Takaisin

Räätälöityä EMBA-koulutusta yrityksille

Maaliskuussa starttasi ensimmäinen yritykselle räätälöity EMBA-koulutus Itä-Suomen yliopistossa. Koulutus- ja kehittämiskeskus Aducatelle yhteistyö johtavan suomalaisen betonialan yrityksen Lujabetonin kanssa on uudenlainen päänavaus EMBA-ohjelmassa.

– Käytäntö ja teoria yhdistyvät yritykselle tilauksesta tehdyssä koulutuksessa uudella tavalla uudenlaisissa oppimisympäristöissä ja uusilla oppimismenetelmillä, sanoo UEF EMBA -ohjelman akateeminen johtaja, professori Anu Puusa.

Lujabetonilla yrityksen tarpeisiin räätälöity koulutuskokonaisuus linkittyy vahvasti yrityksen uuteen johtamiskulttuuriin, jota on rakennettu määrätietoisesti jo kymmenen vuoden ajan. Näihin kehittämisvuosiin on mahtunut runsaasti erilaisia valmennuksia ja koulutuksia yrityksen koko henkilöstölle.

– Avaintehtävissä toimiville tai niihin suuntautuville tarkoitetun EMBA-koulutuksen kautta haemme varmistusta kulttuurinmuutokselle. Aducate oli valmis tekemään liike-elämälähtöistä koulutusta yrityksemme lähtökohdista käsin sekä tutustumaan toimintakulttuuriimme ja liiketoiminnan kehittämisen tarpeisiimme, kertoo Lujabetonin henkilöstöjohtaja Mikko Satuli.

Mikko Satuli

Akateemisesta osaamisesta lisäarvoa jokapäiväiseen työhön

Kolutukseen lähti Lujabetonilta mukaan 16 eri työtehtävissä työskentelevää henkilöä. EMBA-koulutusohjelman ensimmäisellä jaksolla perehdyttiin johtamiseen tänään ja tulevaisuudessa. Pääkirjanpitäjän työskentelevä Tuula Räisänen odotti koulutukselta omien ajatusmallien laajentumista ja yleisempää ymmärrystä johtamisesta.

– Jo ensimmäisellä koulutusjaksolla läpikäytyjä asioita pystyi hyvin peilaamaan omaan työskentely-ympäristöönsä.

Myös tehdaspäällikkö Miro Harjumäki toivoi, että EMBAn antia pystyisi integroimaan mahdollisimman paljon omiin työtehtäviin.

– Koulutuksessa pääsee pyörittelemään työelämässä vastaan tulleita kysymyksiä yhdessä Suomen parhaiden osaajien ja asiantuntijoiden kanssa.

Juuri tätä Lujabetoni koulutukselta odottaa. Jokainen EMBA-ohjelman koulutusjakso on tehty yrityksen tarpeisiin, samoin eri oppimistehtävät.

– Meillä on tavoitteena integroida akateeminen osaaminen bisneksen tekemiseen ja joka päiväiseen työhön. Yritys hakee koulutuksen kautta toki myös tuottavuuden kasvua.

Miro Harjumäki ja Tuula Räisänen

Uusia näkökulmia kehittämistyöhön

Aducatelle yksittäiselle yritykselle tilauksesta tehty koulutuskokonaisuus on avannut uudenlaisen mahdollisuuden koko EMBA-ohjelman kehittämiseen.

– Lujabetoni on haastanut ja sparrannut meitä lähtemään pois omalta mukavuusalueeltamme. Näkisin, että myös normiohjelmassamme katsomme jatkossa oppimismenetelmiä uusin silmin. Toki myös toivomme, että yrityksille räätälöidyistä EMBA-koulutuksista tulee uusi konsepti meille, Puusa sanoo.

Yritysten tarpeisiin kustomoidusta koulutuksista hyötyvät siis tilaajayritys, osallistujat sekä koulutuksentarjoaja.

– Onhan tällainen koulutuskokonaisuus aivan loistava mahdollisuus kehittää yrityksen omaa johtamiskulttuuria ja samalla ainutkertainen tapa luoda yhteisöllisyyttä, Puusa painottaa.

Lisää UEF EMBA -koulutusohjelmasta http://www.uef.fi/fi/web/aducate/emba