstä on vielä vähän näyttöä.

Tällä hetkellä terveydenhuollon ammattilaiset kirjaavat potilaan hoitoon liittyvää tietoa potilastietojärjestelmien lisäksi useisiin eri rekistereihin tai arvioivat hoitoa eri mittareiden avulla. Erillisten tietojärjestelmäratkaisujen vuoksi kertaalleen kirjatun tiedon hyödyntäminen ei vielä kovin hyvin toteudu.  Hoitohenkilöstön päivittäiset hoitokertomusmerkinnät ja potilaan hoitoisuuden arviointi hoitoisuusluokitusmittarilla ovat kaksi erillistä toiminta- ja tietoprosessia, joiden yhdistämisen mahdollisuuksia Liljamo tutkimuksessaan selvitti. Lisäksi hän arvioi hoitokertomus- ja hoitoisuustiedon sisältöä ja laatua.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton kansallisessa Sote-tieto hyötykäyttöön -strategiassa korostetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa syntyvän asiakas- ja potilaskohtaisen tiedon saatavuutta, tiedon toisiokäytön kehittämistä sekä hyödynnettävyyttä palvelutuotannon eri käyttökohteissa. Valmisteluvaiheessa olevilla lainsäädännön muutoksilla pyritään myös edistämään sosiaali- ja terveystietojen toissijaista käyttöä palveluiden yksilölliseen kohdistamiseen, tutkimukseen, tiedolla johtamiseen ja eri rekistereihin.

Tarvitaan koulutusta ja näyttöä rakenteisesti tuotetun tiedon hyödyntämisestä

Jotta hoitokertomustiedon toisiokäyttö potilaan hoitoisuuden arvioinnissa on mahdollista, tulee tutkimuksen kohteena olevien luokitusten sisältöä ja rakenteita kehittää. Terveydenhuollon henkilöstölle tarvitaan koulutusta luokitusten käytöstä ja luotettavan rakenteisen hoitotiedon tuottamisesta sekä näyttöä rakenteisesti tuotetun tiedon hyödyntämisestä. Väitöstutkimuksen johtopäätöksissä suositellaan tietojärjestelmien kehittämistä siten, että potilaskertomukseen tallennettua tietoa voidaan tulevaisuudessa hyödyntää tiedon toissijaisissa tarkoituksissa.

Tutkimuksessa arvioitiin hoitoisuustiedon luotettavuutta kaksi vuosikymmentä kestäneen OPCq-mittarin kliinisen käytön jälkeen sekä yhdistettiin kaksi eri tietokokonaisuutta rakenteinen hoitokertomustieto (FinCC) ja hoitoisuustieto (OPCq) sekä verrattiin kliinisen hoitotiedon ja hallinnollisen hoitoisuustiedon vastaavuutta. Lisäksi pyrittiin tunnistamaan tutkimuksen kohteena olevien luokitusten kehittämiskohteita sekä laatimaan suositus hoitokertomustiedon toisiokäytön mahdollisuuksista potilaan hoitoisuuden arvioinnissa. Monimenetelmätutkimuksessa hyödynnettiin rekisteritutkimusta, kyselytutkimusta ja Delphi-menetelmää. Tutkimusaineistot koostuivat hoitoisuusluokitusten luotettavuuden arviointia varten tehdyistä rinnakkaisluokituksista ja yliopistosairaalan vuodeosastojen rinnakkaisluokituskäytänteistä, Delphi-asiantuntijaryhmän tekemästä FinCC- ja OPCq-luokitusten yhteensovittamisesta sekä yliopistosairaalan vuodeosastojen potilaskertomus- ja hoitoisuusluokitusaineistosta.

Terveystieteiden maisteri Pia Liljamon sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon alaan kuuluva väitöskirja ”Kliinisen ja hallinnollisen hoitotiedon vastaavuus. Hoitotiedon luotettavuus ja rakenteisen hoitokertomustiedon toisiokäytön mahdollisuudet hoitoisuuden määrittämisessä” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Lisbeth Fagerström Åbo Akademista sekä kustoksena professori Kaija Saranto Itä-Suomen yliopistosta.

Väittelijän painolaatuinen valokuva on osoitetessa http://kuvapankki.uef.fi/A/UEF+kuvahakemisto/15583?encoding=UTF-8